Kirjeen kirjoittaja pyytää seurakunnan esirukousta. Samalla hän tahtoo kitkeä seurakunnasta pois kurittomuuden, joka näkyy välinpitämättömyytenä ajallista työtä kohtaan. Kirje päättyy rauhan ja armon toivotukseen.
- Mitä voimme tehdä lähetystyön puolesta? Muistammeko lähetys¬työtä rukouksessa? Miksi lähetystyö tarvitsee esirukousta?
- Voidaanko meidän aikanamme sanoa ”usko ei ole joka miehen”? Mitä lause tänä päivänä tarkoittaa?
- Minkä varassa teemme matkaa kohti taivasta? Mikä on meidän osuutemme taivasmatkalla?
- Miten meidän pitäisi suhtautua niihin uskonveljiin ja -sisariin, jotka elävät toisin kuin Raamattu opettaa? Mitä pitäisi sanoa esimerkiksi niille, jotka elävät avoliitossa?
- Onko meidän aikanamme niitä, jotka odottavat liian kiih¬keästi Jeesuksen paluuta? Miten liian innokas odotus näkyy? Miten Jeesuksen tuloa pitäisi odottaa?
- Usein annamme itsellemme luvan tehdä pahaa, koska muutkin niin tekevät. Mitä Paavali opettaa? Mistä saamme voimaa tehdä hyvää, vaikka toiset tekevät pahaa?
Päätöshartaus:
Kasteessa tapahtuvalla uudestisyntymisellä ei ole mitään hohtoa, sitä ei pidetä arvossa, vaan se on Jumalan Hengen kaiken työn tavoin maailmalta salassa eikä järki voi sitä ymmärtää. Kukapa voisi kastetussa lapsessa nähdä tämän ihanan uudestisyntymisen? Lapsihan on kasteen jälkeenkin ja jatkuvasti se köyhä, kuoleman ja katoavaisuuden alainen syntinen, joka hän oli ennen kastettakin. Järjen kannalta uudestisyntyminen onkin käsittämättömän mitätön asia. Hurskas ja viisas Nikodeemuskin oli tässä perin tyhmänä. Tämä on Jumalan sanan voimassa vain uskottava, sitä kun ei voida aistein havaita eikä järjellä käsittää. Luontainen syntymä antaa meille ajallisen, katoavan elämän, kaste puolestaan iankaikkisen, autuaan elämän, jonka Herramme Jeesus Kristus on meille ansainnut. Ajallisessa syntymässä tulemme osallisiksi synnin alaisesta lihasta ja verestä (Joh 3:6, Room 8:6, 7) ja meidän on synnin tähden kuoltava ja maaksi jälleen tultava. Uudestisyntymisessä, kasteessa, tulemme sen sijaan osallisiksi Kristuksesta, meidät puetaan hänen vanhurskauteensa, elämään ja autuuteen. Apostoli sanookin: Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet (Gal 3:27)). Ajatelkaamme, mikä armo ja autuus tämä on: syntisestä Aadamin lapsesta tulee pyhä ja puhdas Jumalan lapsi, kuoleman ja kadotuksen vangista iankaikkisen elämän ja autuuden perillinen. Kaikki tämä vain Kristuksen ansion perusteella: Ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan hänen laupeutensa mukaan. Opi siis antamaan kyllin suuri arvo kasteellesi. Lohduttaudu sillä yhtenään uskossa synnin, kuoleman, perkeleen ja helvetin ahdistaessa. älä milloinkaan unohda näitä armon täynnä olevia Herran sanoja: Jumala pelasti meidät laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson kautta. Kun tässä sanotaan, että Jumala on sinut pelastanut, niin tottahan olet pelastettu, jos nimittäin sen uskot, etkä Jumalan armoa hylkää (Gal 2:21). Tämä pelastus on nyt vielä salassa, se on nyt vain uskottava. Onhan kirjoitettu: Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.
Fredrik Gabriel Hedberg/Ainoa autuuden tie