Kuka on sokea? – luku 9
Yhdeksäs luku on jäsennelty meille jo aiemman kaavan mukaisesti. Johannes kertoo ensin ihmekertomuksen, mutta toisin kuin synoptikot hän ei jatka välittömästi käsittelemään seuraavaa tapahtumaa. Sen sijaan hän antaa tapahtumalle hengellisen merkityksen. Kun nyt Jeesuksen tekemä ihme on sokean parantaminen, luvun loppuosa käsittelee hengellistä sokeutta.
Kuka on syyllinen? 9:1-7
Käyvän juutalaisen käsityksen mukaan sairaudella ja onnettomuudella oli melkein aina syynä synti, josta Jumala rankaisi. Tämän käsityksen kannalta katsottuna sokeana syntynyt ihminen muodosti mielenkiintoisen teologisen ongelman: Kenen synnistä hän joutui kärsimään, omastaan vai jonkun toisen? Rabbien selitysten mukaan Eesau teki syntiä jo äitinsä kohdussa ja veti näin päälleen Jumalan vihan. Toisaalta sikiö osallistui jo äitinsä kohdussa epäjumalanpalvelukseen, mikäli vanhemmat palvoivat vieraita jumalia. Minkä Jeesus sanoo kärsimyksen syyksi? Tässä kohdassa Jeesus ei ryhdy ollenkaan puimaan kysymystä synnistä ja sen saamasta rangaistuksesta (ks. 5:14) eikä tätä tekstiä voi ilmeisesti käyttää ollenkaan sen kysymyksen ratkaisemiseen. Nyt on kyseessä erityistapaus, jossa Jumalan suuruuden piti tulla ilmi. Niin siirrytään aihepiiriin, jossa sanapari pimeys–valo (tai: yö–päivä) liittyy käsitteisiin näkökyky–sokeus. Senkin uhalla että tietää henkensä olevan vaarassa (päivä oli tietenkin taas sapatti) Jeesus ryhtyy parantamaan sairasta. Päivä on lyhyt ja sen aikana täytyy tehdä kiireesti töitä. Niin toteutuu taas yksi Jesajan kirjan luvun 35 ennustuksista ja sokea saa näkönsä.
Selvittelyä 9:8-34
Sokean paraneminen saa aikaan paljon hämmästystä ja tapahtunutta yritetään selvittää. Vaikka selvittely näyttää keskittyvän sokeaan mieheen, todellisuudessa se kohdistuu Jeesukseen ja hänen olemukseensa. Ensin ovat asialla naapurit ja muut sivusta seuranneet, jotka yksinkertaisesti ihmettelevät tapahtunutta kykenemättä ymmärtämään tapahtunutta. Kansalle lähimmät opettajat olivat fariseukset, joilta ryhdyttiin kysymään selitystä. Heidän huomionsa kiinnittyi ohi ihmeen siihen, että Jeesus oli tehnyt ihmeen sapattina ja näin heidän mielestään rikkonut Mooseksen lakia. Jotkut osasivat kuitenkin ihmetellä, miksi Jumala sitten kuuli Jeesusta, koska syntisten rukousten ei uskottu tulevan kuulluiksi. Parantunut mies oli varma siitä, että Jeesus oli profeetta. Yksinkertaisinta olisi tietenkin kiistää koko ihme. Siksi paikalle tuotiin parantuneen vanhemmat, joilta tiukattiin, oliko mies todella syntynyt sokeana. Vanhemmat tyytyvät juutalaisten pelosta minimiin: Poika oli heidän ja hän oli syntynyt sokeana, mutta muusta he eivät olleet halukkaita keskustelemaan. Olihan mahdollista, että heidät ajettiin pois synagogasta viikoksi, kuukaudeksi tai jopa eliniäksi. Kolmentoista vuoden iässä juutalainen poika tuli kykeneväksi edustamaan itseään. Siihen vedoten vanhemmat vetäytyvät vastuusta. Sokea mies joutuu siis uudelleen esiin. ”Anna kunnia Jumalalle” on juhlallinen vannotus: Nyt ei auta valehdella ja näin suojella syntistä. Sokea mies esittää kuitenkin kiusallisimmat mahdolliset kysymykset: Jos Jeesus on syntinen, miksi Jumala kuulee häntä? Jos Jumala kuulee häntä, miksi fariseukset eivät tiedä hänestä mitään? Nämä kysymykset ovat niin vaikeita, että fariseukset päättävät keskustelun ajamalla miehen tiehensä.
Sokea näkee, näkevät ovat sokeita 9:35-41
Koko jakson päättävät Jeesuksen kaksi keskustelua. Toisen niistä hän käy näkevän kanssa, toisen sokeiden kanssa. Näin suhtautuminen Jeesukseen merkitsee joko hengellistä näkökykyä tai hengellistä sokeutta. Jeesus etsi aktiivisesti käsiinsä ulosajetun miehen. Johanneksen evankeliumissa on vain muutamia ihmisten lausumia uskontunnustuksia, joihin ei esitetä mitään varauksia. Yksi niistä kaikuu nyt ennen sokean miehen suusta: Hän uskoo Jeesuksen Ihmisen Pojaksi, tulevaksi tuomariksi, ja kumartaen rukoilee häntä. Vieressä seisoivat muutamat fariseukset. Heihin kohdistuvat Jeesuksen kovat sanat. Hengellinen sokeus on sinänsä kyllin paha asia. Jos siihen liittyy vielä luja usko omaan näkökykyyn, tilanne on järkyttävä. Toisin sanoin sanottuna: Ei siinä kyllin, että ihmiset torjuvat ainoan auttajansa. Kaikkein järkyttävintä on, jos he kuvittelevat, etteivät he tarvitsekaan mitään apua. Hengellinen ylpeys on paatumuksen pahin muoto ja sen vallassa olevalle ihmiselle Ihmisen Pojan ilmestyminen tuomiolle tulee olemaan kaikkein järkyttävin yllätys.