Tässä esityksessä lähestyn kastekysymystä ja pyrin suppeaan yhteenvetoon Raamatun opetuksesta. Tarkoituksena on keskustelu niiden kanssa, jotka torjuvat kasteen armonvälineenä eli sen, että kasteessa saadaan synnit anteeksi. Oma näkökulmani on perinteinen luterilainen käsitys.
Tämä esitys on olemukseltaan keskustelupuheenvuoro. Tarkoituksena on, että sen lukija pysähtyy viimeisen jakson äärelle ja pohtii, mitä polttopisteiden teeseistä hän mahdollisesti kiistää. Sen jälkeen pohdinta voi tarkentua näihin kohtiin.
Pyrkiessäni yhteenvetoon joudun hyväksymään harmillisen paljon pinnallisuutta. Ulkopuolelle jäävät mm. Vanhan testamentin esikuvat, Johanneksen kaste ja monet tärkeät kastekohdat, esim. Apostolien teoissa. Viimeksi mainittujen kohdalla viittaan Evankeliumiyhdistyksen internet-sivuilla olevaan Apostolien tekojen luentosarjaan . Samoilla sivuilla on laajempia selityksiä myös useampiin nyt käsiteltäviin raamatunkohtiin.
1. Ihmisen syntiturmelus on täydellinen
Kastekysymystä ei kukaan voi tajuta asettamatta sitä oikeisiin kehyksiinsä: Lähtökohtana on koko ihmiskunnan täydellinen ero Jumalasta.
Yksinkertainen ja lohduton peruskohta tämän asian tarkastelemiselle on Roomalaiskirjeen ensimmäinen luku. Sen mukaan ihmiskunnan olisi pitänyt ns. yleisen ilmoituksen perusteella tuntea Luoja ja palvella häntä. Niin ei ihmiskunta tehnyt, vaan käänsi selkänsä Jumalalle ja alkoi palvella epäjumalia. Tämän vuoksi Jumala käänsi selkänsä ihmiskunnalle ja hylkäsi sen tekemään syntiä. Siksi maailma on, mitä se on, lohduton synnin ja pimeyden loukko. Kukaan ei täällä oman ”lihansa” eli langenneen minänsä varassa etsi Jumalaa ja lisäksi Jumala on kätkeytynyt ihmiseltä eikä salli kenenkään löytää itseään. Jumala on salattu Jumala. Edes ihmisen oma uskonnollisuus ei tuo häntä lähemmäs Jumalaa, vaan vie häntä kauemmas Luojastaan.
Näin siis lähtökohta on ihmisen täydellinen ero Jumalasta. Raamatun ydinsanoma on siinä, että rakastava Jumala on kääntynyt uudelleen syntiin langenneen ja tuhoon tuomitun maailman puoleen ja valmistanut meille lunastuksen Kristuksessa. Hän valmisti tien Kristukselle valitsemalla Abrahamin ja luomalla hänestä itselleen oman kansan ja ilmoittamalla tahtonsa Moosekselle ja profeetoille. Näin tie oli auki Jumalan Pojan tulolle maailmaan. Silloin valkeus loisti pimeydessä ja Jumala lähestyi ihmistä.
Kysymys on yhdestä suuresta Jumalan rakkauden teosta. Se valmistettiin VT:n puolella, se toteutettiin Golgatalla ja ylösnousemuksessa, sitä kaiuttamaan pantiin apostolit ja heidän seuraajansa, koko Kristuksen Kirkko. Meidän kohdallemme Jumalan armollinen toiminta tulee apostolisessa sanassa ja pyhissä sakramenteissa, kasteessa ja ehtoollisessa.
Syntiturmeluksen jälkeen jokainen ihminen siis syntyy tähän maailmaan syntisenä (Ps. 51:7), elää elämänsä sikäli kuin se on hänestä kiinni, erossa Jumalasta ja päätyy iankaikkiseen kadotukseen. Ajatus, että esim. kaikki lapset pääsevät taivaaseen ilman Kristustakin, on ihmisjärjen tuote eikä perustu Raamattuun. Ainoa pelastus on siinä, että Jumala on lähestynyt Kristuksessa syntistä maailmaa ja toimittanut lunastustyönsä. Vain Jeesuksen opetuslapsena pelastutaan – ja hänen opetuslapsekseen tullaan kasteessa (Matt. 28:18-20).
2. Mitä kaste on?
Raamattu käyttää kasteesta suurta määrää erilaisia kuvia.
a. Hautaaminen ja ylösnousemus – Room. 6
”Mitä me tähän sanomme? Onko meidän jatkuvasti tehtävä syntiä, jotta armo tulisi yhä suuremmaksi? Ei tietenkään. Kun kerran olemme kuolleet pois synnistä, kuinka voisimme edelleen elää siinä? Tiedättehän, että meidät kaikki Kristukseen Jeesukseen kastetut on kastettu hänen kuolemaansa. Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista. Jos kerran yhtäläinen kuolema on liittänyt meidät yhteen hänen kanssaan, me myös nousemme kuolleista niin kuin hän. Tiedämme, että vanha minämme on yhdessä hänen kanssaan ristiinnaulittu, jotta tämä syntinen ruumis menettäisi valtansa emmekä enää olisi synnin orjia. Se, joka on kuollut, on näet päässyt vapaaksi synnin vallasta. Mutta jos kerran olemme kuolleet Kristuksen kanssa, uskomme saavamme myös elää hänen kanssaan.” (Room. 6:1-8)
Roomalaiskirjeen alkuluvuissa Paavali teroittaa ehdotonta armoa Kristuksen tähden. Sen jälkeen hän ottaa käsiteltäväksi mahdollisen vastaväitteen: Saako kristitty siis tehdä syntiä mielin määrin. Vastaus on yllättävä: Ei, koska hänet on kastettu! Tämän jälkeen seuraa upea esitys siitä, miten kaste tarkoittaa kahta asiaa.
Ensiksikin se on Jumalan lahja, joka välittää yhteyden Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen ja sitä kautta Jumalan kirkkauteen.
Toiseksi se on velvoite, jonka vuoksi Jumalan omaksi kastetun on myös elettävä Jumalan omana.
Kaste tarkoittaa sitä, että meidän vanha ihmisemme haudataan Kristuksen kuolemaan ja kasteen haudasta nousee ylös Kristuksen ylösnousemukseen liitetty uusi olento, Jumalan meihin luoma uusi ihminen. Tämä velvoittaa kastettua elinikäiseen pyhitykseen, riisumaan päivittäin pois vanhan ihmisen ja pukeutumaan uuteen. Tätä Paavali teroittaa koko loppuluvun, joka kannattaa todella lukea.
Suomenkielinen käännös (1992) ei tuo selvästi esille tässä epätäydellisesti esille tulevaa mutta Paavalin muualla voimakkaasti opettamaa kaavaa: On olemassa ”vanha ihminen” ja ”uusi ihminen”.
”Vanha ihminen” on ihminen omassa varassaan ilman Kristuksen ansiota. Kristityn kohdalla se on haudattu kasteen veteen (Room. 6).
”Uusi ihminen” tarkoittaa kristityn uutta asemaa kristittynä, Jumalan lunastamana.
Kristillinen elämä on sitä, että kristitty tekee jatkuvasti johtopäätöksiä tästä kaavasta, riisuu vanhan ihmisen ja pukeutuu uuteen, ks. Ef. 4:22-24: Kol. 3:9-10
b. Uusi syntymä (Joh. 3:5 ja Tiit. 3:4-6)
Fariseusten joukossa oli Nikodemos-niminen mies, juutalaisten neuvoston jäsen. Hän tuli yöllä Jeesuksen luo ja sanoi: ’Rabbi, me tiedämme, että sinä olet Jumalan lähettämä opettaja. Ei kukaan pysty tekemään sellaisia tunnustekoja kuin sinä, ellei Jumala ole hänen kanssaan.’ Jeesus vastasi hänelle: ’Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa.’ Nikodemos kysyi: ’Miten joku voisi vanhana syntyä? Miten joku voisi mennä takaisin äitinsä kohtuun ja syntyä toisen kerran?’ Jeesus vastasi: ’Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan. Mikä on syntynyt lihasta, on lihaa, mikä on syntynyt Hengestä, on henkeä. Älä kummeksu sitä, että sanoin sinulle: ’Teidän täytyy syntyä uudesti.’ Tuuli puhaltaa missä tahtoo. Sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee. Samoin on jokaisen Hengestä syntyneen laita.’ ’Miten tämä kaikki on mahdollista?’ Nikodemos kysyi. Jeesus vastasi: ’Etkö sinä, Israelin opettaja, ymmärrä sitä?’ ’Totisesti, totisesti: me puhumme mitä tiedämme ja todistamme siitä mitä olemme nähneet, mutta te ette ota vastaan meidän todistustamme. Jos te ette usko, kun puhun teille tämän maailman asioista, kuinka voisitte uskoa, kun puhun taivaallisista! Kukaan ei ole noussut taivaaseen, paitsi hän, joka on taivaasta tänne tullut: Ihmisen Poika.’ ’Niin kuin Mooses autiomaassa nosti käärmeen korkealle, niin on myös Ihmisen Poika korotettava, jotta jokainen, joka uskoo häneen, saisi iankaikkisen elämän. Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. Ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan sitä tuomitsemaan, vaan pelastamaan sen. Sitä, joka uskoo häneen, ei tuomita, mutta se, joka ei usko, on jo tuomittu, koska hän ei uskonut Jumalan ainoaan Poikaan.'” (Joh. 3:1-18).
”Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä ja tottelemattomia, olimme eksyksissä ja monenlaisten himojen ja nautintojen orjia, elimme pahuuden ja kateuden vallassa, vihattuina ja toisiamme vihaten. Mutta kun Jumalan, meidän pelastajamme, hyvyys ja rakkaus ihmisiä kohtaan tuli näkyviin, hän pelasti meidät, ei meidän hurskaiden tekojemme tähden, vaan pelkästä armosta. Hän pelasti meidät pesemällä meidät puhtaiksi, niin että synnyimme uudesti ja Pyhä Henki uudisti meidät. Tämän Hengen hän vuodatti runsaana meidän päällemme Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta, jotta me hänen armonsa ansiosta tulisimme vanhurskaiksi ja saisimme osaksemme ikuisen elämän, niin kuin toivomme.” (Tit. 3:3-7).
Johanneksen evankeliumin kolmas luku sisältää asiallisesti saman kuin Roomalaiskirjeen kuuden ensimmäisen luvun ydin.
Kertomus Nikodemoksesta on katsottava kokonaisuutena. Lain opettaja ja hurskas Nikodemos tulee Herran luo ja etsii Jumalan tietä. Jeesus sanoo, että hänen on synnyttävä uudelleen/ylhäältä. Ajatus on sama kuin Roomalaiskirjeen ensimmäisessä luvussa: Ihmisen oma uskonnollisuus ei riitä tuomaan häntä uuteen elämään. Mikä lihasta on syntynyt on liha eikä muutu millään hengeksi. Tarvitaan Jumalan toiminta. Sen ytimen Johannes tiivistää pienoisevankeliumiin – näin Jumala synnyttää uutta elämää kuoleman keskellä. Tähän yhteyteen kuuluu uusi syntymä ”vedestä ja hengestä”.
Sana ”uudestisyntyminen” esiintyy UT:ssa vain muutaman kerran. Joidenkin uskonsuuntien opetus on, että uudestisyntyminen on ennen muuta elämys, ehkä kääntymyskokemus. Kun sana liitetään laajempaan yhteyteen ja mukaan käsittelyyn otetaan sanapari elämä ja kuolema, näkökulma muuttuu. Kyseessä on sama suuri Jumalan pelastava toiminta, josta Roomalaiskirje puhuu: Hän tuo elämää kuoleman keskelle ja valoa pimeään loukkoon. Tässä Jumalan toiminta on yksi suuri kokonaisuus. Monet eri asiat ovat osia tästä toiminnasta, elämän tuomisesta kuoleman keskelle tai uudestisynnyttävästä rakkaudesta, kuten Kristuksen kuolema ja ylösnousemus Golgatalla, Pyhän Hengen kutsuva toiminta, Kirkon siunaaminen armolahjoilla – ja pyhä kaste. Viimeksi mainitun liittävät tähän yhteyteen molemmat mainitut raamatunkohdat.
c. Liittyminen Kristus-ruumiin jäseneksi (1.Kor. 12:12-13)
”Kristus on niin kuin ihmisruumis, joka on yksi kokonaisuus mutta jossa on monta jäsentä; vaikka jäseniä on monta, ne kaikki yhdessä muodostavat yhden ruumiin. Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä.” (1. Kor. 12:12-13)
Korintissa eli Paavalille hyvin ongelmallinen ja rakas seurakunta. Sen ongelmia olivat toisaalta suuri hengellisyys, toisaalta sen kanssa liitossa elänyt suuri lihallisuus. Erityisesti armolahjojen kohdalla ihmiset katsoivat toisiaan turhaan joko alaspäin tai ylöspäin. 12. luvussa Paavali käy kärsivällisesti, jopa jankuttaen asiaa läpi heidän kanssaan.
Sen perustana, että ihminen on Kristuksen oma, ei ole hänen saamansa vaikuttava armolahja eikä muutenkaan mikään, mikä hänessä on. Kristukselle kuuluu se, jonka Pyhä Henki on kastanut Kristus-ruumiin jäseneksi (12:12-13).
Tämän jälkeen Pyhä Henki jakaa jokaiselle ruumiin jäsenelle oman paikkansa ja tehtävänsä. Ne merkitsevät kyllä erilaisuutta, mutta eivät eriarvoisuutta. Ne merkitsevät sitä – kuten kauniisti on sanottu – että kaste on papiksivihkimys, sillä jokaisella kristityllä on tämän jälkeen tehtävä maailmassa. Mutta Kristukselle kuulumisen perusta eivät erilaiset lahjat ja tehtävät ole, vaan Jumalan armoteko, jonka ihminen saa osakseen kasteessa.
d. Pukeutuminen Kristukseen (Gal. 3:26-29)
”Te kaikki olette Jumalan lapsia, kun uskotte Kristukseen Jeesukseen. Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne. Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi. Ja jos te kerran olette Kristuksen omia, te olette Abrahamin jälkeläisiä ja saatte periä sen, mikä hänelle oli luvattu.” (Gal. 3:26-29)
Galatalaiskirjeen taustalla oleva perusongelma on pakanakristittyjen ja juutalaiskristittyjen suhde. Paavali oli opettanut, että pakanat voivat tulla Jumalan omiksi vain luottamalla Kristukseen. Nyt kuitenkin Galatan seurakuntiin tuli opettajia, joiden mukaan pakanakristityt eivät olleet taivaan tiellä ennen kuin he alkoivat noudattaa Mooseksen lakia ja ottivat ainakin ympärileikkauksen.
Galatalaiskirjeen 3. luvussa Paavali sanoo, että Jumala on antanut siunauksensa Abrahamille ja hänen siemenelleen – yhdelle ainoalle ihmiselle. Miten me voimme saada osaksemme Jumalan siunauksen? Paavalin vastaus on tämä: Tuo ”siemen”, yksi ainoa ihminen, on Kristus. Kun meidät kastetaan hänen yhteyteensä, meidät puetaan Kristukseen ja liitetään yhdeksi olennoksi kaikkien kristittyjen ja ennen kaikkea Kristuksen kanssa – meistä tulee hänen ruumiinsa. Eikä tässä enää paina mitään se, kuka on syntyperältään juutalainen ja kuka kreikkalainen, sillä Jumalan teko lahjoittaa meille armon ja kaste välittää sen meille henkilökohtaisesti.
e. Kaste on hyvän omantunnon liitto/sopimus (1. Piet. 3:20-22)
”Vain muutama ihminen, kaikkiaan kahdeksan, pelastui arkissa veden kantamana. Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus, hänen, joka on mennyt taivaaseen ja istuu Jumalan oikealla puolella ja jolle on alistettu enkelit, vallat ja voimat.” (1. Piet. 3:20-22)
Pietari vertaa kastetta arkkiin ja vedenpaisumukseen. Kaste on kuin laiva, joka kannattaa kristittyä silloin, kun tuhotulva nousee. Sen ytimenä ei ole se, että ihminen lupaa luopuma saastaisesta elämästään – sekin on Room. 6 perusteella tärkeää – vaan se, että Jumala on tehnyt ”hyvän omantunnon liiton”. Kreikan sana eperotema tarkoittaa sanatarkasti kysymystä, tässä sopimusta, johon heikompi osapuoli kysyttäessä suostuu. ”Hyvän omantunnon sopimus eli liitto tarkoittaa siis ensi sijassa sitä, että Jumala tarjoaa ihmiselle anteeksiantoa ja hyvää omaatuntoa, minkä ihminen ottaa kiitollisena vastaan” (J. Thurén).
3. Kaste pelastaa ja ei pelasta
Keskeinen ja usein unohdettu kohta on 1. Kor. 10:1-11, jossa Paavali vertaa uuden liiton kansaa vanhan liiton vaellukseen Egyptistä Luvattuun maahan. Silloinkin kaikki saivat kyllä ”meressä kasteen Mooseksen seuraajiksi”, mutta kaikki eivät päässeet perille, koska lankesivat epäuskoon.
– Pelastiko Jumala nämä ihmiset Egyptistä ja faraon sotajoukolta?
– Pelasti kyllä, sillä hän pani heidät matkalle kohti Luvattua maata.
– Pääsivätkö he perille?
– Eivät, koska he lankesivat epäuskoon.
Aivan samoin on kasteen laita: Siinä jokainen kastettu on saanut omalle todellisen ja varman Jumalan pelastusteon, johon voimme turvallisesti nojata. Mutta toisaalta – me emme ole vielä perillä, vaan matka taivaaseen on pitkä ja vaarallinen. Ja katsellessamme läntisessä Euroopassa ympärillemme näemme monia kastettuja, jotka eivät nyt tee matkaa taivaaseen vaan kadotukseen. Siinä on meille valtava tehtävä, johon saamme heittäytyä täysillä! Tässä näen omalla kohdallani valtavan Jumalan antaman työkutsun toimia vielä omassa, pitkälti maallistuneessa ja suurissa vaikeuksissa kirkossamme.
4. Polttopisteitä
Edellä sanomani perusteella esitän muutamia teesejä, joihin keskustelijat ehkä tahtovat ottaa kantaa. Mikäli näistä asioista vallitsee yksimielisyys, muut kysymykset löytävät paikkansa. Mutta jos näistä kysymyksistä ollaan erimielisiä, erimielisyys kertautuu jatkokeskusteluissa. Siksi on hyvä syventyä seuraaviin:
a. Jokainen ihminen on omassa varassaan täydellisesti synnin alla ja pelastuu yksin Jumalan työn vuoksi, myös lapset.
b. Jumala on asettanut kasteen pelastuksen tieksi ja siksi se on autuudelle välttämätön, myös lapsille. Jumala ei kuitenkaan ole sidottu niin, ettei hän voisi pelastaa myös kastamattoman – Jumala on vapaa.
c. Kaste on Jumalan meille antama lahja, jossa hän todellisesti ja varmasti antaa meille sen, mitä me taivaaseen päästäksemme tarvitsemme. Ydinkysymys kasteen kohdalla on tämä: Onko Kristus siinä vai ei ja saadaanko siinä synnit anteeksi vai ei. Jos ei ole, kaste ei riitä mihinkään. Jos on, muuta ei tarvita kuin tämä Jumalan teko.
d. Kaste on paitsi lahja myös velvoite. Meidät on kasteessa pantu matkalle kohti taivasta, mutta me emme vielä ole siellä. Moni kastettu jää matkalle, kun kieltää Herransa. Mutta meillä on lupa kulkea Jumalan kansan kanssa kohti taivasta, kuulua Jumalan kansaan jo täällä ja kerran siellä.