Markuksen evankeliumin 10. luku: Kuka on suurin?

Markus kuvaa evankeliumikirjansa kahdeksassa ensimmäisessä luvussa Jeesuksen toimintaa Galileassa. On syytä erityisesti alleviivata sitä, että Jeesuksen toiminta oli tähän mennessä muutamia poikkeuksia lukuunottamatta rajoittunut varsin suppealle alueelle. Markus ei kerro Jeesuksen käynneistä todellisessa keskuksessa, Jerusalemissa, ennen kuin hän nyt 10. luvussa saapuu Juudeaan. Tieto laajasta liikehdinnästä oli tietenkin levinnyt Jerusalemiin. Siksi ilmassa on nyt sähköä, kun fariseukset tahtovat saada selvyyden Jeesuksesta. Ensimmäinen tutkaileva yritys selvittää Jeesuksen opetusta on kysymys avioerosta. Avioliitto oli juutalaisille pyhä ja Jumalan asettama. 5. Moos 24:1-4 vaatii miestä antamaan vaimolleen erokirjan, jos hän lähettää vaimonsa pois. Nyt kysytään Jeesuksen kantaa avioeroon ja hän tietenkin vastaa juutalaiseen tapaan kysymyksellä.

Fariseusten mielestä Mooses salli miehen kirjoittaa erokirjan ja hylätä vaimonsa. Jeesus opettaa toisin: Säädös erokirjasta on annettu naisen suojelemiseksi miehen kovasydämisyyttä vastaan. Kun kovasydäminen mies hylkää vaimonsa, hänen on annettava vaimolleen edes kirjallinen todistus siitä, että nainen on vapaa solmimaan uuden avioliiton ja näin välttämään köyhyyden tai usein käytännössä ainoan mahdollisen ammatin, prostituution harjoittamisen. Jumalan luomistarkoitukseen avioero ei kuulu. Avioliitto on Jumalan asettama ja siinä kaksi ihmistä tulee yhdeksi lihaksi niin, että he ovat yksi olento. Kun Jumala on näin yhdistänyt ihmiset toisiinsa, ihminen ei saa liittoa enää purkaa. Mooses ei siis suinkaan sallinut avioeroa, vaan suojeli naista kovasydämisten miesten jatketulta häikäilemättömyydeltä. Opetuslapsilleen Jeesus vielä varmistaa asian: Avioeron jälkeinen uusi avioliitto on Jumalan tahdon vastainen ja syntiä. Jeesus korottaa voimakkaalla opetuksellaan naiset asemaan, jota heillä ei juutalaisuudessa ollut.

Vaimonsa hylkäävä tekee syntiä ei vain Jumalaa vaan myös vaimoaan kohtaan. Nainen ei ole esine, josta miehet keskustelevat ja jonka mies voi syöstä valitsemaan köyhyyden tai ilotalon välillä. Jumala on luonut ihmisen mieheksi ja naiseksi ja näistä kahdesta tulee yhdessä yksi liha. Jeesus osoittaa omalla käytöksellään käytännön johtopäätökset opetuksestaan. Maria ei ole arvokas vain ruuanlaittajana, vaan ensisijaisesti oppilaana, joka istuu Herran jalkojen juuressa kuuntelemassa hänen opetustaan (Luuk 10:38-42). Välittämättä epäilemättä liikkuneista pahoista puheista Jeesus salli naisten, jopa naimisissa olevien naisten, kulkea hänen mukanaan ja seurata hänen opetustaan (Luuk 8:1-4). Naiset lähtivät myös tyhjältä haudalta viemään viestiä Jeesuksen ylösnousemuksesta.

Vaikka usein toisin väitetään, varhainen Kirkko ei suinkaan poikennut Jeesuksen alkamalta radikaalilta linjalta, vaan jatkoi sitä. Naiset olivat alusta alkaen seurakuntien jäseniä siinä missä miehetkin (esim. ensimmäinen nimeltä mainittu eurooppalainen kristitty Lyydia, Apt 16:11-15) ja olivat myös aktiivisia seurakunnassa (ks. esim. tervehdykset yhdeksälle naiselle Room 16 ja Priskan toiminta Apt 18:24-28). Paimenen virka oli kuitenkin rajattu vain miehille (1Kor 14:33-40). Tässä Kirkko noujautui Herran käskyyn ja otti esimerkkiä hänestä, joka valitsi apostolin virkaan vain miehiä.

Lasten evankeliumi on tuttu ja rakas. Juutalaiset katsoivat lain velvoittavan täysimääräisesti vasta aikuisia. Näin opetuslapset ajattelivat lasten olevan vielä liian pieniä saamaan Jeesuksen opetusta. Jeesus opettaa aivan toisin. Lapsi ei ole aikuisen raakile, vaan aikuisen esikuva. Jumalan valtakunta on otettava vastaan lapsen tavoin. Aikuiset ja asiansa jo osaavat eivät siis kelpaa Jumalalle, vaan lapset, joista ihmisten mielestä ei ole vielä häntä palvelemaan. Tämä on vain yksi piirre laajemmassa kokonaisuudessa: Lopunajallisessa julistuksessa arvot kääntyvät muutenkin päälaelleen. Rikkaat sysätään sivuun, köyhät otetaan; hurskaat hylätään, mutta publikaanit ja ilotytöt kulkevat sisälle Jumalan valtakuntaan; aivan samoin rikkiviisaat aikuiset saavat vierestä katsoa, miten Jeesus asettaa lapsen oikean uskovan malliksi.

Jeesus opetti lukemattomia ihmisiä ja keskusteli henkilökohtaisesti varmaan tuhansien kanssa. Muutamaan kertaan meille kerrotaan hänen tavastaan kutsua yksittäinen ihminen seuraansa. Tällaisen kutsun saa nyt mies, joka etsii vastausta Jeesukselta elämänsä tärkeimpään kysymykseen. Jeesuksen ensimmäinen vastaus on perusvastaus, joka ei kysyjää tyydytä. Toinen on hänelle pommi, joka vie halut jatkaa keskustelua. Jeesus käski rikasta miestä myymään kaiken ja antamaan köyhille, kokoamaan näin aarteen taivaaseen ja seuraamaan sitten Jeesusta. Miehellä ei ollut kuitenkaan uskoa heittäytyä täydellisesti Jeesuksen varaan ja muuttaa näin kokonaan elämänsä kurssia. Siksi hän meni pois Jeesuksen luota kukkaro tallella, mutta rutiköyhänä. Kutsu kaikui kuuroille korville. Kertomukseen liittyy Jeesuksen vakava varoitus rikkauden vaarasta. Rikkaan on hyvin vaikea, suorastaan mahdoton päästä Jumalan valtakuntaan. Raha kahlitsee ja vie mukaansa. Opetuslapset hämmästelevät taivaan portin ahtautta. Pelastus onkin mahdollinen yksin Jumalan tekona, ei ihmisen omin suorituksin.

Markus on tallentanut Jeesuksen sanan, joka koskettaa opetuslapsen osaa. Monet joutuvat Herraansa seuratessaan luopumaan paljosta. Erityisen koville joutuivat ne, jotka Jeesus oli kutsunut lähipiiriinsä. Luvassa oli vielä pahempaa, myös vainoa. Silti Jeesus lupaa omilleen jo tässä ajassa rikkaan ja runsaan elämän ja kaiken kruunuksi tulevassa ajassa iankaikkisen elämän. Lupaukseen liittyy kuitenkin varoitus: Ihminen hukkaa Jumalan valtakunnan aarteen ennemmin kuin huomaakaan.

Jeesuksen kolmas kärsimysilmoitus on yksityiskohtaisempi kuin aikaisemmat. Jumala tulee antamaan Jeesuksen ylipappien ja lainopettajien käsiin. Hänet tullaan tuomitsemaan kuolemaan (Suuren neuvoston edessä) ja luovuttamaan pakanoille (=roomalaisille). Kärsimysilmoitukseen liittyy Jeesuksen päättäväinen eteneminen kohti Jerusalemia muiden edellä. Tämä määrätietoinen meno kohti kärsimystä ja kuolemaa herättää hämmästystä ja pelkoa. Jeesus ei väisty askeltakaan tieltään, jonka Isä oli hänelle antanut ja joka oli viitoitettu pyhissä kirjoituksissa.

Jeesus oli valinnut kaksitoista opetuslasta. Luku kaksitoista on ilmiselvästi symbolinen: miehet valittiin vastaamaan Israelin kahtatoista heimoa ja edustamaan uutta Jumalan valtakuntaa. Tätä Jumalan valtakuntaa opetuslapset odottivat, ennen kaikkea sen jälkeen, kun he vakuuttuivat Jeesuksen olevan luvattu Kristus. On ymmärrettävää, että ministerinpaikkoja jaettiin ahkerasti jo etukäteen. Tätä harrastavat nyt Jaakob ja Johannes, kaksi Sebedeuksen poikaa. Näin toistuu jo edeltä tuttu kaava: Jeesus puhuu tulevasta kärsimyksestään ja heti sen jälkeen paljastuu hänen omiensa ymmärtämättömyys. Jeesuksen keskustelu Jaakobin ja Johanneksen kanssa kertoo tiiviistä ja läheisestä kosketuksesta näihin kahteen mieheen. Ensin Jeesus asettaa kysymyksen valmiudesta kärsiä hänen takiaan. Tämän jälkeen seuraa ilmoitus miesten kärsimyksestä ja vasta sitten tieto, ettei Jeesus aio jakaa valtakuntansa tärkeimpien miesten paikkoja vaan jättää ratkaisun Jumalalle. Jaakobin kohdalla Jeesuksen ennustus toteutui melko pian, jo ennen Jerusalemissa järjestettyä apostolien kokousta (ks. Apt 12:2).

Jaakobin ja Johanneksen pyyntö ja siitä seurannut ymmärrettävä suuttumus antavat Jeesukselle aiheen kerrata vielä kerran opetuksensa Jumalan valtakunnan hallitsemisesta. Maailman mahtavat pitävät kansoja valtansa alla ja tahtovat olla suuria herroja. Jumalan valtakunnassa menetellään toisin. Joka tahtoo olla suurin, olkoon kaikkien palvelija. Nyt Jeesus asettaa suoraan esikuvaksi itsensä, kun hän ei tullut palveltavaksi, ”vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta”. Hänen tehtävänsä oli uhrata itsensä, antaa verensä koko maailman puolesta ja lunastaa syntiset Jumalan omiksi. Kristuksen rakkaus on esimerkki jokaiselle hänen seuraajalleen.

Jo aikaisemmin olemme todenneet, että sokean ihmisen osa ei ollut kadehdittava maailmassa, joka ei tuntenut kansaneläkkeitä. Ellei suku huolehtinut hänestä, hänen oli elätettävä itsensä kerjäämällä ja pidettävä puolensa niin kauan kuin mahdollista. Edessä oli vain lisääntyvää kurjuutta ja lopuksi yksinäinen kuolema. Tämä oli Bartimaioksen elämäntilanne silloin, kun hän kuuli väkijoukon liikehtivän Jeesuksen takia. Sokea mies ymmärtää elämänsä tilaisuuden olevan käsillä. Hän alkoi huutaa apua henkensä hädässä. Hänen käskettiin vaieta, mutta mies tarrautuu ainoaan tilanteeseensa eikä tottele ketään. Jeesus kuulee huudon ja antaa apunsa. Bartimeuksen elämä muuttuu yhdellä iskulla toiseksi. Bartimeuksen parantaminen liittyy sekin Jeesuksen kärsimysilmoitukseen kuten myös 8:22-26 kerrottu tapahtuma. Kristuksen kärismystien äärellä näkevät ovat sokeita, mutta sokeat näkeviä.