Kotimatkalla kotona

Muutimme muutama viikko sitten Helenen kanssa Myanmariin, Yangonin suurkaupunkiin. Ensimmäinen lähetyskenttämme oli Virossa ja asuimme tuolloin Tarton kaupungissa, joka on pikkiriikkinen kylä Yangoniin verrattuna. Olemme matkustelleet aika paljon Euroopassa ja muuallakin, joten oletin sopeutuvani myös Myanmarin suurkaupungin elämään suhteellisen vaivattomasti. Huomasin silti, että ajatus pitkäaikaisesta ulkomaille muuttamisesta muutti tapaani katsella kaupunkia ja elämääni sen osana. Olin jo unohtanut, miltä kodittomuus tuntui viisitoista vuotta sitten kun muutin Tarttoon opiskelemaan. Turistina matkustellessa kodittomuuden kokemus ei ehdi syntyä ja tuolloin oman kodin olemassaolo uuden kulttuurin taustalla tarjoaa matkustavaisille mahdollisuuden nauttia vieraasta kulttuurista ja lopulta myös kotiin palaamisesta. Ajattelen, että koti on jokaisen elämän tarinan alku ja loppu aivan kuten jokaisella tarinalla on alku, keskikohta ja loppu. Lopullinen koti on kuitenkin aina suurempi, syvällisempi ja rikkaampi, koska alun ja lopun välillä on matka pois kotoa ja matkalla oleminen antaa ihmiselle uuden tavan katsella itseään, maailmaa ja kotia. Tämä on ihmiselämän allegoria, joka toistuu jokaisessa hyvässä ja mukaansatempaavassa narratiivissa. Elämä on lähtö, matkalla oleminen ja lopuksi jonkinlainen perillepääsy, kotiin palaaminen tai uuden kodin luominen, johon liittyy syvällisempi kokemus ja näkemys kodista. Tätä kirjoittaessa mieleeni juolahtaa muun muassa J. R. R. Tolkienin teokset Sormusten herrasta tai esimerkiksi tarina Hobitista, mikä tunnetaan myös nimellä ”Sinne ja takaisin uudestaan”.

Muutettuamme Yangoniin, meidän tuleekin nyt luoda uusi koti, sillä varsinainen kotimme Virossa on purettu. Pakkasimme tavaramme ja huonekalumme Tartossa pieneen huoneistoon ja vaikka siellä voi periaatteessa asua ja melkein koko mainen omaisuutemme on siellä, se ei ole enää meidän kotimme. Vaikka kaikki tutut tavarat ovat siellä, ne ovat eri järjestyksessä eikä huoneisto enää tunnu kodilta. Me olemme matkalla kodista kotiin.

Etsiessämme kotia uudesta kaupungista sekä kulttuurista huomasin pohtivani, mistä kodin merkitys muodostuu. Ajattelen, että kodin kokemus koostuu sisäkkäisistä sfääreistä, joista keskeisimmät liittyvät suhteisiin ja ihmissuhteisiin ja uloimmat asioihin, muistoihin, esineisiin ja rituaaleihin. Turvallinen tapa tehdä arkisia askareita saattaa tuoda kodin turvallisuuden tunteen kriisin tai vieraan kulttuurin keskellä. Elämän kriisiaikoina joku voi menettää kodin kokemuksen kotonaankin ja etsiä sentimentaalista turvallisuuden tunnetta lapsuudessa koetuista tunnelmista, rituaaleista tai esineistä. Tällainen kodin turvallisuuden tunteen etsintä voi tässä tapauksessa olla myös negatiivinen toimintatapa jos ihminen ei halua ratkaista nykyhetkessä olevia ongelmia, vaan sen sijaan pakenee vastuuta elämästään, ihmissuhteistaan ja itsestään menneisyyden tunnelmiin.

Tästä huolimatta kodin turvan etsiminen toiminnassa opettaa meille jotain elämästä ja lopulta jumalanpalveluksesta eli liturgiasta. Jokainen kokemus, johon liittyy kertautuvaa ja kaikkia aisteja aktivoivaa toimintaa on kuin rituaali, joka liittää meidät tuossa hetkessä tuttuun ja turvalliseen elettyyn elämään. Näitä voi olla vaikkapa parranajo, kahvin keittäminen, vaatteita silitettäessä kuuman silitysraudan lämpö sekä tuoksu, tutun musiikin kuunteleminen tai soittaminen ja tietenkin jumalanpalveluksen tuttu liturgia tuoksuineen, eleineen, väreineen, tekstuureineen ja makuineen. Nämä ja monet muut kokemukselliset toiminnat avaavat meille turvallisen kokemuksen elämästämme ja todellisuudesta: “Minä kuulun tähän kauniiseen maailmaan. Minä kuulun tähän elämään ja tähän todellisuuteen. Olen itselleni ja toisilleni läsnä juuri tässä hetkessä.” Niinpä on tärkeää, että me harjoittelemme elämän ja maailman kauneuden kokemista kokonaisvaltaisesti kaikkien aistien kautta. Tämä on erityisesti myös liturgian päämäärä.

Taaskin kirjoittaessa mieleeni muistuu Shaun Tan -nimisen australialaisen taiteilijan kuvakirja nimeltä “The Arrival” eli saapuminen. (Voitte halutessanne löytää kirjan kuvitusta internetistä.) Kirja kertoo kuvien kautta koskettavan tarinan pakolaisperheestä, joka muuttaa rauhattomuuksien ja sodan myllerryksestä uuteen kulttuuriin. Tan kuvailee taiteensa kautta koskettavasti, kuinka käsittämätön uusi ja vieras kulttuuri voi olla maahanmuuttajalle: Eläimet näyttävät kummallisilta hirviöiltä, kirjaimet ovat harakanvarpaita ja kieli käsittämätöntä, ruoka ja hedelmät kummallisen muotoisia ja jopa lelumaisia ja talot sekä kulkuneuvot ovat hullunkurisen outoja. Kaiken kummallisuuden ja vieraan keskellä kuvakirjan tarinassa on kuitenkin yksi pysyvä tekijä; ihminen, jolla on rakkauden ja vapauden kaipuu.

Luulisin, että jokainen vieraaseen kulttuuriin muuttanut ihminen on vuodattanut epävarmuuden, masennuksen ja pelon kyyneleitä vieraan ja tuntemattoman kynnyksellä. Oma muuttomme ei ollut myöskään poikkeus. Yangonin öisen melun keskellä pikkuisessa hotellihuoneessa vietettyinä ensimmäisinä öinä itkiessä pelkäsin ennen kaikkea, että en osaisi enää iloita elämästä ja että sama väsymyksen sekainen masennus kestäisi seuraavat kolme vuotta. Tiedän nyt ja tiesin silloin, että tämäkin pelko oli irrationaalinen, mutta sinä öisenä hetkenä se oli todellinen sisäinen mielentilani ja maailma tuntui tropiikin lämmöstä huolimatta kylmältä ja vieraalta. Vuoteessa rukoillessani huomasin, että koin myös Jumalan olevan kaukana ja tämä kokemus syvensi haluani rukoilla.

Kodin idea liittyy mielestäni Jumalan olemukseen. Kodin symbolinen merkitys tekee ympäröivän maailman tutuksi ja turvalliseksi eli kodin merkitys sitoo ihmisen maailmaan ja sen todellisuuteen. Kodin merkitys tekee ihmisen ja maailman suhteesta turvallisen. Ymmärrän, että näin se pitäisi olla, vaikkei kaikilla ihmisillä olekaan ollut turvallista kotia. Tästä huolimatta jokainen ihminen etsii elämässään turvallista ja rakkaudellista suhdetta maailmaan, eli todellisuuteen. Suhde todellisuuteen tarkoittaa ihmisen suhdetta kaikkeuteen eli Jumalaan, toisiin ihmisiin, luontoon ja tietenkin itseensä. Kodin merkityksen taustalla on näin ollen Jumalan hyvyys, joka on perimmäinen suhteemme meitä ympäröivään maailmaan.

Ehkä emme ole tottuneet ajattelemaan näin, mutta uskon että Jumala on todellinen Hyvyys, joka liittää ihmisen hänen omaan elämäänsä. Syy tähän on se, että ihminen ei koskaan voi suoraan tarkastella tai ajatella itseään. Katsoessamme peiliin, me emme näe itseämme vaan peilikuvamme. Ajatellessamme itseämme, muistelemme elämämme suurta kertomusta ja toisten ihmisten palautetta itsestämme. Elämämme kertomus on peilikuvamme, joka kuvastuu muiden ihmisten ja maailman kertomuksista meistä, olemuksestamme ja elämästämme. Näin ollen me tarvitsemme Jumalaa ja maailmaa oppiaksemme tuntemaan ja näkemään itsemme. Senpä tähden me näemme itsemme ainoastaan suhteessa johonkin muuhun tai suhteessa toiseen persoonaan. Jos suhteemme Jumalaan heikkenee tai jonkin syyn takia vääristyy, se vaikuttaa suhteeseemme maailmaan, toisiin ihmisiin ja itseemme. Jumalasuhteen vääristyessä meidä suhteemme itseemme vääristyy.

Jumala syntyi ihmiseksi juuri siksi, että ihmisen kokemus todellisuudesta voisi olla rakkaudellinen ja turvallinen kuoleman, katoavaisuuden ja ahdistuksenkin keskellä. Tämän takia kysymys Jumalasta vie lopulta aina kysymykseen todellisuuden luonteesta: Onko todellisuus eli maailma paha vai hyvä? Onko inhimillinen kokemus elämästä kärsimystä, jossa on muutamia katoavaisia onnen hetkiä, vai onko kokemus elämästä iloa, jossa on muutamia katoavaisia kärsimyksen hetkiä? Onko rakkaus todellinen voima vai biologisen ruumiimme luoma illuusio? Onko rakkaus elämän suunta vai valhetta ja turhuuksien turhuutta?

Gregorios Nyssalainen on kirjoittanut sielusta, että ihmisen sielun luonnollinen toiminta on Jumalan kauneuden tarkastelu ja rakastaminen. Mooseksen elämästä inspiroituneena Gregorios selittää, että kauneuden rakastaminen vie ihmisen syvemmälle Jumalan tuntemiseen. Koko maailma on Jumalan kauneuden peili, jonka tarkastelu ja josta iloiten me ikävöimme olla lähempänä kaiken kauneuden ja rakkauden lähdettä, Jumalaa. Jos opimme näkemään Jumalan rakkauden kaikessa, huomaamme olevamme koko ajan kotona ja turvassa.