Apostolien teot
Luku 13
Koko maailman evankeliumi
Lähetyskutsu 13:1-3
Kerrottuaan Jerusalemin alkuseurakunnan kasvavista vaikeuksista Luukas siirtyy puhumaan pakanalähetyksen menestyksestä. Tärkeä paikkakunta on Antiokia, seurakunta, jonka vireästä kasvusta Luukas kertoi 11. luvun lopussa. Barnabas oli tämän seurakunnan merkittävin johtaja. Luukas kertoo, että seurakuntaa johtivat profeetat ja opettajat. Heitä mainitaan Barnabaan ohella viisi ja viimeisenä heistä – ehkä nuorimpana – Saul.
Seurakunnan johtajien palvellessa Jumalaa, Pyhä Henki määrää erottamaan Barnabaan ja Paavalin lähetystyöhön. Seurakunta noudattaa Hengen kutsua ja siunaa Barnabaan ja Paavalin lähetystyöntekijöiksi. Tämä tapahtuma saa meidät muutamassa suhteessa korjaamaan käsityksiämme. Nyt näemme, miten Antiokian seurakunta on selvästi lähettävä seurakunta ja Barnabas ja Paavali sen lähettejä. Pian kuitenkin huomaamme, että he eivät suinkaan toimineet yksin. Antiokian seurakunta varusti heille myös matkaseuran, johon kuului ainakin Johannes Markus. Tätä nuorta miestä ei siunattu lähetystyöntekijäksi, vaikka hänkin epäilemättä todisti Herrastaan. Näemme siis, miten Raamatun mukaan on olemassa erillisiä tehtäviä, joihin ihmiset siunataan Herran käskyn perusteella. Tämä ei merkitse muiden seurakuntalaisten aktiivisuuden rajoittamista: Jumala on vain tahtonut antaa seurakunnalle erilaiset virat.
Barjesus oppii teologiaa 13:4-12
Antiokian seurakunnan lähetit lähtivät Pyhän Hengen lähettäminä matkaan ja päätyivät pian Kyprokseen. Täällä he saarnasivat synagogissa. Lähetystyö aloitettiin siis edelleen aina juutalaisista. Merkittävin tapahtuma sattui kuitenkin Pafoksessa, prokonsuli Sergius Pauluksen hovissa. Tämä koko Kyproksen korkein roomalainen virkamies kuunteli halukkaasti Barnabaan ja Paavalin lähetyssaarnaa. Hän kutsui kristityt jopa kotiinsa. Täällä he tapasivat kuitenkin miehen, joka ei ollenkaan pitänyt tämäntapaisista vieraista. Roomalaisilla virkamiehillä näyttää olleen tapana useinkin haalia asuntoonsa juutalaisia ihmeidentekijöitä. Myös Josefos tietää kertoa tällaisista tapauksista. Sergius Pauluksellakin on oma hovi-ihmeidentekijänsä, Barjesus, jonka toinen nimi oli Elymas. Tämä makean leivän makuun päässyt noita teki kaikkensa, jotta prokonsuli ei kuuntelisi vaarallista saarnaa. Lopulta Paavalin mitta on täynnä. Erityisesti hänen luonnolleen näyttää käyneen, että miehen nimi sattui olemaan juuri Barjesus, mikä suomeksi merkitsee ”Jeesuksen poika”. Paavali korjaa noidan nimeä ja näin ”Paholaisen sikiö” menettää näkönsä säädettyyn aikaan asti. Jumala ei anna pilkata ja vääristellä sanojaan loputtomiin. Sergius Pauluksen oli helppo nähdä, että Jumala ei ollut hänen entisen opettajansa kanssa, vaan kristittyjen. Koko tapahtuma on kerrottu ilmeisesti siksi, että Sergius Paulus on ollut eräs harvoja korkea-arvoisia roomalaisia, jotka uskoivat evankeliumin. – Vuoden -92 raamatunkäännös tekee Barjesuksesta ”kaiken hyvän ja oikean vihollisen”, vaikka hän Luukkaan mukaan on ”kaiken vanhurskauden vihollinen”. Tämä on osoitus siitä, miten uusi käännös vierastaa tiettyjä kristillisiä sanoja ja pyrkii korvaamaan ne merkitykseltään kutakuinkin vastaavilla siinä kuitenkaan onnistumatta.
Saarna synagogassa 13:13-43
Monien vaiheiden jälkeen lähetystyöntekijät saapuvat matkallaan Pisidian Antiokiaan. Siellä he menevät synagogaan ja osallistuvat jumalanpalvelukseen. Synagogassa luettiin säännöllisesti Mooseksen lakia ja profeettoja. Niiden selittämiseen sai jokainen juutalainen osallistua. Siksi ei ole merkillistä, että vieraille miehille suotiin kohteliaasti mahdollisuus puhua kokoontuneille juutalaisille. Paavali tarttuu mahdollisuuteen ja saarnaa väkevästi. Hänen puheensa on yhteenveto Jumalan pelastushistoriasta. Jumala valitsi Israelin kansakseen ja toi sen Egyptistä halki erämaan vaarojen Luvattuun maahan. Täällä hän hoivasi kansaa aina viimeiseen profeettaan Johannes Kastajaan asti. Johannes Kastajan todistuksen mukaisesti tuli maailmaan Jeesus, joka profeettojen sanojen mukaisesti naulittiin kirouksen puuhun. Jumala herätti hänet kuolleista. Nyt hän vapauttaa ihmiset kaikesta synnistä ja tekee heistä vanhurskaita Jumalan edessä. Paavali varoittaa vakavasti kuulijoitaan halveksimasta saarnaa ja viittaa tässäkin kohdin profeetan sanaan. Olihan profetoitu siitä, miten Jumala tulee toimimaan tavalla, jota kukaan ei uskoisi.
Paavalin saarna on ilmeisesti malliesimerkki Barnabaan ja Paavalin lähetysjulistuksesta. He julistivat siis rohkeasti syntien anteeksiantamusta Jeesuksen kuolemassa ja ylösnousemuksessa. He uskalsivat myös puhua siitä, miten aina vajaaksi jäävä Jumalan käskyjen täyttäminen ei riitä Jumalan edessä. Tarvitaan Jeesus ja hänen ristinkuolemansa.
Seuraavana sapattina räjähti 13:42-52
Paavalin ja Barnabaan saarna puhutteli kuulijoita. Monet juutalaiset ja ilmeisesti vielä useammat jumalaapelkääväiset (siis juutalaisten Jumalaa palvelevat pakanat, jotka eivät olleet kääntyneet juutalaisiksi) uskoivat heitä. Heitä pyydettiin puhumaan seuraavanakin sapattina. Silloin paikalla oli valtava väkijoukko. Jumala oli käsittämättömällä tavalla siunannut sanan. Ympäri kaupungin oli kaikunut tieto siitä, että nyt juutalaisten synagogassa todella tapahtui jotakin. Väki virtasi kuulemaan uusia opettajia.
Synagogan johdolle tämä oli jo liikaa. Oli siinä ja siinä, sallittiinko uusien saarnamiesten näyttää naamaansa vielä sinäkin sapattina. Nyt koko kaupunki tuli heidän mukanaan. Erityisesti juutalaisten sydäntä viilsi saarnaan kätkeytynyt opetus, että myös pakanat saattoivat seurata Jeesusta. Mooseksen laista ei puhuttu mitään. Siksi Paavali ja Barnabas saivat nyt vastaansa uskonkiihkoisen torjunnan. Paavali ja Barnabas uskalsivat sanoa suorat sanat: Juutalaisille oli saarnattava ensin, mutta koska iankaikkinen elämä ei heille kelvannut, saarna osoitetaan pakanoille. Kristus on asetettu pakanain valkeudeksi, koko maailman Vapahtajaksi. Ymmärrämme näiden sanojen merkityksen tässä väittelytilanteessa. Yhdellä sanalla oli evankeliumi ojennettu äsken sivullisina kuunnelleille. Pyhä Henki osoitti, että menettely oli hänen tahtonsa mukainen. Pakanat ylistivät Jumalaa ja uskoivat evankeliumin.
Ylittäessään näin määrätietoisesti juutalaiskansan rajat Paavali ja Barnabas olivat ottaneet merkittävän askeleen. Se tiesi sitä, että juutalaiset olisivat entistä enemmän käärmeissään kuullessaan evankeliumia. Juutalaislähetyksen kannalta olisi ollut taktisesti viisaampaa keskittyä edelleen vain juutalaisiin. Näin ajattelivat monet kristityt. Ilmeisesti siihen suuntaan kulkivat myös Johannes Markuksen ajatukset. Hän ei ilmeisesti lähtenyt Jerusalemiin vain henkilökohtaisista syistä. Mooseksen lain sivuuttava saarna oli hänelle ilmeisesti arveluttava asia. Pian näemme, miten Paavali saa taistella evankeliuminsa puolesta myös apostolien edessä.
Nyt Jumalan sana joka tapauksessa levisi koko maakuntaan. Pakanat ottivat vastaan evankeliumin Kristuksesta. Jumala oli siunannut saarnan. Juutalaiset onnistuivat karkottamaan Paavalin ja Barnabaan alueelta. Tietoisina siitä, että he olivat tehneet velvollisuutensa, he lähtivät eteenpäin kiittäen Jumalaa Pyhän Hengen työstä.
Koko maailman valkeus
Tänään käsittelemämme luku sisältää valtavan muutoksen, joka on erityisen tärkeä juuri meille. Niin kauan kuin evankeliumia saarnattiin vain juutalaisille, kristinusko pysyi yhtenä juutalaisuuden lahkona. Kuvaa ei muuttanut sekään, että muutamat pakanat, kuten esim. Cornelius, saivat liittyä Kirkon jäseniksi. Nyt kaikki muuttui. Evankeliumi saarnattiin myös pakanoille. Tämä merkitsee sitä, että myös me suomalaiset saamme uskoa evankeliumin koskevan meitäkin. Evankeliumi kuuluu sinulle ja minulle. Kristus on kärsinyt sinun syntiesi tähden ja sovittanut ne ristinpuulla. Maailmassa ei ole ainoatakaan ihmistä, jolle tämä sanoma ei kuuluisi. Ei kansallisuus tai sukupuoli, mutta ei myöskään huonous ja syntisyys ole este kenellekään. Kristus kutsuu joukkoonsa ja hoitaa syntien anteeksiannolla. Tämä saarna on Jumalan muuttumaton evankeliumi koko maailmalle.