Mustia lehtiä: Luther ja juutalaiset

Lukas Brenner

Muutamia vuosia sitten vierailin Yad Vashemin kolkossa holokaustimuseossa Jerusalemissa. Näyttelyn loppupuolella oli seinä, jolle oli ripustettu merkittävien natsivaikuttajien mustavalkoisia muotokuvia. Erään kuvan alla komeili yllättävä, mutta tuttuakin tutumpi nimi: Martin Luther. Näky oli pysäyttävä. Mies oli ryhdikäs, huoliteltu ja silmälasipäinen – aivan selvästi 1900-luvun vaatteisiin pukeutunut. Kyseessä ei siis ollut uskonpuhdistaja Martin, eikä liioin 1960-luvun amerikkalainen baptistipastorikaan. Kuvan mies oli natsisaksan diplomaatti ja alivaltiosihteeri, jolla oli merkittävä osa holokaustin toimeenpanemisessa. Luterilaisena kristittynä ajatukseni veivät minut kuitenkin upseerin uskonpuhdistajakaimaan, jota tämän kirjoituksen on tarkoitus käsitellä.

Martti Lutherin valtavaan tuotantoon mahtuu myös sellaista, mitä en toivoisi siellä näkeväni. Surullisen kuuluisa pamfletti Juutalaisista ja heidän valheistaan kuluu tämän ei-toivotun kategorian kärkeen. Reformaation juhlavuoden kynnyksellä on kuitenkin tasapuolisuuden nimissä käsiteltävä tätäkin aihetta. Voiko Lutheria puolustaa tässä asiassa? Tai voiko häntä edes yrittää ymmärtää?
Tässä artikkelissa aion käsitellä Lutherin suhdetta juutalaisiin. Lähestyn aihetta erityisesti seuraavien kysymysten kautta: Millaisessa ympäristössä Lutherin ja aikansa juutalaiset elivät? Oliko nuori Luther juutalaisten ystävä, kun taas vanha heidän vihollisensa? Entä miten kristityn tulisi suhtautua kohtaamaansa pilkkaan?

Juutalaiset 1500-luvun saksassa

1500-luvun Saksa ei ollut juutalaiselle mukava paikka asua, niin kuin ei Eurooppa yleensäkään. Juutalaisia oli karkotettu 1400-luvulla monilta Saksan alueilta. Ne jotka vielä elivät maassa, olivat yleisesti ottaen halveksittuja ja syrjittyjä. Toki poikkeuksiakin oli, ja joissakin saksalaisissa kaupungeissa juutalaisten talouselämä ja kulttuuri kukoisti.

Lutherin elinympäristö oli hyvin juutalaisvastainen – niin teologisella kuin kansanomaisellakin tasolla. Keskiajan loppupuolella syntyneet stereotyyppiset väitteet juutalaisista olivat suosittuja myös tuon ajan Saksassa. Kun tarvittiin jotakuta jota syyttää, sai juutalaisesta helpon syntipukin. Yleiset syytökset kuuluivat esimerkiksi näin: juutalaiset tekevät rituaalimurhia, myrkyttävät kaivoja, juonittelevat yhteiskuntaa ja kristittyjä vastaan ja ovat rahanahneita koronkiskojia.
On pidettävä mielessä, että juutalaisiin kohdistunut pilkka ei ollut täysin yksipuolista; myös juutalaiset ivasivat kristittyjä. Vaikka kirjoituksen tarkoitus ei ole käsitellä kristittyjen kohtaamaa pilkkaa, sivuan teemaa hieman myöhemmin pohtiessani syitä Lutherin synkille kannanotoille.
Ennen juutalaisvastaisten tekstien käsittelemistä tarkastelen kuitenkin lyhyesti Lutherin huomattavasti myönteisempiä kirjoituksia juutalaisista.

Myönteisiä kirjoituksia

Vuoden 1520 tienoilla Luther toteaa Psalmin 14 kommentaarissaan, että sellaiset kristityt (jos heitä ylipäänsä kristityiksi voi kutsua) ovat kirottuja jotka luulevat osoittavansa kuuliaisuutta Jumalaa kohtaan vainoamalla juutalaisia äärimäisellä vihalla, ajattelemalla heistä pahaa ja ylpeillen ivaten juutalaisia kun nämä valittavat kurjuuttaan. Näillä toimillaan nämä niin sanotut kristityt ajavat juutalaisia kauemmas kristinuskosta. Heidän pitäisi sen sijaan vetää juutalaisia puoleensa kiltteydellä, kärsivällisyydellä ja rukouksella.

Joitakin vuosia tämän jälkeen, vuonna 1523, Luther julkaisi tutkielman Että Jeesus Kristus syntyi juutalaisena. Kirjoitus nojautuu Vanhan testamentin teksteihin, joita selittämällä Luther pyrkii osoittamaan, että 1. Jeesus syntyi juutalaisena Neitsyt Mariasta ja 2. Juutalaisten messiasodotukset ovat vääränlaisia. Luther siis kritisoi juutalaista teologiaa, mutta samalla hän tässäkin tutkielmassa peräänkuuluttaa lempeyttä ja ystävällisyyttä juutalaisia kohtaan. Luther ajatteli, että jotkin heistä voisivat kääntyä, jos he saavat hyvää opetusta Raamatusta.

Jos todella haluamme auttaa heitä – meidän tulee seurata kristillistä rakkauden lakia. Meidän tulee kohdata heidät kohteliaasti ja sallia heidän käydä kauppaa ja tehdä töitä kanssamme. Näin he saavat mahdollisuuden olla tekemisissä kanssamme, kuulla meidän kristillistä opetusta ja nähdä kristillistä elämää. Jos jotkin heistä osoittautuvatkin uppiniskaisiksi, niin entä sitten? Eiväthän kaikki meistäkään ole hyviä kristittyjä.

Lutherin uran alkupuolen kirjoitukset juutalaisista ovat siis aikaansa nähden jopa silmiinpistävän myönteisiä. Kun juutalaisia yleensä pidettiin syyllisinä Jeesuksen kuolemaan, totesi Luther, että Jeesus kuoli kaikkien ihmisten syntien takia. Syyllisiä kuolemaan ovat siis kaikki ihmiset. Myönteisistä lausunnoistaan johtuen jotkut aikalaisensa pitivät Lutheria mahdollisesti jopa piilojuutalaisena (näin esim. juutalainen Abraham Farissol) tai puolijuutalaisena (katolinen kirkko).

Monen tutkijan mukaan Luther oli alkuun toiveikas juutalaisten kääntymisen suhteen. Hän ymmärsi hyvin, etteivät juutalaiset olleet sankoin joukoin aikaisemmin kääntyneet kristinuskoon kirkon syvän rappiotilan takia. Kirkon uudistuksen myötä nämä esteet tulisivat katoamaan, ja Luther oletti puhdistetun opin vetoavan juutalaisiin. Juutalaiset elivät epäuskossa, sillä heille ei koskaan ollut julistettu puhdasta evankeliumia.

Mustia lehtiä

Arviot kuitenkin kääntyivät huomattavasti negatiivisemmiksi. Alussa mainitsemani kirja Juutalaisista ja heidän valheistaan on tätä parhaiten kuvaava esimerkki. Valtaosa kirjan sivuista on Raamattua selittävää tekstiä, ja aiheet samankaltaisia kuin äsken lukemissamme myönteisemmissä kirjoituksissa. Ensiksi Luther käy läpi, miksi juutalaisten kerskaaminen on Raamatun perusteella valheellista (kerskailun syyt Abrahamin jälkeläisiin kuuluminen, ympärileikkaus, Mooseksen laki ja Pyhä Maa). Tämän jälkeen Luther osoittaa, millä tavoin juutalaiset tulkitsevat väärin tiettyjä messiaaseen liittyviä Vanhan testamentin tekstejä. Raamattuosuuden jälkeen valheenpaljastusmasiinaan joutuvat juutalaisten väitteet Jeesuksesta, Mariasta ja kaikista kristityistä. Kaikki juutalaisten väitteet todetaan valheiksi, kuten odottaa saattaa. Jos kirja olisi päättynyt tähän, ei se luultavasti olisi koskaan saanut erityisen suurta huomiota. Kirja kuitenkin jatkui kolmannella osuudella.

Kolmannessa osuudessa Luther neuvoo, millä tavoin julkisen hallinnon sekä kirkon saarnaajien tulisi suhtautua juutalaisiin. Juuri tämä kolmas osuus on se, jossa Luther antaa käytännön ohjeita toimenpiteistä. Hän nimittää toimenpiteitä “ankaran armeliaisuuden”-keinoiksi, jonka avulla edes jotkut juutalaiset voisivat ehkä pelastua tulesta ja liekeistä. Ohjeet ovat seuraavat:

Synagogat on poltettava tai muilla keinoin tuhottava
Juutalaisten kodit on hävitettävä
Heidän hengelliset kirjansa on takavarikoitava
Juutalaisten rabbien opetus on kiellettävä
Juutalaisille ei saa tarjota turvaa matkalle (liikkumavapauden estäminen)
Juutalaisten koronkiskonta on kiellettävä
Heidät on pakotettava ruumiilliseen työhön

Ensisijaisesti juutalaiset olisi kuitenkin karkotettava kristittyjen keskuudesta, se on paras tapa irtisanoutua juutalaisten harjoittamasta pilkasta. Ellei kristitty aktiivisesti vastusta juutalaisten viljelemää herjaa, ovat he itsekin osasyyllisiä jumalanpilkkaan.

Niin, miten meidän olisi meneteltävä, vaikkakin me juutalaisilta polttaisimme heidän synagoogansa, kieltäisimme heitä julkisesti ylistämästä ja rukoilemasta Jumalaa, opettamasta, Jumalan nimeä lausumasta j.n.e., sillä kuitenkaan he eivät luopuisi sitä salaisesti tekemästä. Ja koska me tiedämme, että he tekevät sitä salaisesti, niin se on yhtä paljon kuin he tekisivät sitä julkisesti. Sillä mitä tiedetään salaisesti tapahtuvan ja siedettävän, sehän ei enää ole salaista, ja omatuntomme on sen vuoksi yhtä hyvin Jumalan edessä syyllinen. Aivan niin, siitä meidän on itseämme varottava. Minun mielestäni asia on kuitenkin näin: jos mieli meidän jäädä juutalaisten jumalanpilkasta vapaaksi eikä tulla siihen osallisiksi, niin meidän on pysyttävä erillämme ja heidät on karkoitettava pois maastamme. Muuttakoot he isänmaahansa, niin heidän ei enää tarvitse meistä Jumalalle huutaa ja valehdella, että me muka pidämme heitä vankeina, emmekä mekään valittaa, että he meitä paheillaan ja nylkemisellään rasittavat. Tämä on lähin ja paras neuvo, joka tässä tapauksessa turvaa molemmat osapuolet.

Miksi Luther lausui tiukkoja sanoja juutalaisia vastaan? Mielessäni on kaksi asiaa, jotka lukemani perusteella on syytä nostaa esille. Näistä ensimmäinen on luonteeltaan teologinen. Luther näki, että juutalainen raamatuntulkinta on uhka kristilliselle tulkinnalle. Lutherin teologian ytimessä oli vanhurskauttaminen yksin uskosta. Kaikki mikä soti tätä ydintä vastaan, oli pahaa. Tähän pahaan lukeutuivat esimerkiksi katolisuus ja juutalainen usko. Koska näiden kahden rakenteet ja perinteet estivät ihmistä tukeutumasta Jumalan armoon ja oikeaan uskoon, olivat ne mustavalkoisesti ajateltuna Lutherin – ja samalla Jumalan – vihollisia. Näin ollen Luther ajatteli puolustavansa oikeaa uskoa hyökkäämällä vääränlaisia rakennelmia vastaan.

Lutherin raamatuntulkinnan avain oli Kristus. Vanha testamentti oli täynnä viittauksia Messiaaseen, joka on Jeesus.1 Koska juutalainen raamatuntulkinta ei nähnyt Messiaan olevan Jeesus, oli koko juutalainen tulkintatapa kauttaaltaan väärä. Luther oli vakuuttunut, että juutalaisesta raamatuntulkinnasta ei voinut olla pienintäkään hyötyä kristityille, sillä sen perusta oli väärä. Juutalaista raamatuntulkintaa oli siis kartettava ja vastustettava.

Vanha testamentti oli Lutherin silmissä ennen muuta kristillinen kokoelma. VT:n pyhät olivat jopa hurskaampia kuin UT:n, sillä he uskoivat lupaukseen messiaasta ennen tämän tulemista. Luther siis näki VT:n kuvaamat uskovat kristittyinä. Näin ollen juutalainen joka kääntyy kristityksi, palaa takaisin esi-isiensä uskoon, eikä mihinkään uuteen. Lutherin näkemyksen mukaan UT ja kristinusko olivat jatkumoa VT:n uskolle, kun taas rabbiininen juutalaisuus ja sen tekstit olivat selvää jatkumattomuutta.

Jopa Messiaan ilmestymisen ajankohta oli niin selkeästi ilmoitettu, että sen ymmärtäisi väkisinkin (Näin Luther kirjoittaa Danielin kommentaarissaan 1530). Ainoastaan tahallinen silmiensä sulkeminen esimerkiksi Danielin yksityiskohtaisilta profetioilta saattoi selittää sen, etteivät juutalaiset olleet hyväksyneet Jeesusta Messiaaksi.

Luther sai lisäpontta aikalaistensa juutalaisten teologiseen vastustamiseen toisestakin seikasta, joka liittyy Vanhan testamentin tulkintaan. VT:sta löytyy paljon kohtia, joissa israelilaisia moititaan epäuskosta ja tottelemattomuudesta. Näihin teksteihin liittyy usein myös tuomionjulistus. Luther pyrki tutkimaan, mitkä kohdista puhuivat menneen ajan Israelista ja mitkä puolestaan puhuivat profeetallisesti tulevan ajan juutalaisesta kansasta. Tämän kahtiajaon jälkeen Luther saattoi käyttää tähän jälkimmäiseen koriin osuvia tuomion sanoja myös oman aikansa juutalaisia vastaan.

Tämä psalmi (Ps. 5:5-8) koskee kaikkia ihmisiä, olivatpahan he ympärileikatulta tai ei, erittäinkin ja ennen kaikkea juutalaisia, joille se on ennen kaikkea (kuten muukin raamattu) annettu ja tehty. Heitä kuvaillaan siinä myös mestarillisesti kaikille muille pakanoille. Sillä juuri he, juutalaiset, ne ovat, jotka ovat harjoittaneet kaikenlaista jumalatonta menoa, epäjumalanpalvelusta ja väärää oppia, ja joilla ovat olleet ympärileikkaamattomat sydämet, kuten Mooses itse ja kaikki profeetat heidän tähtensä huutavat ja valittavat. Kuitenkin he ovat kaikesta huolimatta tahtoneet olla Jumalalle mieluisia ja sen lisäksi tappaneet kaikki profeetat. He ovat se ilkeä, uppiniskainen kansa, joka kaikesta profeettain saarnaamisesta, nuhtelemisesta, opettamisesta huolimatta ei ole antanut kääntää itseään pahoista hyviin tekoihin, kuten Raamattu kauttaaltaan todistaa. (Juutalaisista ja heidän valheistaan, 34.)

Toinen merkittävä syy Lutherin tiukoille ja järkyttäville kirjoituksille vaikuttaa olevan hänen kuulemansa pilkka. Lutherin mukaan juutalaiset pilkkasivat alati Jeesusta ja Neitsyt Mariaa. Jeesusta haukuttiin äpäräksi, Neitsyt Mariaa huoraksi. Uransa loppupuolella Luther oli mitä todennäköisimmin saanut käsiinsä Toledot Jeshu-kirjoituksia. Toledot Jeshu-kirjoitukset ovat juutalaisia herjauskirjoituksia, jotka käsittelevät Jeesuksen elämää pilkallisesti. Lutherin pinna paloi totaalisesti, ja se näkyy hänen kirjoituksissaan. Hän vastasi kynä sauhuten tuottaen tekstiä, joka jäi elämään vuosisatojen ajan.

Lutherin vastaukset eivät olleet ainoastaan teologista. Hänen juutalaisvastainen polemiikkinsa sisältää myös syytöksiä, joilla ei ole mitään tekemistä uskon tai Raamatun kanssa. Uransa alkupuolella hän oli moittinut tällaisten väitteiden esittäjiä. Kirjassa Juutalaisista ja heidän valheistaan Luther kuitenkin lyö pöytään kasan kuulemiaan kertomuksia, eikä näytä epäilevän niiden paikkaansa pitävyyttä.

Minä olen juutalaisista kuullut ja lukenut paljon kertomuksia, jotka ovat tämän Kristuksen tuomion kanssa yhtäpitäviä: nimittäin miten he ovat kaivoja myrkyttäneet, tehneet salamurhia, lapsia varastaneet, kuten edellä on sanottu; samoin, että eräs juutalainen on lähettänyt eräälle toiselle juutalaiselle maanäärestä toiseen tuopillisen kristitystä vuodatettua verta; samoin eräälle kristitylle tynnyrillisen viiniä, ja kun viini oli juotu, tynnyristä löydettiin kuollut juutalainen, ja paljon samantapaista; ja lastenvarkautta he ovat usein (kuten edellä on sanottu) harjoittaneet, polttaneet ja pelotelleet heitä kuoliaiksi.

Lutherin suhtautuminen juutalaisiin

Lutherilta löytyy siis sekä myönteisiä että kielteisiä kirjoituksia juutalaisista. Silloin tällöin kuulee sanottavan, että Lutherin vihamieliset kirjoitukset juutalaisista johtuivat hänen vanhuudenhöperyydestään ja sairaudestaan – Lutherin tekstin viha heijasti hänen heikkoa fyysistä ja psyykkistä tilaansa. Asia ei taida olla näin yksinkertainen. Luther ei muuttunut yhtäkkiä juutalaisten viholliseksi, vaan perusajatus pysyi muuttumattomana läpi uransa: juutalaisuus sotii kristinuskoa vastaan, ja juutalaisella ei ole toivoa juutalaisena.

Mikä sen sijaan muuttui, oli hänen mielipiteensä toimivista askelista juutalaisten kääntymiseen. Toimenpiteiden perusperiaate muuttui ystävällisyydestä tapaan, josta hän itse käytti termiä ankara armeliaisuus. Ankaran armeliaisuuden keinot, joita hän suositteli käytettäväksi juutalaisten käännyttämiseksi, olivat – kuten yllä luimme – järkyttäviä. Toledot-Jeshu tekstit vaikuttivat luultavasti osaltaan siihen, että Lutherilla keitti yli.

(Lutherin viimeisinä elinpäivinään pitämässä saarnassa saatamme kuitenkin aavistaa pilkahduksen positiivisempaa asennoitumista. Juutalaisista varoittavan tekstin keskellä kuuluu lause: “Kuitenkin tahdomme osoittaa heille kristillistä rakkautta ja rukoilla heidän puolestaan, että he kääntyisivät ja ottaisivat vastaan Herran, jota heidän pitäisi aiheellisesti kunnioittaa enemmän kuin me kunnioitamme.”)

Voiko kohdan lukea näin hyvätahtoisesti? Vai onko tämä Lutherin ironiaa, tyyliin “Juutalaiset tekevät kaikenlaista pahaa vaikka me toimimme heitä kohtaan kristillisen rakkauden mukaan”? Taidan kallistua jälkimmäiseen sillä teksti vaikuttaa muuten olevan vihamielinen juutalaisia kohtaan.

Luther oli kamppailujen mies ja taisteli urallaan tärkeän asian puolesta. Juutalaisten suhteen hänen keinonsa olivat kuitenkin väärät. Reformaatio muutti monia asioita Euroopassa parempaan suuntaan, mutta juutalaisten tilannetta se ei parantanut.

Tästä eteenpäin

Vaikka mieluiten toivoisin, ettei näitä Lutherin kamalia kannanottoja koskaan olisi ollutkaan, ei tehtyä saa tekemättömäksi. Minkä kirjoitti, sen kirjoitti. Onko Lutherin ja juutalaisuuden välinen problematiikka enää ajankohtaista? On – ehdottomasti! Tekstit herättävät miettimään monia meille
ajankohtaisia teemoja. Lukemani jälkeen olen itse miettinyt erityisesti kristittyjen suhtautumista pilkkaan sekä Kirkon ja yksityisten kristittyjen suhdetta juutalaisuuteen ja juutalaisiin. Edelleen Lutherin kannanotot kutsuvat pohtimaan nykyaikana käytävää uskontodialogia, kristillistä lähetystyötä ja yhä tänä päivänä esiintyvää antisemitismiä.

Lutherin teksteistä välittyvä viha juutalaisia kohtaa pohjautuu monilta osin siihen, että Luther ajattelee juutalaisten jatkuvasti pilkkaavan Jeesusta. Ottamatta tässä kantaa pilkan määrään tai laatuun, on mielestäni paikallaan miettiä, kuinka kristittyjen yleisellä tasolla olisi suhtauduttava kohtaamaansa pilkkaan? En osaa antaa yksinkertaista vastausta. Tuntuu siltä, että Jumalaa saa pilkata aivan rauhassa.

Yksi tärkeä ohje tässä asiassa voisi olla Paavalin sana 2. kirjeestä Timoteukselle, jota Luther ei noudattanut:

Pysy erossa typeristä ja asiattomista väittelyistä; sinähän tiedät, että niistä syntyy riitoja. Herran palvelija ei saa riidellä, vaan hänen on oltava ystävällinen kaikille, taitava opettamaan ja kärsivällinen, niin että hän lempeästi ojentaa vastustelevia. Ehkäpä Jumala antaa heidän mielensä muuttua, niin että he tulevat tuntemaan totuuden ja selviävät Paholaisen ansasta, johon tämä on heidät vanginnut pakottaakseen heidät tahtoonsa. (2. Tim. 2:23-26)

Toisaalta nykyisin suhtautuminen on muutenkin aivan erilaista kuin keskiajan jälkeisessä Saksassa. Tuskin koskaan on jumalanpilkkaan suhtautuminen ollut yhtä haaleaa, kuin mitä se on nykyään väljähtäneessä länsimaisessa kristillisyydessä.

Toinen näkökulma pilkkaan suhtautumisesta saattaisi aueta ristinteologiasta käsin. Jeesus riisuutui vallasta ja suostui nöyryytettäväksi ja pilkattavaksi aivan loppuun asti. Jumala kätkee voimansa heikkouteen. Herramme oli tässä maailmassa pilkattu ja halveksittu ja murrettu, mutta teki sen omasta tahdostaan meidän takiamme. Onko meillä kristittyinä lupa odottaa kunniakkaampaa kohtelua?

Uskontodialogisissa keskusteluissa on toisinaan esiintynyt vihjailuja, että juutalaisten parissa tehtävää lähetystyötä ei tulisi jatkaa (näin esimerkiksi parinsadan rabbin allekirjoittamassa julkilausumassa Dabru Emet, 2000). Kristillisten lasien läpi katsottuna juutalaisten parissa tehtävän lähetystyön lopettaminen on kuitenkin mahdotonta. Jeesus on kuolemallaan antanut hyvityksen kaikkien ihmisten synneistä. Joka tämän uskoo, pelastuu. Kristilliseen uskoon kuuluu erottamattomana osana lähetyskäskyn toteuttaminen. Lähetyskäskystä ei ole rajattu pois juutalaisia, koska Raamattu kertoo ilosanoman kuuluvan kaikille. Juutalaisten parissaan tehtävä työ kuuluu ehdottomasti kristilliseen lähetystyöhön. Kristittyinä rukoilemme, että Jumala kääntäisi Israelin vapahtajansa Jeesuksen puoleen.

Holokaustimuseon seinällä roikkui kuva natsiupseeri Martin Lutherista. Uskonpuhdistaja Martti Luther syyllistyi juutalaisvastaisuuteen, ja natsit käyttivät hänen tekstejään juutalaisvastaisessa propagandassaan. Elämme holokaustin jälkeistä aikaa, eikä Lutherin juutalaisvastaisuuden käsitteleminen ole mahdollista sivuamatta toisen maailmansodan kauhuja. Olisiko museon seinällä, syyllisten joukossa, voinut roikkua 1500-luvun Martti Lutherin kuva? Ei. Lutheria ja natsien ideologiat ovat aivan päinvastaiset. Luther ei ollut nationalisti, eikä hän omannut minkäänlaista rotuideologiaa. Luther ei olisi missään nimessä hyväksynyt toimia, joilla natsit vainosivat juutalaisia. Hänen ilkeitä sanoja kyettiin kuitenkin käyttämään natsi-Saksan juutalaispolitiikan tukemisessa. Tämän ikävän tosiasian kanssa me joudumme elämään.