Johanneksen evankeliumin 13. luku: Jumala palvelijana

Kolmannentoista luvun alkaessa siirrymme yläsaliin, kärsimysviikon tärkeiden tapahtumien äärelle.

Johanneksen tapa käsitellä lähteitään on huikea. Se aiheuttaa myös paljon ongelmia, joista käsittelemme ennen lukuun syventymistämme kahta tärkeintä. Ensiksikin Johanneksen kertomus ei näytä sopivan yhteen synoptikkojen kanssa, vaan Jeesuksen kuoleman ajoitus näyttää poikkeavan päivällä. Toiseksi Johannes ei kerro ollenkaan ehtoollisen asettamisesta.

Sekä Johannes että synoptikot todistavat yhtäpitävästi, että Jeesus ristiinnaulittiin perjantaina (Mark 15:42 ja Joh 19:31;42). Sen sijaan pääsiäisjuhlan he näyttävät ajoittavan eri päivään. Synoptikot kertovat Jeesuksen ja hänen opetuslastensa syöneen pääsiäisaterian (esim. Mark 14:12-17), kun taas Johannes kertoo juutalaisten vasta valmistautuvan syömään pääsiäisateriaa (Joh 18:28).

Pidän mahdollisena kahta selitystä. Ensimmäisen mukaan kysymys on Johanneksen meille jo tässä vaiheessa tutusta tavasta käsitellä materiaaliaan. Hänen tyylittelevään ja teologiseen tapaansa sopii hyvin se, että hän korostaa Jeesuksen kuolleen meidän edestämme teurastettuna uhrikaritsana. Johanneksen kronologian mukaan Jeesus nimittäin kuolee juuri sillä hetkellä kun temppelissä teurastetaan pääsiäislampaat.

Toinen selitys saattaa olla todennäköisempi. Jeesuksen ajan juutalaisuus ei merkinnyt kaikissa asioissa yhden auktoriteetin alaista rikkomatonta yhteyttä, vaan monissa kysymyksissä moninaisuutta. Niinpä juhlakalentereitakin oli useampia. Saattaa hyvin olla, että Jeesus opetuslapsineen söi esim. essealaisten juhlakalenteria noudattaen pääsiäisaterian päivää ennen kuin saddukeukset. Samaan perusratkaisuun perustuu se selitys, että sapatti ja pääsiäisjuhla sattuivat sinä vuonna perättäisille päiville niin, että osa juhlijoista söi pääsiäislampaan jo muita aikaisemmin sapattirikoksen välttääkseen.

Johannes ei kerro ollenkaan ehtoollisen asettamisesta, vaan siirtyy heti puhumaan siitä, miten Jeesus pesi opetuslastensa jalat. Syytä tähän on etsitty pitkään ja ratkaisu liittyy paljolti siihen, miten edelliseen kysymykseen vastataan.

Todennäköisintä on, että Johannes yksinkertaisesti edellyttää asian kuulijoidensa tiedettäväksi. Hänen tapansa puhua sekä kasteesta että ehtoollisesta on erityislaatuinen. Verhotusti, mutta kuitenkin selkeästi hän puhuu molemmista. Ehtoollisen kohdalla hän käyttää kuudennessa luvussa (6:11) jopa melkein samoja sanoja kuin ehtoollisen asetussanoissa.

Viimeisellä ateriallaan Jeesus nöyryyttää itsensä kaikkien opetuslastensa halvimmaksi palvelijaksi. Hän ottaa palvelijan vaatteet ja pesee vuorotellen kaikkien jalat.

Kertomuksella on epäilemättä kaksi suurta tarkoitusta. Jalkojen peseminen viimeisellä aterialla kertoo Jeesuksen väsymättömästä rakkaudesta ja huolenpidosta omiansa kohtaan. Risti heittää jo varjonsa pienen joukon ylitse, mutta Jumalan Poika ei väsy palvelemaan, ei edes sitä yhtä, joka lopulta kavalsi hänet. Orjapojan tehtävä ei ole liian halpa hänelle, joka oli alussa Isän luona hänen kirkkaudessaan.

Toisen merkityksen tapahtumalle antaa Jeesus itse jakeissa 12-17. Jumalan Poika on antanut omilleen esikuvan. Jos hän ei ollut liian korkea kaikkein halvimpaan palvelutehtävään, ei yksikään hänen omistaan saa ylemmyyttä tuntien vetäytyä lähimmäistään auttamasta. Jumalan valtakunnan perustuslakiin kuuluu, ettei siinä kukaan ole toisten herra. Mitä tärkeämpi ihminen, sitä nöyrempi toisten palvelija – siinä on Herran suorittama jalkojen pesun selvä viesti Kristuksen kirkolle.

Johannes ei kerro, että Juudaan kohdalla olisi tapahtunut mitään välikohtausta. Sen sijaan Pietari on liian voimakas ihminen vain istumaan. Hän rikkoo hiljaisuuden ja torjuu sen, että Jeesus palvelee häntä. Jeesuksen syvälliset sanat osoittavat ihmisen paikan Jumalan edessä: Vaikka se tuntuisi nöyryyttävältä, kukaan ei voi kestää, ellei Kristus häntä palvele. Eikä tämä palveleminen ole käsitteellistä ja kaukaista, vaan koskettavan konkreettista. Pietarin jalkojen juuressa kontallaan oleva Jeesus on sama Herran kärsivä palvelija, joka vain muutamia tunteja myöhemmin ruoskittiin verille, kruunattiin orjantappurakruunulla ja naulattiin ristiin.

Pietari ymmärtää paikkansa, mutta tietenkin väärin ja lapsellisesti: Mitä enemmän Jeesus häntä pesee, sen parempi. Jeesuksen sanat ovat selvä viittaus kristilliseen kasteeseen. Vaikka sanat ovat viitteelliset ja liittyvät tiettyyn historialliseen tilanteeseen, ymmärrämme sanoman. Kasteessa lahjoitetaan osallisuus Jeesukseen. Ja niin kuin Paavalin kirjeissäkin (Room 6) osallisuus Kristukseen merkitsee myös velvoitusta, niin Johanneskin liittää toisiinsa Kristuksen, joka on lahja, ja Kristuksen, joka on meille esikuva.

Jakson viimeiset sanat valmistavat tulevaa. Psalmin 41:10 ennustus on toteutumassa. Lähi-idässä ateriayhteys on pyhä. Psalminlaulaja kertoo jonkun rikkovan tätä läheistä yhteyttä halveksivalla eleellä, näyttäen isännälle kantapäänsä. Juudas kavaltaa Jeesuksen, mutta näin käy ilmi kaksi asiaa: Jumalan pyhät kirjoitukset käyvät toteen ja Jeesus tietää kertoa asian etukäteen omilleen, jotta nämä tietäisivät ”että hän on se, joka hän on” – Jeesus käyttää taas Jumalan itseilmaisua ”Minä olen”.

Voimme tuskin kuvitella Juudaksen kauhua, kun Jeesus jatkaa puhettaan kavalluksesta. Seuraa tapahtumasarja, joka on tarkoituksellisen arvoituksellinen.

Pietarin kehotuksesta kaikkein lähimpänä Jeesusta aterioiva kysyy – ilmeisesti kuiskaten – kavaltajan nimeä. Jeesus ei vastaa niin, että kuulijat ymmärtäisivät. Hän jatkaa edelleen psalmin 41 teeman kehittelyä: Kavaltaja on se, jolle hän on antanut leivän. Heti tämän jälkeen hän osoittaa juutalaiseen tapaan erittäin läheistä ystävyyttä Juudakselle: Hän kastaa leivän kastikkeeseen ja ojentaa sen Juudakselle.

Kaikkein läheisimmän ystävyyden osoittaminen vie Juudaksen sen rajan yli, jolta ei enää ole paluuta. Saatana viettelee hänet tehtävään, joka tekee hänen nimensä kuolemattomaksi. Opetuslapset eivät tapahtunutta ymmärrä, vaan kuvittelevat rahakukkaron vartijan lähtevän viimeisille ostoksille tai antamaan pääsiäistavan mukaisesti almua köyhille – tässä on muuten muutamissa sanoissa osoitus siitä, että myös Johanneksen mukaan Jeesuksen viimeinen ateria oli pääsiäisateria.

Juudas lähtee ulos siitä joukosta, jonka Jumala oli sallinut nähdä Kristuksen tuoman valon. Ei ole sattuma, että evankelista päättää kohtauksen sanoihin: ”Oli yö.”

Samassa näytöksessä, jossa Juudas lähtee lopullisesti omalle tielleen, esiin sukeltaa salaperäinen hahmo, ”se opetuslapsi, jota Jeesus rakasti”. Muulloinkin kuin tyhjälle haudalle juostaessa (20:1-10) hän on jatkuvasti Pietariakin pari askelta edellä. Hän on aterialla kunniapaikalla, Jeesuksen vierellä. Hän uskaltaa tulla ristinkuoleman todistajaksi ja hänelle Jeesus jättää huollettavaksi oman äitinsä (19:25-27). Hän myös tuntee Herran ensimmäisenä silloin, kun opetuslapset olivat kalastamassa (21:7). Mutta kuka hän on?

Jos hän on todellinen henkilö, verkkoa hänen todellisen henkilöllisyytensä ympärillä on helppo kiristää. Viimeisellä aterialla olivat ilmeisesti vain 12 opetuslasta. Kalastamassa oli heitä vain seitsemän, joista Pietari putoaa ilman muuta pois. Ensimmäisessä luvussa (1:35-40) jätetään huomiota herättävästi yksi opetuslapsista nimeämättä. Tämä ja kirkollinen perimätieto antavat ymmärtää, että rakastettu opetuslapsi on Johannes, Sebedeuksen poika.

Toinen mahdollisuus on, että tämä opetuslapsi ei ole todellinen henkilö ollenkaan, vaan henkilöhahmo, jonka välityksellä lukija näkee Kristuksen kärsimyshistorian. Ehkä nämä käsitykset ovat myös yhdistettävissä: Niin kuin Markuksen evankeliumin takana nähtiin Pietarin mahtava varjo, niin Johanneksen evankeliumin takana olevan perimätiedon takuumiehenäkin on alkukirkon jättiläinen, Johannes.

Juudaksen lähdettyä toteuttamaan tekoaan, Jeesus on ohittanut viimeisen tienviitan. Nyt edessä on kärsimystie ja sen päässä risti. Tuskien tiellä Poika hohtaa Isän kirkkautta ja kirkastaa näin Isän. Sitä kirkkautta hohtavat nyt Jeesuksen lämpimät ja rakastavat sanat omilleen. Läheinen puhuttelu ”lapset” – pienistä lapsista käytetty – on muuten tuttu vain Ensimmäisestä Johanneksen kirjeestä (1 Joh 2:1,12,38). Se heijastelee sitä rakkautta, jonka Jeesus antaa omiensa tuntomerkiksi.

Jeesus näkee edessään selvänä oman tiensä. Kokonaan toinen on tilanne Pietarin kohdalla. Hän ei tiedä, mitä on tulossa, ei tunne Jeesuksen tietä eikä edes omaansa. Kun Jumalan Poika toteuttaa Isänsä antaman tehtävän, hän tekee sen yksin ja ilman ihmisten apua.