Jumala on uskollinen

Seurakuntaelämä on täällä Tokiossa hiljentynyt jo noin kuukausi sitten. Luterilaiset seurakunnat peruivat toimintaansa jo aikaisessa vaiheessa, kun täällä tuli ensimmäisiä ohjeistuksia koronavirusepidemiaan liittyen. Jumalanpalveluksiin on kuitenkin saatu seurakuntana kokoontua kirkkoon melkein maaliskuun lopulle asti. Muuten liikkumisrajoitukset ja kokoontumisrajoituksetkin olivat pitkään melko vähäisiä verrattuna moniin muihin maihin ja tuntui että elämä jatkui hämmentävän normaalina. Viime viikosta lähtien täällä Tokiossakin on ohjeistuksien sävy kuitenkin muuttunut ja tiukempia suosituksia on tullut voimaan. Jumalanpalveluksetkin on viime sunnuntaista lähtien peruttu, ja oma elämä on siirtynyt enemmän neljän seinän sisään. 

Vaikka meidät onkin vähitellen pakotettu fyysisesti erilleen toisistamme, on tärkeää muistaa, että emme ole tässä tilanteessa yksin. On poikkeuksellista, miten eri puolilla maailmaa ihmiset jakavat samanlaisia kokemuksia eristäytyessään ihmiskontakteista. On myös ihmeellistä, että elämme aikaa joka mahdollistaa asioiden jakamisen toistemme kanssa fyysisestä etäisyydestä huolimatta. On siis tärkeää ottaa kaikki keinot käyttöön, että emme jää yksin emmekä jätä yksin.

Vielä maaliskuun alkupuolella tilanne koronaviruksen suhteen oli tuore ja rajoituksetkin sellaisia, että Japanissa toimivan yhteiskristillisen lähettijärjestön naisläheteille suunnattu tapahtuma oli vielä mahdollista järjestää. Erityisesti maaliskuun mittaan eskaloitunut tilanne ja nämä kummalliset ajat, joita elämme, ovat tuoneet sydämeen kiitollisuuden siitä, että vielä ennen tätä oli mahdollisuus kokea yhteyttä toisten kanssa ihan fyysisesti kokoontuen. Saada rohkaisua toisilta Japanissa toimivilta läheteiltä, olla Jumalan Sanan äärellä ja ylistää Häntä lauluin ja rukouksin. Rohkaisua Raamatusta saimme kuulla Indonesiassa työskentelevältä lähetystyöntekijältä. Saimme kuulla Hänestä, joka on tullut maailmaan vierellemme jakamaan kärsimyksemme, niin että emme jäisi yksin silloinkaan, kun muut ihmiset kaikkoavat viereltä. Puhujamme oli itse elänyt läpi monenlaisia vaikeita vaiheita elämässään ja lähetin työssään, viimeisimpänä koettelemuksena 21-vuotiaan tyttären kuolema liikenneonnettomuudessa vasta viime syksynä. Varmasti jokaista meistä paikallaolijoista kosketti syvästi hänen kertomuksensa surun läpikäymisestä. Surunkin keskellä oli totta viesti, jonka saimme kuulla hänen puheissaan useampaan otteeseen: Jumala on uskollinen. Se viesti on saanut jäädä kaikumaan sydämeen, kun tilanteet Suomessa ja maailmalla ja lopulta myös täällä Tokiossa ovat muuttuneet vaikeammiksi. Mitä tahansa kohtaamme elämässämme ja työssämme, Jumala ei varmasti petä eikä myöskään kutsumistansa kadu.

”Herran armoa on se, että vielä elämme, hänen laupeutensa ei lopu koskaan. Joka aamu Herran armo on uusi, suuri on hänen uskollisuutensa. Sieluni sanoo: ’Herra on kaikkeni, häneen minä turvaan.'” (Valit. 3:22–24)