”Meidät paransi evankeliumin löytäminen”

Entisillä nunnilla Marianne Janssonilla ja Riitta Lemmetyisellä on kerrottavinaan tarinoita niin Mariasisarten luostarissa elämisestä kuin sieltä lähtemisestä. Lutherin tavoin suurin käänne heille on ollut ymmärtää, kuinka Jumalan armoa ei voi ansaita omilla teoilla. 

Elämäntyönsä Akasia-säätiössä tehneiden Marianne Janssonin ja Riitta Lemmetyisen matka alkoi harvinaisesti: luostarissa.   

Evankeliset Mariasisaret on luostarijärjestö, jonka pääkeskus sijaitsee Saksan Darmstadtissa. Tuossa Kaanaa-nimisessä luostarissa eläneille Janssonille ja Lemmetyiselle paljastui vuosien kuluessa, ettei luostarin opetus lopulta ollutkaan niin raamatullista, kuin he olivat uskoneet. Esittämänsä kritiikin jälkeen he joutuivat lähtemään pois Mariasisarista.  

Jansson ja Lemmetyinen ovat kirjoittaneet kokemuksistaan kirjan Kun luostarin muurit murtuvat, jota on käännetty useille kielille ja myyty kymmeniä tuhansia kappaleita. Luostarielämästä kertova tarina on harvinainen etenkin suomalaiselle kuulijalle. Saksassa luostarikulttuuri on kuitenkin yleisemmin tunnettua ja kansan tietoisuudessa yhtenä mahdollisena tapana elää.  

– Saksa on puoliksi katolinen ja puoliksi luterilainen maa, jossa luostareita on yhä paljon, Marianne Jansson selittää.  

Jansson ja Lemmetyinen päätyivät luostariin nuorina naisina uskon ja saksan kielen opiskelun merkeissä. Luostarin johtajan, Basilea Schlinkin, kirjoittamat kirjat olivat kertomassa naisille luostarielämästä.  

– Kuulin yhden Mariasisaren puheen yliopistolla biologiaa opiskellessani. Olin tullut hiljattain uskoon ja päädyin kesäksi luostarin järjestämälle nuoriso­leirille. Kyselin Jumalalta, olisiko luostari minun paikkani, Jansson taustoittaa.  

– Minä olin puolestani pitkän saksan lukija, joka lähti kesäleirille, koska ajatteli sen olevan turvallinen paikka parantaa kielitaitoa. Kotiseurakunnastani monet lähtivät opiskelemaan teologiaa tai tekemään lähetystyötä, ja se innosti minua. Luostarielämä teki minuun suuren vaikutuksen. Kesäleirillä olevien vierailijoiden maailma oli luostarin muurien ulkopuolella, eikä mieleeni koskaan tullut, että maailma olisi sisäpuolella erilainen, Riitta Lemmetyinen huokaa.  

– Niin, ja lähdimme kuitenkin luostariin sillä ajatuksella, että siellä ollaan koko loppuelämä, näkemiin Suomi. Päätös lähtemisestä oli iso, ja mietin esimerkiksi paljon sitä, mitä ei-uskovat vanhempani sanoisivat, Jansson muistelee.  

– Vaikka lähtiessä ei voinut tietää, millainen tie päätöksestä seurasi, näin matkan päästä mietin, mikä ihmeellinen johdatus koko jutussa oli, Lemmetyinen kuvailee.  

Lue koko juttu Sanansaattajasta 19/20.