Ikiliikkuja on keksitty: diakonaatti

Tällä kirkolliskokousviikolla nuijitaan viimeiset keskeneräiset asiat pöytään, jotta se olisi puhdas ensi toukokuussa, kun uusi kirkolliskokous aloittaa.
Keskiviikkoiltapäivänä käytiin ajoittain kuumaakin keskustelua diakoniavirasta. Jotkut kokevat, että saadakseen täyden arvostuksen ja painoarvon kirkossa monet nykyiset työntekijäryhmät pitäisi sisällyttää diakoniavirkaan. Se olisi vihkimysvirka pappisviran ja piispanviran ohella. Teologisesti vedotaan varhaisessa kirkossa kehittyneeseen kolmisäikeiseen virkajärjestykseen. On piispa, pappi ja diakoni. Vetoaminen on minusta ongelmallista siksi, että tehtäväalueet olivat ensimmäisillä vuosisadoilla hyvin erilaiset kuin nykyisin näillä nimillä kutsuttujen virkojen.

Diakonaattia on yritetty uudistaa jo vuosikymmeniä. Vieläkään ei ole kyetty tarjoamaan ratkaisua, joka selättäisi monet ongelmat. Tällaisia kysytään: Missä kulkevat viran tehtäväalueiden rajat? Mitä työntekijäryhmiä vihittäisiin, mitä ei? Varmaan vihittäisiin nykyiset karitatiivista diakoniaa tekevät työntekijät, mutta lisäksi nuorisotyöntekijät, kanttorit, lapsityöntekijät, lähetyssihteerit? Entä kanslistit, suntiot, seurakuntatalojen keittiöhenkilökunta, haudankaivajat? Lopulta on mahdotonta sanoa, kuka tekee kirkossa hengellistä työtä ja kuka ei. Ja jos kaikki kirkon yli 20.000 työntekijää vihittäisiin, miten järjestettäisiin heidän edustuksensa kaikilla kirkon tasoilla, kuten vaikkapa kirkolliskokouksessa ja tuomiokapituleissa? Miten eri tehtäväryhmät tulisivat kohdelluiksi tasavertaisesti valtavan laajan diakonaatin sisällä?

Jos luterilaiselle kirkolle riittäisi Augsburgin tunnustuksen virka-artikla, tilanne ei näyttäisi ollenkaan niin hankalalta. Kirkon virka on yksi, se on sanan ja sakramenttien palveluvirka (CA V). Tämän jumalalliseen asetukseen perustuvan viran lisäksi kirkossa voi olla ja pitää olla muita tehtäviä, joihin siunataan. Osa niistä on luonteeltaan vapaaehtoisia, kuten rippikouluisosen työ, osa kokoaikaisia, niin kuin on lähetystyöntekijän toimi. Kirkon olemukseen Kristuksen ruumiina kuuluu, ettei yksi jäsen ole toista arvokkaampi. Kaikkien tehtävä on palvelijan tehtävä. Ja viran olemus on olla Kristuksen palvelijoiden palvelija, kuten paavin virasta on sanottu.

No, kuten odottaa saattaa, diakoniaviran uudistamista ei tälläkään kertaa saatu eteenpäin. Eräs viidenkympin iän ohittanut edustaja muisteli, että hänen kirkolliskokouksessa istunut isänsä oli aikoinaan puhunut diakonaatista, jota puitiin siihen aikaan. Erikoinen sana oli jäänyt pojan mieleen. Edustaja tuumi nyt, että jos hänen lapsensa istuu aikanaan täällä, varmaan silloinkin käsitellään diakonaattia.