Luku 11
Uusi jakso alkaa (11:1)
Matteus on nyt saanut valmiiksi selostuksensa ”lähettämispuheesta” eli Jeesuksen opetuslapsilleen lausumista sanoista, jotka käsittelevät heidän työtään maailmassa. Hän tuo tämän esiin sanomalla: ”Kun Jeesus oli antanut opetuslapsilleen kaikki nämä käskyt…” Alkutekstissä sanat ovat samat kuin vuorisaarnan lopussa, ja ne tulevat vastaan vielä kolmesti, aina pitkähkön puhekokoelman lopussa. Kirjoittaja tekee tällä tavoin selväksi, että hän on nyt esittänyt yhtenäisen kokoelman Jeesuksen omia sanoja – jotka voivat olla kokonaan tai osittain peräisin siitä kokoelmasta, jonka apostoli Matteus laati Jeesuksen sanoista – ja että hän nyt siirtyy kuvaamaan tapahtumia Jeesuksen ympärillä. Seuraavissa luvuissa (11-12) kuvataan, kuinka Jeesus vastustuksen yhä kasvaessa osoittaa, mikä Valtakunnan todellinen olemus on.
Johannes Kastajan kysymys (11:2-6)
Johannes Kastajan luota tulee pieni lähetystö. Itse hän on vankilassa. Hän on nyt saanut kuulla ”Kristuksen teot”. Voitaisiin yhtä hyvin puhua ”Kristus-teoista” tai ”Messias-teoista”. Sellaisiahan Jeesus teki. Profeetat olivat sanoneet sen: Kun Jumala tulee kansansa luo, niin ”avautuvat sokeain silmät ja kuurojen korvat aukenevat. Silloin rampa hyppää niin kuin peura ja mykän kieli riemuun ratkeaa.” Kuitenkaan Jeesuksen teot eivät olleet aivan samoja kuin mitä Johannes oli odottanut. Hän oli puhunut viskaimesta ja tulesta, jossa ruumenet poltetaan. Mihin ne olivat joutuneet?
Niinpä Johannes tekee kysymyksensä: Oletko sinä se tuleva? Ja Jeesus pyytää lähetettyjä kertomaan, mitä ovat itse nähneet ja kuulleet. Siinä on kyllin todisteita niille, joilla on silmät nähdä ja korvat kuulla. Hän näkee, että Messias on tullut ja että Valtakunta on täällä. Siksi sairauden ja kuoleman täytyy väistyä. Suurinta, mitä Jumala nyt tekee, on tämä: Köyhille julistetaan evankeliumia. Köyhät ovat niitä, joiden puoleen Jeesus kääntyi vuorisaarnassaan. Tämä on kaikista ihmeistä suurin: että Jumala tekee sellaiset köyhät lapsikseen. Siinä pitää olla Kastajalle todistetta kylliksi. Ja Jeesus lisää: Autuas on se, joka ei loukkaannu minuun. Se, joka ei näe eikä ymmärrä, kun Jumala toimii tällä tavalla, ei tule koskaan ymmärtämäänkään. Joka loukkaantuu siihen, että Jumala ilmaisee itsensä tällä tavalla eikä vastaansanomattomalla voimalla ja kirkkaudella, ei voi koskaan oppia tuntemaan Jumalaa. Tämä on varoitus, joka tuskin on suunnattu Johannekselle, ehkä pikemminkin hänen sanansaattajilleen ja aivan varmasti ympärillä seisovalle ja kuuntelevalle kansalle.
Kuka Johannes Kastaja on (11:7-15)
Jeesus puhuttelee nyt kansaa. Hän puhuu Kastajasta. Kenenä he oikeastaan häntä pitivät? Eivät kai he lähteneet erämaahan nähdäkseen varovaisen poliitikon, joka nosti sormensa pystyyn saadakseen selville, niistä päin tuuli kävi? Eiväthän he odottaneet kohtaavansa hyvin puettua ja kumartelevaa hoviherraa? Hehän tiesivät kaikki, mitä odottivat. He tahtoivat kohdata profeetan, oikean profeetan. Ja profeetta hän oli, Jeesus sanoo. Enemmänkin kuin profeetta. Hän oli kaikkein suurin maan päällä tähän asti eläneiden Jumalan miesten pitkässä rivissä. Ja kuitenkin – niin valtavaa oli se uusi, joka oli nyt murtautumassa esiin, että pienin taivasten valtakunnassa (eli Jumalan valtakunnassa) on suurempi kuin tämä profeetoista suurin. Selvemmin ei voida sanoa sitä, että Jumalan valtakunta tuo mukanaan jotakin täysin uutta, sellaista, mitä ei vanhassa liitossa ollut ja mitä ei edes Edelläkävijä, suuri Kastaja, omistanut. Tämän Jeesus toi tullessaan. Se oli hänellä, ja vain hänellä.
Jeesus jatkaa puhettaan. On järkyttävää, kuinka ihmiset luulevat voivansa estää Valtakuntaa väkivalloin. He ovat heittäneet Kastajan vankeuteen. He tulevat jatkamaan samalla tavoin. Jeesus vain viittaa tähän, mutta voidaan aavistaa, että hän katsoo eteenpäin omaa kärsimystään kohti. Väkivallantekijät tahtovat ryöstää Valtakunnan. Kaikki profeetat ja laki – siis koko Raamattu – olivat todistaneet siitä, mikä oli tuleva. Ihmisten olisi pitänyt tietää paremmin. Mutta nyt, kun Elia oli tullut, kuten oli ennustettu, häntä oli kohdeltu tällä tavoin!
Jeesus puhuu tässä koko ajan tahallisen arvoituksellisesti. Vain se pystyy ymmärtämään, joka tajuaa taivasten valtakunnan salaisuuden. Siksi hän lisää, kuten usein muulloinkin vastaavissa tilanteissa: Jolla on korvat, se kuulkoon. Ja vielä tänäänkin oppineet kiistelevät hänen sanojensa merkityksestä. Kielellisesti ne on mahdollista kääntää nykyisen raamatunkäännöksen – tai käännösehdotuksen – tapaan. Mutta sekä kielellisesti että asiallisesti todennäköisempi vaihtoehto on: ”Johannes Kastajan päivistä asti hyökätään taivasten valtakuntaa vastaan, ja hyökkääjät tahtovat ryöstää sen pois.”
Katumattomien esteet (11:16-9)
Jeesus on puhunut siitä, kuinka Johannes Kastaja torjuttiin, kun hän toi sen sanoman, jota Israel oli odottanut vuosisatoja. Siitä hän saa aiheen osoittaa, kuinka katumattomilla ihmisillä on aina verukkeita, eivätkä he niitä esittäessään välitä sen paremmin johdonmukaisuudesta kuin logiikastakaan. Jeesus vertaa maanmiehiään oikutteleviin lapsiin, jotka eivät tahdo leikkiä mitään, mitä heille ehdotetaan. Toverit ovat yrittäneet leikkiä häitä. Kun se ei ole sopinut, niin on koetettu hautajaisia. Mutta sekään ei käy. Näin on Israel tehnyt Jumalan lähettiläille. Ensin tuli Kastaja, ankarana ja askeettisena. Hän ei kelvannut ankaruutensa tähden. Sitten tuli Ihmisen Poika, joka ei paastonnut, saattoi juoda viiniä ja seurusteli syntisten kanssa. Mutta sekään ei kelvannut. ”Ja viisaus on oikeaksi näytetty teoissansa” – tai uuden käännöksen mukaan ”mutta Viisauden teoista Viisaus tunnetaan”. Viisaus on se Jumalan viisaus, josta puhutaan Vanhassa testamentissa (erityisesti Sananlaskujen 8. luvussa) tavalla, joka vie joskus ajatukset Kristukseen. Viisaus oli juutalaisille Jumalan koko pelastussuunnitelma, hänen sanansa ja hänen kaitselmuksensa. Jeesus sanoo nyt, että tämä Viisaus tunnetaan teoistaan. Luukkaan teksti sanoo saman asian näin: ”Mutta Viisauden tunnustavat oikeaksi kaikki Viisauden lapset” (7:35). Jeesuksen sanojen mukaan on olemassa niitä, jotka ymmärtävät Viisauden teot ja Jumalan tahdon ja tunnustavat Jumalan olevan oikeassa – sekä Johannes Kastajan että Ihmisen Pojan tultua. Sekä Johannes Kastajan että Jeesuksen toiminta – Viisauden teot – osoittavat tuloksillaan, että Jumalan viisaus on siinä mukana.
Voi-huuto katumattomien tähden (11:20-24)
Gennesaretinjärvestä luoteeseen, kukkuloitten välissä, oli vielä kuutisenkymmentä vuotta sitten autio seutu, jossa lakastuneesta ruohosta pisti esiin joitakin pylväänkappaleita ja muurin jäännöksiä. Ne olivat se, mitä Korasinista oli jäljellä. Järven rannalla, sen kohdan itäpuolella, mistä Jordan lähti virtaamaan, olisi pitänyt olla jälkiä Betsaidasta, mutta ranta oli autio, rämeinen ja epäterveellinen.
Saamme nyt kuulla, että Jeesus oli tehnyt ”useimmat voimalliset tekonsa” juuri täällä ja Kapernaumissa. Siinä on viittaus siihen, miten paljon evankelistojen sanoihin kätkeytyy, kun he vain lyhyesti mainitsevat Jeesuksen kulkeneen ympäri ja käyneen kaikissa pikkukaupungeissa, saarnanneen niiden synagogissa ja parantaneen sairaita. Evankeliumeissamme kuvataan vain pientä osaa siitä kaikesta, mitä silloin tapahtui. Korasinia ei lainkaan mainitakaan muualla kuin tässä kohdassa. Ja kuitenkin Jeesus oli tehnyt siellä paljon ihmetekoja.
Huomaamme siis, ettei suurten joukkojen liikkeellä olo merkinnyt sitä, että he kaikki olisivat kääntyneet ja uskoneet evankeliumin. Ihmiset tahtoivat kyllä parantua. He tahtoivat nähdä ihmeitä. Mutta he eivät tahtoneet tehdä parannusta.
Jeesus sanoo, mikä seuraus tästä on. Evankeliumin torjumisesta on seurauksena tuomio, ja tuomio on sitä ankarampi, mitä enemmän Jumalan tekoja on saatu nähdä. Ne kaupungit, jotka kaikkien juutalaisten mielestä olivat pahimpia synnin pesiä, olivat itse asiassa vähemmän syyllisiä kuin heidän omat uutterat pikkukaupunkinsa, jotka olivat saaneet kutsun taivasten valtakuntaan, mutta kieltäytyneet siitä.
Jeesus tekee kysymyksen Kapernaumille, kaupungille, jossa hänen kotinsa oli suurimman osan siitä ajasta, minkä hän vaikutti Galileassa. Kysymys on peräisin Jesajan kirjasta. Siellä puhutaan Jumalaa vastustavasta Baabelin kaupungista, joka oli juutalaisille muodostunut saatanan ja hänen valtakuntansa vertauskuvaksi. ”Sinä sanoit sydämessäsi: Minä nousen taivaaseen.” Mutta vastaus kuuluu: ”Sinut heitettiin alas tuonelaan, pohjimmaiseen hautaan” (Jes. 14: 13,15). Kapernaum olisi voinut tulla korotetuksi taivaaseen. Se olisi ollut keskipisteenä Jumalan pelastuksen tullessa maan päälle. Mutta se menetti tilaisuutensa.
Tie Isän luokse Pojan kautta (11:25-30)
Tämä lyhyt kuuden jakeen mittainen kappale on täynnä sisältöä. Sille voi tuskin antaa kaiken kattavaa otsikkoa. Kaikissa kolmessa ensimmäisessä evankeliumissa säilyneistä Jeesuksen sanoista nämä ovat eniten sukua niille, joita kohtaamme Johanneksella. Jeesus puhuu suhteestaan Isään. Hän aloittaa rukouksella. On selvästikin kysymys opetuslasten sisäpiirissä lausutuista sanoista. Tässä kaiketi onkin syy samankaltaisuuteen Johanneksen evankeliumin kanssa. Näin Jeesus puhui ollessaan niiden parissa, jotka häntä parhaiten ymmärsivät.
Jeesuksen rukous alkaa kiitoksella. Hän kiittää sellaisesta, minkä tavalliset ihmiset käsittäisivät epäonnistumiseksi. Hän kiittää siitä, että kansan johtajat, jotka vastasivat sivistyksestä ja kirjoitusten tuntemisesta, ovat torjuneet evankeliumin. Sen sijaan sen ovat vastaanottaneet yksinkertaiset ja oppimattomat. Kreikan kielen sana, jota tässä käytetään ja jonka nykyinen raamatunkäännös ilmaisee sanalla ”lapsenmielinen”, tarkoittaa lähinnä ”alaikäistä”, koulunkäymätöntä ja holhouksen alla olevaa lasta. ”Ylistäminen” ilmaistaan tässä sanalla, joka merkitsee myös ”tunnustamista”, nimittäin sen tunnustamista, että Jumala on Jumala ja että kunnia kuuluu hänelle. Jeesus ylistää Jumalaa siitä, että hänen evankeliuminsa on sellainen, että sen torjuvat ne, jotka tahtovat olla itsessään viisaita ja luulevat voivansa ratkaista, millainen Jumalan tulee olla. Mutta sen ottavat vastaan ne, jotka ovat lasten kaltaisia ja täysin riippuvaisia siitä, että saavat sen, mitä eivät itse kykene hankkimaan.
”Tämä”, jonka Jumala on salannut viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut lapsenmielisille, on evankeliumi. Asiayhteydestä käy ilmi, että erityisesti korostetaan Kristuksen tekoja, jotka osoittivat Jumalan valtakunnan olevan liikkeellä. Kirjanoppineet eivät sitä nähneet. He olivat olleet sokeita ja kuuroja Jumalan työlle, kun hän lähetti Johannes Kastajan. Yhtä sokeita he olivat Jeesuksen suhteen. Ja tämä oli Jumalan hyvä ja armollinen tahto! Itsetyytyväinen viisaus paljastui tässä koko sokeudessaan. Hengellisesti rikkaat ja kylläiset saivat jäädä ulkopuolelle.
Sitten Jeesus jatkaa lausumalla joitakin sanoja suhteestaan Isään. Niitä sanoja ei ole Johanneksen evankeliumissa, mutta ne vahvistavat sen kuvan Pojasta, jonka saamme sieltä. Jumala on uskonut kaiken Pojan haltuun. Hän tietää, kuka Isä on. Hän yksin voi auttaa meitä tuntemaan Isän. Hän tekee mahdolliseksi meidän pääsemisemme Isän luokse ja sen, että meistä tulee hänen lapsiaan.
Vain Isä tuntee Pojan salaisuuden. Vain hän tietää Pojasta kaiken, ja vain hän voi ilmoittaa sen ihmisille – kuten Jeesus sanoo Johanneksen evankeliumissa: Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä (Joh. 6:44).
Jeesus sanoo siis tässä selvästi sen, minkä hän on kansan edessä toistuvasti antanut näkyä välähdykseltä sanoissaan ja teoissaan. Tämä on sen vallan salaisuus, mikä hänellä on pahuuden voimiin. Tämä on hänen voimakkaan julistuksensa salaisuus, kun hän sanoo: ”Mutta minä sanon teille…” Tämä antaa hänelle valtuudet antaa syntejä anteeksi ja tekee hänestä sapatin herran. Tämän vuoksi on niin kohtalokasta torjua hänet, kun hän tuo meille evankeliuminsa.
Sitten seuraa kolmas osa, joka on vain Matteuksella. Se on kutsu Jeesuksen luokse. Se on voitu osoittaa suurille joukoille, mutta yhtä hyvin sen kohteena on voinut olla sisäpiiri. ”Työtätekeväiset ja raskautetut” ovat nimittäin juuri sellaisia ihmisiä, joita vuorisaarnan autuaaksijulistamiset koskivat. He ovat hengellisesti raskautettuja, jotka tuntevat oman kykenemättömyytensä lain käskyjen täyttämisessä. Yleensä he olivat myös kovan työn raskauttamia. He olivat vähäväkisiä: köyhiä päivätyöläisiä, talonpoikia, kalastajia ja käsityöläisiä. Heidät Jeesus nyt kutsuu luokseen ja lupaa heille levon. Hän kutsuu heitä siihen valtakuntaan, jossa kaikki on annettu anteeksi. Heidän tulee oppia hänestä, joka on hiljainen ja nöyrä. Tässä on selvä viittaus juuri niihin profeettojen kirjoitusten kohtiin, jotka puhuivat Messiaan salaisuudesta, siitä, jota kansa ja sen johtajat eivät olleet ymmärtäneet. Hän ei huutanut eikä pitänyt itsestään ääntä, hän oli antava selkänsä lyötäväksi, hän ei ollut peittävä kasvojaan pilkalta ja syljeltä. Vaikka hän oli kuningas, hän tuli hiljaisena, ratsastaen aasilla, eikä hän musertanut särjettyä ruokoa. Hän kutsuu nyt raskautettuja luokseen, kansansa rikkomusten kantajan luo. Täällä he voivat laskea kuormansa pois. Täällä he voivat löytää levon sieluilleen, täällä, missä kaikki on annettu anteeksi. Ja täällä ikeestä tulee ”hyvä ies” (kuten kohta sananmukaisesti kuuluu). Sillä tietenkin täälläkin alistutaan kuuliaisuuden ikeeseen, mutta ei niin, että se olisi mukana olemisen ehto, vaan kiitokseksi siitä, että saa seurata häntä. Lain ies on raskas ja särmikäs. Sitä raahataan, jotta ansaittaisiin Herran suosio, eikä koskaan tehdä tarpeeksi. Mutta täällä on kaikki jo valmista. Olemme kutsutut juhlaan ja saamme käydä sisälle hääsaliin.