Juhannustansseista jumalanpilkkaan

 

Hannu Salama sai romaanillaan 60-luvulla tuomion jumalanpilkasta. Monet valtiot ovat äänestäneet vanhan uskonrauhalain kumoon, mutta Suomen rikoslakiin se on edelleen kirjattu. Laki on yhä merkityksellinen suojaamaan vakaumuksen syvää identiteettiarvoa.

Jeesuksen seksuaalielämän kuvaaminen rumin sanoin. Hannu Salaman Juhannustanssit-teos nosti käyntiin yhden Suomen ainoista todellisista kirjasodista. Ennen ilmestymistään vuonna 1964 romaanista oli jo käyty kustantamon sisällä keskustelua, voiko sen julkaista vai ei. Humalaisten nuorten käymä keskustelu juhannusjuhlilla oli rajumpaa kuin missään aiemmassa kotimaisen kirjallisuuden tuotoksessa, ja esimerkiksi tuolloinen arkkipiispa Martti Simojoki kritisoi Juhannustansseja ankarasti. Salama sai jumalanpilkasta tuomioksi sakot ja ehdollista vankeutta, josta presidentti Kekkonen lopulta kirjailijan armahti.

”Jumalanpilkkalaki” eli uskonrauhan rikkomisen rangaistavuus löytyy tänäkin päivänä yhteiskuntamme korkeimmasta auktoriteetista, Suomen rikoslaista. Lakipykälä on ollut voimassa aina vuodesta 1889, mutta sanamuoto on vuosien saatossa muuttunut jumalanpilkasta uskontokunnan pyhien asioiden pilkkaan. Maailmalla lainsäädännön tilanne on kuitenkin Suomeen verrattuna varsin erilainen: vain alle puolessa maailman valtioista on uskonrauhaa koskeva laki, ja moni valtio on luopunut aiemmin voimassa olleesta laista. Pohjoismaista Suomi on ainoa, jossa uskonrauhalaki on voimassa. Skandinavian lisäksi esimerkiksi Irlanti on viime vuosina päättänyt luopua laista, mikä on ollut yksi katolisen kirkon valta-aseman vähentämiseen pyrkineistä päätöksistä.

Suomen lakitekstissä tuomitaan se, joka ”julkisesti pilkkaa Jumalaa tai loukkaamistarkoituksessa – – häpäisee sitä, mitä – – kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta muutoin pitää pyhänä”. Laissa mainitaan rangaistavaksi myös kirkollisen toimituksen häiritseminen esimerkiksi uhkaavalla käytöksellä. Laki antaa suojaa yleisemmin kuin pelkästään luterilaisen tunnustuksen mukaista uskontoa harjoitettaessa. Jumalanpilkasta voi Suomessa saada sakot tai enintään puoli vuotta vankeutta. Rajuimmillaan jumalanpilkasta on yhä mahdollista jakaa kuolemantuomiota kuudessa valtiossa, joihin kuuluvat esimerkiksi Pakistan ja Afganistan.

Hannu Salaman Juhannustanssit-kirjan jumalanpilkkaoikeudenkäynti oli mediatapaus vuonna 1966.

Käytännössä?

Nyky-yhteiskunnassa uskonrauhan rikkomisen raja on usein häilyvä. Tekstiiliteollisuuden Suomen-jätti Finlayson kampanjoi pääsiäisen alla vuonna 2017 mainostaen Jesus-nimistä pellavalakanaa sloganilla ”Jesus tulee. Oletko valmis?” Mainonta herätti keskustelua, ja esimerkiksi Aito avioliitto ry:n Susanna Koivula kommentoi blogikirjoituksessaan, että ”Finlaysonilta puuttuu tyylitajun lisäksi kunnioitus kristillisiä arvoja kohtaan”. Tapaus joutui Mainonnan eettisen neuvoston puitavaksi ja sai sieltä Finlaysonin onneksi puhtaat paperit. Mainos ei neuvoston mukaan ollut rienaava, vaikka viittasi suoraan kristinuskoon. Asiasta tuohtuneet saivat laihan lohdun neuvoston kehotuksesta noudattaa erityistä tarkkuutta, kun kyseessä ovat toisen uskonnon pyhimmät asiat. 

Suomessa jaetaan jumalanpilkasta tuomioita varsin harvoin. Viime vuosina huomiota herättäneitä tapauksia ovat olleet poliitikkojen epäasialliset julkilausumat. Jussi Halla-aho on maksanut sakkoja uskonrauhan rikkomisesta kutsuttuaan islamia blogissaan ”pedofiliauskonnoksi”. Perussuomalaisten Teemu Lahtinen jakoi tänä vuonna Twitterissä samankaltaista sisältöä ja sai sakkotuomion oikeudelta. 

Uskonrauhalain merkitys on asianajaja Marjo Anttooran mukaan yhä ajankohtainen. 

– Riskinä on, että suomalaisilta katoaa uskonnollinen lukutaito eli ymmärrys uskonnollista kieltä ja tapoja kohtaan. Enää ei ymmärretä, kuinka syvälle henkilön identiteettiin käyvistä asioista vakaumuksessa on kyse.

Vaalien alla keskusteluun nousi aloite uskonrauhaankin linkittyvästä ns. vihapuhelaista. Vihapuhe on käsitteenä ollut niin paljon esillä, että Poliisi on tehnyt siitä julkaisun verkkosivuillaan. Poliisin mukaan epäiltyjen viharikosten määrä on lähtenyt viime vuosina jyrkkään nousuun. Aloitetta vihapuhelaista on kritisoitu tulkinnanvaraisuudesta ja tarpeettomuudesta, sillä kiihottaminen kansanryhmää vastaan ja kunnianloukkaus kattavat pitkälti samoja kysymyksiä.

Kristus tuomittiin jumalanpilkasta

Jumalanpilkkalain ongelmana on sen miltei väistämätön poliittinen sävyttyminen. Oikeisto–vasemmisto-ristiriidat olivat Hannu Salaman tapauksessakin merkittävässä roolissa. Lisäksi jos jumalanpilkka on kielletty, nousee pöydälle se, kenen jumalasta on kysymys. Kuka saa päättää, mikä on pilkkaa ja mikä ei? Muslimimaissa elävät kristityt joutuvat samankaltaisen jumalanpilkkalain takia ahtaalle, kun pelkkä kristinuskon harjoittaminen voidaan ääritapauksessa nähdä jumalanpilkkana.

Espoon tuomiokapitulin eläköityneen lakiasessori Pekka Leinon mukaan pyhän määrittely saattaa muodostua ongelmaksi jopa luterilaisen kirkon sisällä. 

– Kirkon käsitykset ovat muutosherkkiä. Moniarvoisuuden lisääntyessä pyhänä pidettyjen asioiden loukkaamiseen puuttuminen ei ole helppoa. Uskonrauhalain tulevaisuudesta voisi arvioida, että sen merkitys liittyy lähinnä yksinomaan yleisen järjestyksen ylläpitoon. Yksittäisen uskonnollisen tunnustuksen erityiselle suojelemiselle ei löydy pohjaa, ellei siihen ole erityistä yhteiskuntapoliittista painetta, hän kuvailee.

– Uskonrauhan yhteydessä nostetaan usein esiin perustuslailla taattu sananvapaus ja sen rajaaminen. Kysyisin kuitenkin sitä, onko sananvapaus niin halpa, että sitä tulee käyttää toisille pyhien asioiden loukkaamiseen? Marjo Anttoora pohtii puolestaan.

Jumalanpilkkalait ovat olleet lainsäädännön ytimessä satoja vuosia: tuomittiinhan Jeesuskin kuolemaan jumalanpilkasta. Kaifas ja hänen hengenheimolaisensa halusivat Jeesukselle kuolemanrangaistuksen, mihin tarvittiin maallisen esivallan, Pilatuksen, apua. 

– Jumalan tappaminen siitä, että hän sanoi olevansa Jumala, oli absurdi asia. Jeesuksen kuolemantuomio oli oikeusmurha, Leino alleviivaa.

– Väärä tuomio toteutui Tuomarin tahdosta, ettei meitä tuomittaisi, Marjo Anttoora vahvistaa.

Teksti julkaistu Sanansaattajassa 12/19.


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: