Lähetysblogi Joona Toivanen

Siunaus, johdatus, vastuu ja rakkaus

Ihminen elää merkkien maailmassa. Meidän olemuksemme ihmisenä tarkoittaa sitä, että meille ymmärrettävä maailma ja maailmaa ymmärtävä ihminen sopivat toisiinsa kuin kaksi palapelin palaa. Ajattelijat, teologit ja filosofit ovat pohtineet ja ihmetelleet tätä sopusointua vuosikausia. Olemisen ihmeen perimmäinen edellytys on kuitenkin se, että aina on asioita, joita emme täysin ymmärrä vaikka haluaisimme.
Merkit eivät ainoastaan ohjaa ymmärrystämme vaan ne vaikuttavat myös toimintaamme. Myanmarissa buddhalaisuuden rinnalla elää voimakas usko esivanhenpien ja paikkojen henkiin sekä numerologiaan, enteisiin ja astrologiaan. Ihmiset etsivät erityisiä merkkejä maailmasta ja tekevät päätöksiä niihin perustuen. Usein syynä on se, että tuntuu helpommalta tehdä vaikeampia päätöksiä, kun voi edes hetkeksi luopua elämän ja valintojen vastuusta. Suuren päätöksen kynnyksellä on helpompaa ajatella, että jokin valinta sisältää jumalallista johdatusta ja että korkeampi voima johtaa päätöstä. Luulen, että jokainen meistä on joskus pohtinut tätä asiaa varsinkin silloin, kun pelkää suurta elämän päätöstä, ote elämästä tuntuu heltiävän taikka sattuu historiassa suurten tapahtumien myllerrykseen. Näinä aikoina rukoilemme johdatusta, siunausta ja apua valintojen tekemiseen, sillä suuntaa antavat merkit ovat eräänlaisia rukousvastauksia ja antavat turvallisuuden tunteen epävarmuuden keskellä.

Tällä kaikella voi olla joko positiivinen tai negatiivinen vaikutus elämäämme. Entä jos rukoilen ja teen päätöksen Jumalaan luottaen ja tästä huolimatta jokin menee pieleen ja joku loukkaantuu? Entä jos rukoilen ja annan elämäni Jumalan kämmenelle, mutta kuitenkin tapahtuu jokin onnettomuus? Entä jos luulin saaneeni jumalallisen merkin, mutta myöhemmin se osoittautuikin vain toiveajatteluksi?

Epäonnistuneet rukousvastaukset, Jumalan hiljaisuus rukouksesta huolimatta tai pelko merkin väärin tulkitsemisesta 
voivat horjuttaa uskoamme ja luottamustamme Jumalan rakkauteen ja armoon. Saatamme ehkä etsiä syyllistä joko itsestämme, uskomme pienuudesta, pelastuksen varmuuden puutteesta tai jopa jostain muusta ihmisestä. Ehkä ajattelemme, että meiltä puuttuu jokin hengellinen lahja, tai että emme ole vielä saavuttaneet jotain uskon tasoa, tai alamme epäillä uskomme ja olemuksemme perustusta eli Jumalan armoa ja rakkautta. Onko elämä pohjimmiltaan sittenkin kärsimystä, jota valaisevat muutamat ilon välähdykset? Onko Jumalalla pimeä puoli, kun kerran hän lähetti elämääni niin paljon epävarmuutta, kipua ja kärsimystä? Leikkiikö Jumala kanssani kuten juutalaiseen viisauskirjallisuuteen kuuluvan Jobin kirjan kiusaava karikatyyri Jumalasta?

Jos etsimme merkkejä, tai vaikka vain rukoilemme pääasiassa elämän vastuun pelon taikka epävarmuuden takia, tulemme varmasti pettymään rukoukseen sekä Jumalaan. Jos taas rukoilemme Jumalan läsnäolon ilmestymisen, omien ajatustemme selkeyttämisen, ilon tai tietyn elämäntilanteen hyväksymisen tähden, me vahvistamme sitä uskon todellisuutta, joka meitä jo ympäröi. Rukouksemme muoto on aina uskomamme Jumalan muotoinen, ja rukouksessa me puhumme Jumalalle itsestämme, itsestämme Jumalalle, itsestämme itsellemme ja Jumalasta Jumalalle. Kaiken tämän kautta puhumme myös maailmasta ja toisista itsellemme sekä Jumalalle. Jos käsityksemme Jumalasta on ehtymätön rakkauden lähde, rukouksemme peilaa tätä ajatusta. Jos taas käsityksemme Jumalasta on ajatus tuomarista ja rankaisijasta, rukouksemme peilaa epävarmuutta ja pelkoa jokaisen elämämme virheen ja harha-askeleen tähden.

Tämän lisäksi on tärkeää ymmärtää että rukousvastaukset ja merkit ovat aina subjektiivisia, mikä tarkoittaa sitä että ne ovat melkein aina merkkejä ja vastauksia yksinomaan meille itsellemme. Ehkä olemme joskus yrittäneet kuvailla ystävällemme sisäistä rauhaa rukouksen jälkeen tai jotain muuta johdatuksen kokemusta, mutta olemme huomanneet yrityksen mahdottomaksi. Ehkä joku on kokenut muunlaisen ihmeen, mutta skeptinen ystävä ei ole kertomuksesta huolimatta nähnyt tapahtumassa mitään ihmeellistä. Itse ajattelen että vain rakkaus on ihme, jonka luonteeseen kuuluu se, että sen ymmärtää vain suhteessa toiseen ihmiseen ja sitä jakaessa. Rakkaus on kieli, joka koskettaa jokaista jollain lailla, ja siksi se on ainoa merkki, joka ylittää ja yhdistää koko maailman todellisuuden. Juuri tämän takia ilosanoma Jumalan itsensä uhraavasta rakkaudesta yllättää aina ja kaikkialla, sillä vain sillä on voima liittyä jokaisen ihmisen kokemukseen ihmisenä olemisen kivusta parantavana voimana.

Jos rakkaus on merkki siunauksesta, onko sitten sen vastakohtana kirous rakkauden poissaolon seurausta? Ensimmäinen lähetyskautemme Myanmarissa voi olla näkökulmasta riippuen joko negatiivinen merkki kirouksesta tai positiivinen merkki huolenpidosta ja rakkaudesta. Ensimmäisen työvuoden alustavat suunnitelmat menivät myttyyn pandemian takia, ja toista työvuotta tulee varjostamaan Myanmarissa armeijan vallankaappaus sekä siihen liittyvät yhteiskunnalliset jännitteet. Elämämme tosiasiat eivät voi muuttua, mutta uskomme Jumalaan muuttaa sitä, millaisessa valossa näemme ne tosiasiat. Jos elämämme horisontti ja taivas on täynnä Jumalan armon valoa, näemmekin yhtäkkiä jokaisessa hetkessä kirouksen sijasta siunauksen, huolenpidon, johdatuksen ja armon.

Näin ollen usko taikka rukous ei koskaan muuta ennen kaikkea tosiasioita joiden keskellä elämme, vaan pikemminkin elämäämme valaisevaa valoa, joka karkottaa kaiken pimeyden… lopullisesti. Itse uskon Jumalaan, joka on hyvyyden ja rakkauden ehtymätön lähde ja jonka todellisuus ympäröi meitä vaikeimmankin kärsimyksen keskellä. Mitä tahansa tapahtuukin, oli se sitten pandemia, vallankaappaus tai vaikka jokin kauhea luonnononnettomuus, Jumalan huolenpito näkyy ja tuntuu kaiken keskellä. ”Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni sinuun ei järky eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi.”