Kysymme, millainen Jumala on. Aloitamme siitä, että puhumme Jumalan tuntemisesta – siitä, mistä tietää, millainen Jumala on.
Kyllä Jumala varmasti on olemassa, mutta me emme voi tietää hänestä juuri mitään – emme ainakaan voi olla varmoja – ja siksi näitä asioita ei kannata miettiä sen enempää. Minä ajattelen, että tavallisin tapa suhtautua uskonasioihin on tämä.
Tässä on jotakin oikeaa. On totta, että meissä ei ole mitään sellaista kykyä, jolla oppisimme tuntemaan Jumalan. Muistan omasta rippikoulustani oppitunneilta vain muutaman asian. Yksi niistä on se, että opetettiin, että Jumala on salattu. Jumala on salattu – se tarkoittaa sitä, että Jumala on meiltä ulottumattomissa; sitä että me voimme katsoa pakkasyönä tähtitaivasta ja tajuta, että Jumala on olemassa ja että hän on siellä jossain, mutta me emme tavoita häntä – emme näe häntä emmekä saa häntä kiinni ajatuksillamme. Kyllä ihminen voi arvailla Jumalasta yhtä ja toista. Itse asiassa ihminen on mestari tekemään näitä arvailuja. Tämä maailma on täynnä uskontoja ja uskonnollisia ajatuksia. Mutta niin kauan kuin puheet Jumalasta ovat sitä, että näin minä olen asiaa ajatellut tai näin se ja se suuri ajattelija sanoi, ne ovat todella vain arvailua – sitä että puhutaan sellaisesta, mitä ei ole nähty ja mistä ei tiedetä. Arvailussa saattaa kyllä olla jotakin oikeansuuntaista, mutta monessa asiassa Jumalasta sanotaan sellaista, mikä ei pidä ollenkaan paikkaansa. Turhaan ihminen ostaa kaupasta kirjan Suuret ajattelijat ja etsii niistä ajatuksista Jumalaa. Monet niin tekevät, mutta ei Jumalaa niin opita tuntemaan.
Tämä on totta ja yhtä totta on se, että Jumalan voi tuntea. Voi tuntea niin hyvin, että todella tietää, rakastaako hän, tuomitseeko hän ja onko hän kiinnostunut minusta ja asioistani. Jumalan voi tuntea niin hyvin, että ihmisen ja Jumalan välillä on läheinen suhde – niin läheinen että voi sanoa: Minä tunnen hänet ja minä olen hänen omansa. Miten se on mahdollista? Siihen vastaus on Jumalan sana. Jumalan sana – se että Jumala lähettää sanansa sieltä, minne meidän katseemme tai ajatuksemme eivät yllä. Että Jumala sanansa välityksellä alkaa puhua, kertoo itsestään ja niin paljastaa meille salatun olemuksensa.
Näin Jumala on tehnyt. Hän lähetti sanansa sieltä, minne me emme näe. Se tarkoittaa kahta asiaa:
Ensiksi sitä, että Jumala antoi kirjan. Meitä voidaan pitää lapsellisina tai ajasta jälkeenjääneinä, mutta silti uskomme edelleen niin kuin kristityt ovat aina uskoneet – että Raamattu on Jumalan sana. Että Jumala valitsi tietyt ihmiset ja antoi heille tehtäväksi kirjoittaa sen, mitä hän tahtoo sanoa itsestään kaikille maailman ihmisille. Raamattu kertoo, mitä Jumala teki eri tilanteissa, mitä hän käski tehdä, miten hän rakasti, minkä hän tuomitsi tai mitä Jumalan miehet ja naiset opettivat Jumalasta. Tämä kaikki on juuri sitä, että Jumala paljastaa meille itseään, että me tuntisimme hänet. Tämä on tuttu asia, mutta asia, jota kannattaa aina – ja varsinkin tänä aikana – korostaa: Raamatussa meille, joilla ei ole kykyä tuntea Jumalaa, puhuu itse Jumala – hän, joka tuntee itsensä.
Toiseksi se, että Jumala lähetti sanansa, tarkoittaa sitä, että Jumala itse tuli sanassaan tähän maailmaan. Se tapahtui, kun Jeesus tuli tänne. Johanneksen evankeliumissa Jeesuksesta sanotaan, että hän on Jumalan Sana ja Jumala itse. Jumalan Sana – se tarkoittaa, että Jeesus on kaikki se, mitä Jumala tahtoo meille itsestään sanoa. Jumala itse – se tarkoittaa, että näkymätön salattu Jumala sieltä jostain kaukaa tuli Pojassaan näkyväksi ja tuli ihmisten keskelle. Kerran Filippus, yksi kahdestatoista opetuslapsesta, pyysi Jeesukselta, että he saisivat nähdä Isän Jumalan. Mitä Jeesus vastasi? “”Etkö sinä, Filippus, tunne minua, vaikka olen jo näin kauan ollut teidän seurassanne? Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän.”” (Joh 14:9). Katso Jeesusta ja sinä näet hänet, jota et voi muuten nähdä. Opettele tuntemaan Jeesus yhä syvemmin ja sinä tunnet ainoan oikean Jumalan. Kysy, miten Jeesus rakasti, ja sinä tiedät, miten Jumala rakastaa. Mieti, oliko sellaisia asioita tai sellaisia ihmisiä, jotka Jeesus tuomitsi, ja sinä tiedät, tuomitseeko Jumala. Mieti, keistä Jeesus oli kiinnostunut, ja sinä tiedät, onko Jumala kiinnostunut sinusta.
Jälleen tulemme Raamattuun. Se on se, joka opettaa meidät tuntemaan Jeesuksen. Koko Raamattu puhuu juuri hänestä ja tähtää juuri siihen, että opimme tuntemaan hänet – tämä koskee jo Vanhaa testamenttia. Ja vain se Jeesus, jonka löydämme Raamatusta, on oikea Jeesus – hän, jossa salattu Jumala paljasti itsensä.
Tahdon sanoa tämän yksinkertaisen asian mahdollisimman painokkaasti: Raamattu on se väline, jolla opimme tuntemaan Jumalan. Eikä meillä ole mitään muuta keinoa kuin Raamattu. Luonnossa vaeltelu ei auta, ei liioin mietiskely, ellei siihen liity Jumalan sana, jossa Jumala puhuu. Ajattele, miten Raamattuun suhtaudutaan. Sitä luetaan vähän. Sitä opetetaan entistä vähemmän. Siitä, mitä se sanoo, ei niin välitetä. Se pölyttyy kirjahyllyssä. Ja on paljon niitäkin, jotka sanovat, ettei Raamatusta tarvitsekaan välittää – että siinä ihmiset kertovat kokemuksiaan Jumalasta eikä niillä ole sen suurempaa arvoa kuin muullakaan mitä Jumalasta on kirjoitettu. Tai sanotaan, että minä uskon toisenlaiseen jumalaan kuin siihen, josta Raamattu puhuu. Tämä on sitä, että Jumala yrittää kertoa meille itsestään mutta me laitamme korvat kiinni emmekä välitä Jumalan puheesta. Ja jos näin teemme, emme opi tuntemaan Jumalaa. Voimme arvailla Jumalasta yhtä ja toista, mutta se on edelleen vain arvailua.
Tee sinä toisin kuin niin monet tekevät. Lue Raamattua. Kuuntele tarkasti, mitä se sanoo Jumalasta. Ja usko se, mitä se sanoo.
Raamattu on Jumalan sana. Se ei tarkoita vain sitä, että Raamattu kertoo meille luotettavaa tietoa Jumalasta. Raamattu on jotain vielä ihmeellisempää: Jumala on siinä sanassa, joka on Raamatussa. Siinä sanassa – kun sinä sitä luet tai kun kuulet, kun sitä opetetaan – hän tulee luoksesi. Siinä sanassa hän puhuu sinulle ja opettaa sinua tuntemaan häntä. Ole paljon tekemisissä Jumalan sanan kanssa. Siten saat Jumalan luoksesi, hän tulee opettamaan sinua, ja niin sinä voit sanoa: “”Minä tunnen hänet.””
“Todista tämä – että Jumala puhuu Raamatussa ja se opettaa meidät tuntemaan Jumalan.” Näin sanotaan joskus ainakin papille. Mitä vastaamme? Emme voi sitä todistaa – jos ei voida todistaa sitäkään, ettei Raamattu ole Jumalan sana. Emme voi esittää sellaisia perusteluja, että jokaisen vastustus loppuu ja kaikki uskovat Raamattuun. Mutta silti on olemassa vakuuttava perustelu: Jeesus sanoi niille, jotka epäilivät häntä – sitä, onko hän Jumalan Poika: “Joka tahtoo noudattaa hänen tahtoaan, pääsee kyllä selville siitä, onko opetukseni lähtöisin Jumalasta vai puhunko omiani.” (Joh 7:17). Sama pätee tässä. Jos luet ja kuuntelet Raamattua niin, että tahdot todella ottaa selvää, onko tämä Jumalasta vai ei, Raamattu itse vakuuttaa sinut siitä, että se on Jumalan puhetta. Raamatun sanassa itse Jumala vaikuttaa ja vakuuttaa siitä, että tämä on hänen sanansa. Voit sanoa sille, joka epäilee Raamattua: Uskallatko alkaa lukea tätä kirjaa. Siinä voi hyvinkin nopeasti käydä niin, että sinä vakuutut siitä, että Jumala ilmoittaa tässä kirjassa sinulle itsensä. Niin kävi sille elokuvaohjaajalle, joka teki elokuvan Jeesuksesta. Kun hän ryhtyi työhön, hän suhtautui hyvin epäillen Raamattuun. Elokuvaa varten hän joutui lukemaan paljon Raamattua. Ja ennen kuin elokuva oli valmis, Jumala oli synnyttänyt hänessä sen uskon, että tämä kirja on Jumalan puhetta.
Ovatko nämä asiat sitten niin tärkeitä? Onko tärkeää tietää, rakastaako Jumala ja onko hän kiinnostunut minusta? Kyllä on. Itse asiassa mikään ei ole niin tärkeää kuin Jumalan tunteminen. Se on elämän tärkein asia kahdesta syystä.
Ensiksi: Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi ja se tarkoittaa, että ihminen on tarkoitettu elämään niin, että yhteys Jumalaan on kunnossa. Eikä se voi olla kunnossa, jos ei tunne Jumalaa. Jos elää toisin kuin on tarkoitettu elämään, siitä seuraa monenlaista pahaa. Ehkä elämä tuntuu jotenkin vain niin turhalta. Tai sydämessä on selittämätöntä levottomuutta, jota yritetään tyydyttää ulkomaanmatkoilla tai entistä komeammalla autolla. “Ihmisen sydän on levoton, kunnes se löytää levon Jumalassa.” Niin kirjoitti kauan sitten kirkkoisä Augustinus. Lause on totta edelleen. Olen varma siitä, että rauhattomuus, joka vaivaa tänä päivänä niin monia, on seurausta juuri siitä, että asiat Jumalan kanssa eivät ole kunnossa. Valitettavasti harva etsii rauhaa sydämeensä sieltä, mistä se löytyy. Se löytyy Jumalan tuntemisesta. Uskovainenkin ihminen alkaa helposti jotenkin vähätellä Jumala-suhteen tärkeyttä ja etsii yhä enemmän muusta sisältöä elämäänsä. Ja kun niin tapahtuu, sisältö elämästä katoaa.
Sitten on vielä tärkeämpi syy, miksi nämä asiat ovat niin tärkeitä: Tämän elämän jälkeen alkaa ikuisuus. Miten minun sitten käy, sen ratkaisee vain ja ainoastaan se, onko minun ja Jumalan välillä suhde ja onko se suhde kunnossa. Ja se suhde voi olla kunnossa vain niin, että minä tunnen Jumalan. Jos suhde on kunnossa, Jumala avaa minulle taivaan oven. Jos ei ole, minä joudun loputtomaan eroon Jumalasta. Mikään ei ole niin hirvittävää kuin joutua kadotukseen. Ja siksi mikään ei ole niin tärkeää kuin tuntea Jumala.
Sitten kysymme: Millainen Jumala on?
Emme tiedä tai ymmärrä Jumalasta kaikkea. Toisinaan Jumala toimii niin, että se yllättää meidät tai se jopa loukkaa meitä. Tai Jumalasta paljastuu jotakin sellaista, mitä emme olleet tulleet ajatelleeksi, vaikka olisimmekin kuunnelleet Raamattua. Jumala olikin toisenlainen kuin olin luullut. Ja on niitä kysymyksiä Jumalasta, joihin tahtoisimme vastauksen, mutta Jumala ei kerro vastausta. Tämä on sitä, että me emme käsitä kaikkea Jumalasta. Mutta ainakin sen, mikä meidän on tarpeen tietää, Jumala kertoo Raamatussa ja niin selvästi, ettei kenellekään jää epäselvyyttä.
Millainen Jumala on? Hän on aivan valtava. Hän on valtava voimassaan, viisaudessaan ja kunniassaan. Hän hallitsee koko maailmankaikkeutta. Psalmissa puhutaan valtavasta tähtitaivaasta ja sanotaan, että Jumala on sitäkin paljon valtavampi. Tätä Jumalan täytyy olla – ei hän muuten olisi pystynyt tekemään tätä kaikkea eikä hän pystyisi pitämään tätä kaikkea pystyssä. Jumala, jonka käsissä on kaikki – koko tämä maailma – on suuri Jumala. Samalla kun Raamattu puhuu Jumalan suuruudesta, se sanoo, että tämä suuri Jumala välittää yhdestä pienestä ihmisestä maailmankaikkeuden yhdellä pienellä planeetalla. Hänelle merkitsee paljon se, mitä tälle yhdelle ihmiselle tapahtuu. Hän on kiinnostunut ja huolehtii yhden ihmisen asioista. Jeesus osoittaa, että tällainen Jumala on. Jeesus huomasi yhden ihmisen. Hän pysähtyi ja puhutteli yhtä ihmistä – vaikka ympärillä oli satoja ja tuhansia muita. Juuri näin Jumala tekee. Sinä olet suurelle Jumalalle valtavan tärkeä. Hän on kiinnostunut sinusta niin paljon, että hän tulee luoksesi, pysähtyy eteesi, puhuu sinulle, kuuntelee sinua ja murheitasi ja tahtoo olla sinun kanssasi.
Ehkä tätä on vaikea uskoa – kun tässä maailmassa on miljardeja ihmisiä. Uskoit tai et, silti näin on. Suurelle Jumalalle tämä on mahdollista. Tämä on valtavan hieno asia: Jumala välittää juuri minusta. Minun asiani ovat hänen tiedossaan. Ja toisaalta se on vakava asia: Jumala näkee minut olin sitten missä tahansa. En pääse millään pakoon Jumalaa. En voi kätkeytyä Jumalalta suurten massojen sekaan. Sieltäkin Jumala löytää minut.
Jesajan kirjan 6. luvussa profeetta kertoo valtavasta kokemuksestaan: hän kohtasi Jumalan. Jumalan edessä Jesaja tajusi sen syvän ristiriidan, joka oli hänen ja Jumalan välillä. Hän oli syntinen ihminen ja Jumala oli puhdas ja pyhä. Tämän tajutessaan Jesaja huusi: “”Voi minua, minä hukun!”” Tätä Jumala on – hän on pyhä. Ehkä muistat Raamatusta sen naisen, joka otettiin kiinni aviorikoksesta ja raahattiin Jeesuksen eteen. Nainen ymmärsi, että hän on nyt pyhän Jumalan edessä. Ja hän tiesi, että hän on ansainnut elämällään Jumalan tuomion. Nainen kaatui maahan ja odotti, että tuomio tulee. Nainen oli täsmälleen oikeassa. Jumala vihaa syntiä – vihaa todella ja vihaa syvästi. Hän vihasi sitä, mitä nainen oli tehnyt. Samalla tavalla Jumala vihaa sitä, että sanoit työkaverillesi pahasti tai olit tyly naapuriasi kohtaan tai että teit vilpin, kun täytit veroilmoitusta. Jumala ei hyväksy syntiä – ei missään määrin. Hän on niin pyhä, että hän vaatii synnille rangaistuksen. Olet tehnyt syntiä – niin kuin minäkin – ja siksi olet ansainnut Jumalan tuomion.
Tätä Jumala on – vaikka harvoin tästä nykyisin puhutaan. Ei Jumala ole luopunut pyhyydestään.
Ja vielä yksi asia Jumalasta. Saiko Jeesuksen eteen raahattu nainen sen, mitä oli ansainnut? Ei saanut. Jeesus kohteli häntä toisin kuin olisi ollut oikein kohdella. Hän ei tuominnutkaan, vaikka se olisi ollut oikein. Hän rakasti ja antoi anteeksi. Hänellä oli valta tehdä niin – koska hän sovitti ristillä kaikkien kaikki synnit. Näin Jumala kohtelee sinuakin. Hän ei tuomitse, vaikka olet ansainnut tuomion. Hän armahtaa. Nyt Jumala tekee näin. Kerran hän on tuomari. Mutta nyt on armonaika. Nyt hän antaa kaikki synnit anteeksi ja antaa ikuisen elämän.
Jumala sovitti vihansa, joka kohdistuu kaikkeen syntiin, Poikansa kuolemassa. Ja siksi hän rakastaa sinua, synneistäsi huolimatta. Rakastaa niin paljon, että hän välittää sinusta, pitää sinusta huolta ja tahtoo sinut luokseen taivaaseen.
Mitä on Jumalan pelkääminen? Se on Jumalan suuruuden tajuamista. Jumala on niin suuri, etten voi suhtautua häneen niin kuin tasavertaiseen kaveriin. Minä itse olen tuskin mitään suuren Jumalan rinnalla. Minun mielipiteeni eivät ole mitään hänen sanansa rinnalla. Joka tämän tajuaa, kunnioittaa Jumalaa niin, että kuuntelee tarkasti, mitä hän sanoo ja tahtoo totella häntä.
Ja sitten Jumalan pelkääminen on sen tajuamista, että olen täysin riippuvainen suuresta Jumalasta. Että koko elämäni on kiinni siitä, mitä Jumala antaa minulle – antaako hän minulle jokapäiväisen leivän, terveyden ja huomisen päivän. Ja että koko pelastumiseni on kokonaan kiinni siitä, onko Jumala minulle armollinen. Siksi en uskalla suututtaa Jumalaa. Jos suututan hänet ja hän hylkää minut, minun käy varmasti ja kaikin tavoin huonosti. Sitä Jumala vihaa, ettei välitetä hänestä ja hänen sanastaan. En uskalla elää Jumalasta ja hänen tahdostaan välittämättä, koska se suututtaa pyhän Jumalan. Tätä pelkäämistä sanotaan Jumalan pelkäämiseksi.
Mitä on sitten Jumalan rakastaminen? Se on sen tajuamista, miten uskomattoman hyvä Jumala on minua kohtaan. Hän pitää minusta huolta. Hän ei tuomitsekaan minua, vaikka olen ansainnut tuomion. Hän antaa minulle ikuisen elämän, vaikka kuuluisin kadotukseen. Tämän tajuaminen saa minussa aikaan rakkautta Jumalaan, joka on minua kohtaan näin uskomattoman hyvä. Jos rakastan jotakuta, tahdon olla hänelle mieliksi, elää lähellä häntä ja palvella häntä. Näin teen myös Jumalalle, jos rakastan häntä.
Näitä molempia suhde Jumalaan on. Jumalan pelkäämistä – Jumalan suuruuden tajuamista ja sen tajuamista, että olen kokonaan riippuvainen Jumalasta ja että siksi en uskalla suututtaa Jumalaa. Ja Jumalan rakastamista – sen tajuamista, miten hyvä Jumala on. Kumpaakaan näistä emme saa unohtaa – muuten unohdamme Jumalasta jotakin tärkeää ja suhde Jumalaan vääristyy.”