Eri maailman kulttuureissa eri aikoina itsemurhaan on suhtauduttu usealla eri tavalla. Monin paikoin itsemurhaa on pidetty jalona ja rohkeana tekona. Erityisesti ensimmäisen vuosisadan Roomassa oman käden kautta tapahtunutta kuolemaa pidettiin osoituksena siitä, että ihminen itse säilytti rohkeasti valinnan oman elämänsä asioissa eikä sysännyt sitä muuttuvan kohtalon käsiin.
Vanha testamentti kertoo varsinaisesti neljästä itsemurhasta (Tuom. 9:54; 1.Sam. 31:4-5; 2. Sam. 17:23; 1. Kun. 16:18). Tyypillistä Vanhalle testamentille on, että ihmisten toiminta kerrotaan sitä arvioimatta. Siitä huolimatta lukija ymmärtää – esim. Saulin ja Ahitofelin kohdalla – että itsemurha oli väärään johtaneen tien väärä päätös. Uuden testamentin ainoa esiintymä on kertomus Juudaksen lopusta. Vanhastaan on asetettu rinnakkain kahden langenneen ihmisen katumus, Pietarin ja Juudaksen. Pietari palasi Kristuksen luo, Juudas kulki oman tiensä loppuun asti.
Varhaisen kirkon historiaa leimasivat ankarat ja veriset vainot. Niiden sankareita olivat ne kristityt, jotka kävivät vapaaehtoisesti kuolemaan ennemmin kuin kielsivät Lunastajansa. Jotkut tutkijat ovat katsoneet marttyyriuden kaipuun olleen läheistä sukua itsemurhalle. Tosiasia kuitenkin on, ettei kristittyjä neuvottu antautumaan kidutuksiin ja kuolemaan omasta aloitteestaan. Kirkko on vuosisatojen ajan muistanut rakkaudella marttyyreja, mutta torjunut itsemurhan.
Jumalan käsky kuuluu: “Älä tapa.“ Tämän perusteella kirkkoisä Lactantius sanoo sattuvasti: “Ihminen on korkeasti pyhä olento ja Jumala vaatii hänen henkensä surmaajan kädestä.“ Jumala itse on puhaltanut ihmiseen elämän liekin ja kun on suuren Luojan aika, hän itse sammuttaa sen. Ihmiselle sitä valtaa ei ole annettu, ei toiseen ihmiseen eikä itseensä. Elämä otetaan Jumalan kädestä, myös raihnainen, tuskainen ja vaikea elämä. Sitä kannattaa puolustaa, ja siksi kristityn velvollisuus on kuunnella, auttaa ja puolustaa lähimmäisen elämänhalua. Tässä kohdin tarvittaisiin paljon nykyistä enemmän Kristuksen antamaa rakkautta toisiin ihmisiin ja halua auttaa.
Meidän asiamme ei ole tuomita niitä, jotka ovat päätyneet päättämään päivänsä. Jätämme heidät Jumalan käsiin ja rukoilemme heille armahdusta kaikista synneistä. Meidän, jotka elämme, tulee muistaa tosiasia: Yksikään ihminen ei ole syntynyt sattumalta, ei ole olemassa nyt sattumalta eikä ole Jumalan unohtama. Jokaisen ihmisen elämä on Jumalalle kallis ja korvaamaton.