Markuksen evankeliumin 3 luku: vastustus nousee ja viha voimistuu

Viime kerralla käsittelimme sitä, miten Jeesuksen toiminta sai kaikki ihmettelemään hänen valtuutustaan. Saimme huomata myös, miten vastustus ja suoranainen viha alkoivat vähitellen nostaa päätään. Tässä jaksossa joudumme näkemään, miten vastustus nostaa päätään ja viha voimistuu.

Jeesus jatkoi työtään Gennesaretin järven rannalla. Edelleen hän saarnasi evankeliumia, paransi sairaita ja ajoi ulos pahoja henkiä. Hän vaiensi pahojen henkien todistuksen eikä sallinut niiden puhua. Kaiken aikaa Jeesuksen maine levisi ja liike alkoi saada aivan uudet mittasuhteet. Väkeä tulvi hänen luokseen paitsi Galileasta myös muualta. Kaukaa pohjoisesta mutta myös Juudeasta ja Jerusalemista tuli hänen luokseen kuulijoita ja avun tarvitsijoita. Hänen lähellään alkoi olla tungosta.

Jeesus nousi vuorelle mukanaan kaksitoista apostolia, joille hän oli varannut aivan erityisen tehtävän. Jeesuksella oli paljon opetuslapsia ja myös läheisiä ystäviä, jotka eivät kuuluneet tähän ryhmään.
Ei ollut sattuma, että Herra valitsi juuri kaksitoista apostolia. Epäilemättä heidät valittiin vastaamaan kahtatoista Israelin sukukuntaa. Heillä oli aivan oma tehtävänsä Jumalan valtakunnassa. Heistä tuli Kristuksen kärsimyksen ja ylösnousemuksen todistajia. Kristuksen Kirkko on aina ollut siellä, missä pysytään apostolisessa uskossa.
Jeesuksen seuraajien lähempi tarkasteleminen on monella tavalla mielenkiintoista. Erityisen häkellyttävää on nähdä, miten hän yhdisti poliittisesti aivan eri tavoin ajattelevat ihmiset. Simon Kananeus oli epäilemättä selootti, vapaustaistelija. Samaan joukkoon mahtui kuitenkin myös tullimiehiä. Jeesuksen seurassa nämä toistensa veriset viholliset yhtyivät yhdeksi joukoksi, joka seurasi opettajaansa kaikkialle.

Väkijoukot kokoontuivat yhä sankempina ja sankempina. Markus kertoo aivan lyhyesti hyvin järkyttävästä välikohtauksesta. Jeesuksen omaiset eivät ymmärtäneet hänen valtuutustaan, vaan tahtoivat ottaa hänet huostaansa. He luulivat hänen olevan järjiltään ja tahtoivat viedä hänet pois väkijoukkojen keskeltä. Jeesuksen oman perheen epäuskosta kerrotaan myös eräissä muissa UT:n kohdissa (erityisesti Joh 7:1-10). Myöhemmin kuitenkin Jeesuksen omaiset näyttävät uskoneen Jeesuksen valtuutuksen oikeaksi ja Jumalan antamaksi. Jeesuksen omaisten sokeus kuuluu ilmeisesti Markuksen evankeliumissa siihen suureen kokonaisuuteen, jota nimitetään Messias-salaisuudeksi. Järkyttävästä ja ikävästä tapahumasta ei suinkaan vaieta, vaan sekin saa osoittaa, miten salattu oli Jeesuksen herruus.

Jo tähän mennessä olemme joutuneet useaan kertaan kohtaamaan kysymyksen Jeesuksen valtuutuksesta. Jerusalemista tulleet lainopettajat antoivat yhden vastauksen: Jeesus toimi Beelsebulin, Pääpirun, antamalla valtuudella. Kummako tuo, jos pienet paholaiset väistyvät, jos iso paholainen on antanut siihen valtuuden. Jeesus kumoaa vastauksen nopeasti ja perusteellisesti. Ei Piru omiansa riivaa. Jos on todellakin niin, että Saatana on ryhtynyt vainoamaan omiansa, silloin tilanne on todella kummallinen. Ei, asialla ei suinkaan ole Saatana, vaan häntä vastustava voima.
Mikä tämä voima sitten on? Ainakin se voima on Saatanaa voimakkaampi. Eihän kukaan päästä itseään heikompaa hyppimään nenälleen eikä anna heiveröisen ryöstää itseään. Saatanan valta on murtumassa ja se on merkki vain siitä, että häntä voimakkaampi on toiminnassa.

Näin kysymys Jeesuksen valtuutuksesta saadaan esittää uudelleen: Jos häntä ei ole valtuuttanut Saatana, vaan Saatanaa voimakkaampi, niin kuka sitten? Jeesus on tyypillinen juutalainen eikä vastaa omaan kysymykseensä, mutta vastauksia on tietenkin vain yksi: Jeesuksessa toimii kaikkivaltias Jumala, joka vallallansa ajaa tiehensä Saatanan.
Väärän opetuksen antaneisiin jerusalemilaisiin lainopettajiin kohdistuvat hyvin kovat ja ankarat sanat. He ovat kyllä tunnistaneet Jumalan Hengen ja voiman, mutta taktisista syistä he torjuivat Jeesuksen ja hänen mukanaan Jumalan Hengen. Joka hylkää Jumalan toiminnan, pilkkaa Pyhää Henkeä eikä saa enää syntiänsä anteeksi. Varoitus ei siis kohdistu joihinkin varomattomiin sanoihin, vaan Jeesuksen torjumiseen. Synti Pyhää Henkeä vastaan on epäuskoa.

Kuvaus Jeesuksen ja hänen perheensä vaikeuksista jatkuu. Isää ei mainita, mikä herättää huomiota, mutta äiti, veljet ja sisaret tunsivat velvollisuutensa Jeesusta kohtaan. He seisoivat ulkona ja odottivat, toivoen Jeesuksen puhuvan heidän kanssaan. Hänen valtuutustaan he eivät tunnustaneet ja pitivät Jeesusta siksi seonneena. Jeesus ei edes tule ulos keskustelemaan omaistensa kanssa. Hän vain viittaa ympärilleen: Jumalan tahdon tekevät ovat hänen veljiään, sisariaan ja äitejään. Tässä maailmassa eläessään Jeesus oli yksin, ilman suvun ja perheen turvaa. Yhdeltäkään ihmiseltä hän ei saanut tukea oman tehtävänsä toteuttamiseen.