Raamattupiiriopas: Toinen kirje korinttilaisille

Ensimmäinen kokoontumiskerta – 2. Kor. 1

Heti aluksi Paavali ja Timoteus tervehtivät kirjeensä vastaanottajia. Paavali puhuttelee heitä pyhiksi. Jokainen kristitty ihminen on pyhä.

•   Minkä vuoksi? Millä perusteella?

Paavali kertoo laajasti kokemistaan ahdingoista ja kärsimyksistä, mutta mikä tärkeintä, Paavali kirjoittaa Jumalan antamasta lohdutuksesta.

•   Millä tavalla kristitty voi mielestäsi kohdata suuriakin vastoinkäymisiä ja ahdistuksia?

•   Miten voisimme lohduttaa lähimmäistä, jonka elämässä on vaikeuksia?

•   Paavali antaa kokemilleen kärsimyksille selvän syyn: niissä saamansa lohdutuksen voimalla hän jaksaa lohduttaa myös muita ahdingossa olevia. Onko sinulla jaettavana lohdutusta kokemistasi ahdingoista?

Paavalin matka Korinttiin on lykkäytynyt ja seurakunnassa ollaan varmasti turhautuneita, kun apostoli ei pääsekään aiemin sovitulla tavalla paikalle. Vaikka Paavalilla on perusteltu syy suunnitelmiensa muutokselle, keskittyy hän aivan tekemään ensin selväksi, että hänen sanansa ovat vakavasti otettavia. Vasta sen jälkeen hän kertoo syyn suunnitelmiensa muutokselle.

•   Miksi on tärkeää, että kristitty ei puhu yhtä ja tee toista?

•   Miten tälläinen epäluottamus voi haitata Jumalan valtakunnan työtä?

Päätöshartaus:

Kristus rakasti seurakuntaa. (Ef. 5:25–26)

Kristuksen seurakunnan pyhyyden perusta ja alku on Kristuksen rakkaudessa seurakuntaa kohtaan sekä hänen sovituskuolemassaan. Paavali kirjoittaa: ”Kristus rakasti seurakuntaa ja antoi henkensä sen puolesta pyhittääkseen sen.” Millä tavalla Kristuksen seurakunta voi tulla osalliseksi tästä kalliisti ansaitusta pyhyydestä? Kasteen ja sanan kautta. Paavali lisää: ”Hän pesi sen puhtaaksi vedellä ja sanalla.” 

Ne, jotka on kastettu ja uskovat Jumalan sanan, ovat täysin puhtaita ja pyhiä, vaikka he näyttävätkin sekä omasta että toisten mielestä heikoilta ja erehtyviltä. Tällainen puhtaus ja pyhyys ei ole vähäistä, vaikka se näyttäisikin siltä sekä järjen että happamien, tekopyhien ihmisten mielestä. Sen, jonka Kristus, Jumalan Poika, on itse tehnyt puhtaaksi, on todella oltava puhdas Jumalan ja taivaan enkeleiden edessä – sittenkin, vaikka Perkele, maailma ja sokea järkemme näkisivät hänessä vain likaa ja epäpyhyyttä. 

Tämä Kristuksen kaiken uhraavan, kaiken sovittavan ja kaiken täyttävän rakkauden ansaitsema pyhyys on ihmeellistä. Apostoli kirjoittaa vielä: ”… voidakseen asettaa sen (seurakunnan) eteensä kirkkaana, pyhänä ja moitteettomana, vailla tahraa, ryppyä tai virhettä.” Kaikki, mitä Kristus on ansainnut ja antanut meille kasteessa ja sanan kautta, on otettava vastaan uskoen. Muuten suuri lahja on sinulta kateissa. Tiedämmehän varmasti, että meille Kristukseen uskoville kuuluu Jumalan armo ja Jumala rakastaa meitä. Mitä siitä, vaikka oma järkemme ja sydämemme eivät voikaan sitä ymmärtää? Sana on kuitenkin varmempi kuin kaikki, mitä näemme, ymmärrämme tai tunnemme. Jumalan sana ei voi valehdella. Luota siihen. 

F.G. Hedberg

Toinen kokoontumiskerta – 2. Kor. 2

Paavali kertoo syyn reittisuunnitelman muutokselle.

•   Miksi Paavali ei ole aiemmin suunnitellulla tavalla saapunut Korinttiin tapaamaan seurakuntaa ja hakemaan heidän kokoamiaan varusteita Juudean matkaa varten?

•   Mitä arvelet, miksi Paavalin käynti olisi aiheuttanut surua?

Korintin seurakunnassa on selvästikin ollut jotakin ongelmia, joita on käsitelty aiemmin sulkemalla seurakunnan jäsen joksikin aikaa seurakunnan ulkopuolelle. Nyt Paavali kehottaa ottamaan hänet rakkaudella takaisin seurakunnan yhteyteen.

•   Paavali puuttuu sangen mutkattomasti seurakunnassa esiintyneeseen ongelmaan. Tuntuuko tälläinen menettely sinusta luontevalta? Miksi, miksi ei?

•   Ystäväsi toteaa sinulle: ”Jos rakastat toisia ihmisiä ja hyväksyt heidät, et puutu heidän tekemisiinsä.” Mitä vastaisit Paavalin esimerkin pohjalta?

•   Jos ajattelet itseäsi, olisiko sinusta hyvä vai huono asia, jos seurakunnan paimen puuttuisi tilanteeseen näin äärimmäisiltäkin tuntuvilla keinoilla, jos olisit selvästi luisumassa pois uskon tieltä?

Paavali puhuu voittosaatossa kulkemisesta. Kielikuva nousee Paavalin ajan hallitsijoiden tavasta järjestää onnistuneen sotaretken päätteeksi kulkueita, joissa marssivat niin voittoisat sotilaat kuin nöyryytetyt viholliset. Toisille kulkueessa poltetut suitsukkeet olivat voiton riemun tuoksu, toisille häviön ja mahdollisesti edessä odottavan teloituksen tuoksu.

•   Miksi Kristuksen tuoksu on toiselle elämän, toiselle kuoleman haju?

Paavalin ajatus voittosaatosta on ymmärretty kirkon historiassa kahdella tapaa. Kristityt voivat olla kielikuvassa joko kuninkaansa jäljessä kulkevia, vihdoin vaivojensa päätteeksi kunniaan korotettuja voittajia, tai Kristuksen voittamia, tästä maailmasta mukanaan tuomia aarteita.

•   Kummalla tavalla sinä olet Paavalin kielikuvan ymmärtänyt?

•   Mitä eroa näillä katsantokannoilla on?

Päätöshartaus:

Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita Jumalia. (5.Moos 5:6–7)

Jos Jumalaa ei tunneta, vaan kuvitellaan hänet toisenlaiseksi kuin hän on, on selvää, että sydämessä ja ajatuksissa on väärä jumala. Se on epäjumalan kuva, jota kuitenkin kunnioitetaan ja palvellaan kuin oikeaa Jumalaa. Tämä on syntiä ja Jumalan pilkkaa. Martti Luther sanookin: ”Joka harjoittaa sellaista jumalanpalvelusta, joka ei perustu Jumalan todistukseen, tietäköön, ettei hän palvele oikeaa Jumalaa vaan itse tekemäänsä epäjumalaa. Hän palvelee silloin omaa, väärää käsitystään ja sen kautta itse Perkelettä – ja kaikki profeettojen uhkaukset epäjumalanpalvelusta vastaan kohtaavat häntä.” Luther kirjoittaa myös: ”Turkkilaiset ja juutalaisetkin ylpeilevät sillä, että he kuuluvat Jumalan kansaan. He sanovat uskovansa ainoaan, iankaikkiseen elävään Jumalaan, joka on luonut taivaan ja maan, ja sanovat palvelevansa häntä. Silti he eksyvät ja erehtyvät oikeasta Jumalasta. Siksi he eivät voi palvella häntä.”

Myös ne kristityt ovat eksyksissä, jotka lähtevät pois Jumalan luota ja harjoittavat epäjumalanpalvelusta, kun he eivät tunne Jumalaa sellaisena kuin hän on. Heillä on sydämessään aivan väärä kuva Jumalasta, vaikka he näyttävätkin kunnioittavan ja palvelevan häntä. Epäjumalanpalvelus ei nimittäin tapahdu vain niin, että kunnioitetaan puisia, hopeisia ja kultaisia kuvia, vaan vielä enemmän salaisesti sydämessä. Epäjumalanpalvelusta ei ole vain se, että joku luotu olento saa osakseen sydämen kunnioituksen ja suurimman luottamuksen, vaan sekin, että sydämessä kunnioitetaan jumalaa, jota ei ole olemassa. Sellainen jumala on kuin uni ilman totuutta.

Voimme oppia tuntemaan ainoan todellisen Jumalan, jossa yksin on armo ja rauha, elämä ja autuus, vain siten, että otamme todesta evankeliumin sanan. Meidän on otettava se vastaan sydämen uskolla, muuten emme voi ikinä oppia tuntemaan oikeaa Jumalaa emmekä välttää epäjumalanpalvelusta. Jumala on evankeliumissa kertonut meille, millainen hän todella on, ja näyttänyt sen meille ainoassa Pojassaan. Tuntiessamme Jeesuksen voimme nyt tuntea myös Isän sellaisena kuin hän on ja ikään kuin katsoa hänen sydämeensä. Jeesus sanoo: ”Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani” (Joh. 14:6).

F.G. Hedberg

Kolmas kokoontumiskerta – 2. Kor. 3

Korintin seurakuntaan oli ilmeisesti saapunut saarnaajia, jotka olivat niittäneet mainetta mukanaan tuomilla suosituskirjeillä. Paavalilla tälläistä ei kuitenkaan ollut, eikä Paavali katsonut sellaista tarvitsevankaan, sillä korinttilaisilla oli kyllä vakuutus siitä, että Paavali oli Jumalan lähettämä apostoli.

•   Miksi korinttilaiset saivat olla varmoja Paavalin apostolisuudesta myös ilman suosituskirjettä? Mikä todistaa Paavalin puolesta?

Paavalin kirjoitus kirjaimen ja hengen vastakkainasettelusta voidaan ymmärtää väärin, jos ajatellaan, että Raamatun sana ja Pyhä Henki olisivat toisilleen vastakkaiset voimat. Kirjain tarkoittaa lakia. Lain kirjain osoittaa meidät syntisiksi ja tuo kuoleman. Pyhä Henki kirkastaa Kristusta ja tuo elämän. Paavali tarkoittaa, että vanhan liiton tapaan uutta liittoa ei kirjoiteta enää lain sanoin kivitauluihin.

•   Vanha liitto ilmoitettiin lain tauluissa. Miten uusi liitto meille ilmoitetaan?

Paavali esittelee kaksi virkaa.

•   Pohtikaa, mitä Paavali näillä tarkoittaa?

•   Mistä kirkkaudesta Paavali puhuu?

Paavali kirjoittaa vasta Kristuksen poistavan esteen myös Vanhan testamentin kirjoitusten ymmärtämiseltä.

•   Minkälaisen merkityksen Vanhan Testamentin tekstit mielestäsi saavat, kun tarkastelemme niitä Kristuksesta käsin? Esimerkkeinä vaikkapa Abrahamin saama lupaus (1.Moos 15) ja profeetta Jesajan ennustukset (Jes. 52:13-53:12)

Päätöshartaus:

Kestän kaiken hänen avullaan, joka antaa minulle voimaa. (Fil. 4:13) 

Apostoli Paavali kirjoittaa korinttilaisille: ”En tarkoita, että kykenisimme ajattelemaan mitään omin päin, mitäänmikä olisi peräisin meistä itsestämme”. Tässä hän on kuitenkin niin rohkea, että sanoo kestävänsä kaiken Kristuksessa. Tänäkin päivänä ne, jotka elävät Kristuksen omina, voivat kertoa samanlaisista kokemuksista. 

Tunnemme ja tunnustamme, ettei meillä ole voimaa mihinkään Jumalalle kelpaavaan tekoon tai ajatukseen. Mutta kun luotamme uskoen Kristukseen, saamme usein hämmästykseksemme huomata, että raskaimmatkin kuormat kevenevät, kun saamme Herralta voimaa ja vahvistusta. Etukäteen ajatellen monet vastoinkäymiset, murheet ja ahdistukset näyttävät mahdottomilta kantaa, mutta Kristuksen voima tekee niistä kevyitä. Niistä voi jopa tulla hänen armonsa ja rakkautensa avulla ”suloisia ikeitä”, eikä ristin kantaminen enää tunnukaan raskaalta. 

Kun saamme voimaa Kristukselta, voimme elää läpi mahdottomilta näyttävät tehtävät ja tilanteet, jotka ihmiselle ovatkin mahdottomia, paremmin kuin olisimme ikinä voineet uskoakaan. Jokainen Kristukseen uskova saa usein kokea tämän, iloita ja ihmetellä. Jumala kykenee ”meissä vaikuttavalla voimallaan tekemään monin verroin enemmän kuin osaamme pyytää tai edes ajatella” (Ef. 3:20). 

Kun siis huomaat, ettet pysty tekemään mitään hyvää, turvaudu uskossa Jeesukseen Kristukseen. Saat ihmeeksesi nähdä, miten hänen voimansa vaikuttaa sinun heikkoudessasi. Herra vakuuttaa itse: ”Jos uskot, saat nähdä Jumalan kirkkauden” (Joh. 11:40). Raamatun henkilötkin ”uskon voimalla kukistivat valtakuntia, pitivät yllä oikeutta ja pääsivät näkemään lupausten täyttymisen. He tukkivat leijonien kidat, sammuttivat roihuavan tulen ja välttivät miekaniskut. He olivat heikkoja, mutta he voimistuivat…” (Hepr. 11:33-34.) 

F.G. Hedberg

Neljäs kokoontumiskerta – 2. Kor. 4

Paavali kertoo saaneensa palveluviran Jumalan armosta. Hän ei siis ollut omilla ansioillaan, tai oikeutuksillaan liikenteessä.

•   Muistatteko millaista ”virkaa” Paavali toimitti ennen kuin hän kohtasi Jeesuksen?

•   Kuinka todennäköisenä pitäisitte tälläistä suunnan muutosta ilman Jumalan puuttumista asiaan?

Paavali puhuu ”tämän maailman jumalasta”

•   Kuka hän on? Mistä Paavali puhuu?

•   Millä tavoin hän voi vaikeuttaa evankeliumin julistamista?

Evankeliumin aarre on kätkettynä saviastioihin.

•   Miksi näin? Mitä se tarkoittaa?

•   Mitä seuraisi, jos se olisi hienoissa aarrearkuissa, suurissa palatseissa?

Paavali kirjoittaa: ”Me kannamme aina ruumiissamme Jeesuksen kuolemaa”.

•   Mitä hän mahtaa tarkoittaa tällä?

•   Entä jakeella 12: ”meissä tekee työtään kuolema, mutta teissä elämä”?

Päätöshartaus:

Vastustakaa Paholaista, niin se lakkaa ahdistamasta teitä. (Jaak. 4:7)

Apostolit kehottavat meitä näin. He sanovat: ”Teidän vastustajanne Saatana kulkee ympäriinsä kuin ärjyvä leijona ja etsii, kenet voisi niellä. Vastustakaa häntä, uskossa lujina!” (1. Piet. 5:8-9) ja ”Taipukaa siis Jumalan alaisuuteen, mutta vastustakaa Paholaista” (Jaak. 4:7).

Paholainen on syyttäjä, joka yrittää jatkuvasti viedä meiltä Jumalan lapseuden hengen ja saada meissä aikaan epäuskoa. Siksi meitä kehotetaan vastustamaan tätä syyttäjää lujina uskossa, ja meille luvataan, että se lakkaa ahdistamasta meitä. Ihmettelet, millä voimalla sinä, syntinen ihminen, voisit vastustaa Paholaisen syytöksiä – tiedäthän itsekin olevasi syntinen ja suret sitä, ettet voi ikinä palvella Jumalaa niin kuin haluaisit ja sinun pitäisi. Etkö tiedä, että Perkele hävisi, kun Kristus kuoli ristillä? Silloinhan synnit sovitettiin ikuisiksi ajoiksi.

Siksi sanon: kun Perkele yrittää estää sinua pääsemästä armollisen Jumalan luo, lyö häntä kasvoihin Kristuksen ristillä! Syntisi, joilla Perkele sekoittaa mieltäsi ja ahdistelee sinua, on täydellisesti sovitettu Getsemanen puutarhassa ja Golgatan kukkulalla. Vanhurskautesi ei lopu koskaan, sillä se on itse Jeesus Kristus, joka herätettiin kuolleista ja joka nousi taivaaseen Isän luo. Olet saanut hänet omaksesi jo kasteessa ja olet pukenut hänet yllesi. Pukeudu edelleenkin vanhurskauteesi, Kristukseen, ja vastusta Paholaista, niin hän pakenee!

Perkeleellä on kyllä paljon erilaisia juonia. Jos hän ei saa kaadettua sinua epäuskon ja epätoivon keinoin, hän alkaa houkutella sinua luottamaan omatekoiseen hengellisyyteen. Näin hän kiusasi Kristustakin temppelin harjalla. Tai hän voi houkutella sinua salaiseen epäjumalanpalvelukseen puhumalla sinulle maineesta, kunniasta ja omaisuudesta. Meidän on siis tärkeää ”pukea yllemme Jumalan taisteluvarustus” (Ef. 6:11), jotta voisimme pitää puoliamme Paholaisen juonia vastaan. ”Ottakaa kaikessa suojaksenne uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa pahan palavat nuolet.” ”Rukoilkaa joka hetki Hengen antamin voimin” (Ef. 6:16, 18).

F.G. Hedberg

Viides kokoontumiskerta – 2. Kor. 5

Paavali sanoittaa sen tunteen, joka varmasti meillä monilla on. Kaipaamme kyllä taivaaseen, mutta emme haluaisi kokea kuolemaa, kuten ei varmasti kukaan halua. Emme siis halua riisuutua, vaan toivomme, että voisimme vain pukea uuden vaatteen päällemme. Se ei kuitenkaan ole mahdollista.

•   Millaista lohdutusta Paavali antaa lukijalleen, joka pelkää kuolemaa?

•   Markkinavoimat palvovat nuoruutta, kauneutta ja elinvoimaa. Miten voisimme löytää arvoa myös ikääntymiselle? Mitä kaikkea hyvää siinä on?

Paavali kertoo, että meidän on kaikkien tultava Kristuksen tuomioistuimen eteen, jotta kukin saisi sen mukaan, mitä ajallisessa elämässään on tehnyt, hyvää tai pahaa.

•   Miten me ikinä uskallamme tulla Kristuksen tuomioistuimen eteen?

•   Kasteessa sinut on puettu Kristukseen (Gal 3:27), olisiko siitä jotain apua?

Paavali puhuu Herran pelosta. Se kuulostaa ajamme kielenkäytölle melko vieraalta ilmaukselta.

•   Pitääkö meidän pelätä Jumalaa, vaikka hän ilmoittaa olevansa rakastava isä?

•   Mitä on Jumalanpelko käytännössä?

Lukekaa uudelleen jakeet 14-18.

•   Millaisen vastauksen nämä antavat kysymykseen jokaisen ihmisen arvosta Jumalan edessä?

•   Entä toisten ihmisten edessä?

•   Mihin se arvo perustuu?

•   Ovatko sellaiset ihmiset pelastuksen suhteen etulyöntiasemassa, jotka ovat tavanneet Jeesuksen Hänen maanpäällisen elämän aikana, nähden meihin, jotka emme ole tavanneet? Miksi?

Päätöshartaus:

Kukaan ei riistä heitä minulta. (Joh. 10:28)

Kun sinä pelkäät, kuuntele näitä Herrasi ja paimenesi sanoja! Olet surullinen huomatessasi, että sydämesi on ailahteleva ja täynnä kaikkea pahaa. Tunnet myös, miten maailma vetää sinua puoleensa. Huomaat usein, että Saatana on taas hyökännyt kimppuusi, milloin valon enkeliksi naamioituneena, milloin pelottavana kuin leijona tai ampuen epätoivon teräviä nuolia.

Siksi mietit ahdistuneena: miten ihmeessä voin pysyä vahvana loppuun asti? Miten pystyn koko elämäni vastustamaan voimakkaita vihollisia, jotka hallitsevat tämän maailman pimeydessä ja joiden puolelle sydämeni haluaa aina mennä? Olen kyllä jo alkanut luottaa Kristukseen, mutta sydämeni on silti heikko, syntinen ja epäuskoinen. Kuka varjelisi minua, etten katso taakseni kuin Lootin vaimo ja pysähdy uskon tiellä? Eihän se auta mitään, vaikka olisinkin aloittanut Hengessä, jos tieni päättyykin lihassa.

Moni valveilla oleva kristitty suree usein tällaisia asioita. Ne, jota eivät usko, eivät sellaista sure. He menevät nauraen kadotukseen (Luuk. 6:25,Job. 21:13). Älä kuitenkaan anna pelolle valtaa, vaikka pelkäätkin vihollisiasi. Pelkoakin tarvitaan, sillä joudumme elämään elämäämme ”peläten ja vavisten” (Fil. 2:12). Mutta uskon tielle ne eivät kuulu! Jeesus Kristus kantaa meitä kädessään. Hän on kaikkivaltias Jumala, ja tahtoisin nähdä sen, joka pystyy riistämään meidät hänen kädestään. Jeesuksen sanat eivät ole tyhjää puhetta. Uskon, että se, joka ne sanat on sanonut, pitää sanansa. Häneen voi luottaa, vaikka koko maailma ja helvetti olisivat hänen sanojaan vastaan!

Saamme luottaa täydestä sydämestämme Herraan Jeesukseen, vaikka tuntisimme itsemme kuinka epäonnistuneiksi hyvänsä. Kun käännän katseeni pois Jeesuksesta, joudun kauhistelemaan omaa kurjuuttani, ja koko maailma mustenee silmissäni. Mutta kun katson uskossa Jeesukseen, huomaan olevani ”vahva torni”, jonne viholliseni ei pääse.

F.G. Hedberg

Kuudes kokoontumiskerta – 2. Kor. 6

Edellisen luvun lopusta alkaen, aina kuudennen luvun toiseen jakeeseen saakka Paavali tiivistää Kristillisen lähetystyön sisällön.

•   Sinun syntisi on siirretty Kristukselle ja sinä olet saanut Kristuksen vanhurskauden syntiesi tilalle. Mitä tämä tarkoittaa?

•   Miten Jumalan armo voi jäädä turhaksi?

Jakeissa 4 ja 5 Paavali listaa vainoa ja vaikeuksia joita hän on joutunut kohtaamaan työnsä tähden.

•   Miksi Kristuksen palveleminen merkitsee useammin vaivaa ja vainoa kuin kunniaa ja mainetta?

•   Millaisia vaikeuksia suomalaiselle kristitylle voi uskonsa tähden tulla?

•   Miten voisimme auttaa maailmalla tälläkin hetkellä uskonsa tähden kärsiviä kristittyjä?

Paavali tiukentaa yhtäkkiä puheensa sävyä! Kristityn ja ei-kristityn välillä on olemassa loppujen lopuksi suuri ero. Sitä ei kukaan saa yrittää sumentaa.

•   Millaiseen tilanteeseen päädymme, jos alamme häivyttää rajaa kristityn ja ei-kristityn välistä pelastuksen asiassa?

•   Oletko kohdannut tälläistä opetusta joskus?

Päätöshartaus:

Meidän Jumalamme sana pysyy iäti. (Jes. 4:8) 

Ihmisen oma vanhurskaus on kuin ruoho, joka kuivuu, tai kukka, joka lakastuu. Herran sana on erilainen. Jos joku ihminen, vaikka salaa sydämessään, perustaa autuutensa tekemiinsä hyviin tekoihin, omaan syvään katumukseensa, synnintuntoonsa, kokemiinsa hengellisiin tunteisiin, parannukseensa tai uskoonsa, hänen perustuksensa on väärä. Tämä kaikki on hyvää, koska se on Jumalan Hengen työtä, mutta emme kuitenkaan pelastu sen perusteella. Autuuden perusta on Jumalan sana eikä jokin meissä itsessämme, sillä ”Jumalamme sana pysyy iäti.” 

Eikö parannuksella, uskolla ja hyvillä teoilla olekaan mitään merkitystä? On tietenkin. On vain niin, ettei autuuden toivo voi perustua mihinkään muuhun kuin Jumalan sanaan, joka on ollut olemassa aikojen alusta asti, pysyy ikuisesti, ja joka on ilmoitettu meille. Sydämemme on avarruttava, jotta ymmärtäisimme, että tässä on kyse erilaisesta sanasta kuin ihmisten katoavista sanoista. Jumalan sana ei ole mitään turhaa puhetta niin kuin ihmisten puhe usein, vaan siinä on, kuten Luther sanoo: ”Jumalan luonnon koko olemus.” Jeesus todistaa: ”Joka pitää kiinni minun sanastani, ei milloinkaan näe kuolemaa” (Joh. 8:51). 

Kun omistamme uskossa Kristuksen sanan ja kätkemme sen sydämeemme, omistamme aivan varmasti myös hänet itsensä sekä Isän ja Pyhän Hengen. Siksi kuolemakaan ei voi vahingoittaa meitä. Voimme myös ymmärtää ainakin osan siitä, millainen kirkkaus ja voima liittyy evankeliumin saarnaamiseen. ”Sana, jota saarnataan, voi näyttää silmissämme hyvin vähäpätöiseltä. Mutta asiamme olisivat hyvin, jos taipuisimme antamaan sanalle sen arvon, että se saisi olla korkeampi ja pätevämpi kuin kaikki luodut”, Luther kirjoittaa. ”Ne, joilla on Pyhä Henki sydämessään, näkevät ja tietävät, että siellä missä sana tulee kuulluksi ja osuu sydämeen, sen mukana tulee voima, joka hukuttaa ja poistaa kuoleman, synnin, helvetin ja kaiken pahan.”

F.G. Hedberg

Seitsemäs kokoontumiskerta – 2. Kor. 7

Paavali kehoittaa puhdistautumaan kaikesta ruumiin ja hengen saastaisuudesta, sekä pyhittämään elämän kokonaan Jumalalle

•   Mitä tämä mielestänne käytännössä tarkoittaa?

Paavali on kirjoittanut seurakuntaan kirjeen, joka ei ole säilynyt meidän päiviimme. Tuon kirjeen sisältö on selvästi ollut kovaa tekstiä ja se on aiheuttanut seurakunnassa yleistä mielipahaa.

•    Minkälaisen vaikutuksen kirje on kuitenkin mielipahasta huolimatta saanut aikaan?

•    Miten Paavali on saanut tietoonsa, että kirjeellä on ollut haluttu vaikutus?

Paavali kirjoittaa kahdenlaisesta murheesta. Jumalan mielen mukaisesta murheesta ja maallisesta murheesta. Ensimmäinen saa aikaan parannuksen, jälkimmäinen tuottaa kuoleman.

•   Miettikää esimerkkejä näistä kahdesta murheesta.

•   Miksi maallinen murhe on kuolemanvakava asia?

Päätöshartaus:

Hänen on tultava suuremmaksi, minun pienemmäksi. (Joh. 3:30)

Kun Johannes Kastaja puhuu tässä Kristuksesta, hän ei tarkoita vain Kristuksen sanan saarnaajia vaan kaikkia uskovia. Samassa määrin kun Jeesus kasvaa sinussa, sinä itse tulet pienemmäksi. Jeesus tulee sydämessäsi suureksi, ja rakastat ja ylistät häntä. Samalla tiedät itse olevasi mitätön. Koko olemuksesi, elämäsi, vanhurskautesi ja kunniasi ovat itsesi ulkopuolella, Kristuksessa. Paavali kirjoittaa tästä erikoisella tavalla: ”Lain vaikutuksesta minä kuolin, mutta kuolin vapaaksi laista elääkseni Jumalalle. Minut on Kristuksen kanssa ristiinnaulittu. Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa” (Gal. 2:19-20). Mitä pienempiä ja mitättömämpiä meistä tulee, sitä suuremmaksi Kristus kasvaa meissä uskon kautta, ja sitä enemmän me elämme Jumalalle, emme lain vaatimuksesta vaan vapaasti, Kristuksen rakkauden vuoksi.

Ihminen haluaa kuitenkin aina olla itse jotakin, ja siksi hän taistelee tällaista ajatusta vastaan. Ahdistumme siitäkin, että meistä tulee pienempiä. Mutta jos haluat olla kristitty, kiitä Jumalaa siitä, että hän paljastaa sinulle joka päivä oman huonoutesi. Samalla Jumala opettaa sinua omistamaan Kristuksen uskossa yhä täydellisemmin ja pukemaan hänet yllesi. Mitä syvemmin saat siis huomata olevasi vain köyhä syntinen, sitä tiiviimmin elät yhteydessä Jeesukseen. Sano hänelle: Sinä, Herra Jeesus, olet minun vanhurskauteni, pyhitykseni, voimani ja kunniani. Elän sinussa, vaikka olen itsessäni kuollut. En elä enää omaa elämääni, vaan sinä olet elämäni. Näinhän Paavalikin kirjoitti. Hän oli kuollut vapaaksi laista eikä voinut ylpeillä mistään itsessään. Johannes Kastaja tarkoittaa samaa, kun hän sanoo: ”Hänen tulee kasvaa, mutta minun vähetä.”

F.G. Hedberg

Kahdeksas kokoontumiskerta – 2. Kor. 8

Paavali puhuu Makedonian seurakunnan kohtaamista vaikeuksista, ja kyvystä äärimmäisessäkin köyhyydessä iloiseen anteliaisuuden osoittamiseen.

•   Minkä ansiosta Makedonialaiset ovat tälläiseen pystyneet?

•   Lukekaa Paavalin armolahjojen luettelo Roomalaiskirjeen 12. luvusta. Löydättekö jotakin, joka liittyisi Makedonialaisten iloon ja intoon.

Paavali tuntuu kehuvan suorastaan ylitsevuotavin sanoin Makedonian seurakuntaa.

•   Löydättekö kokonaisuudesta syyn, miksi Paavali näin tekee? Haluaako hän ehkä herättää kateutta?

Paavali rohkaisee Korinttilaisia olemaan runsaskätisiä ja osoittamaan rakkautta antaessaan rahajahjaa puutteessa olevalle Jerusalemin alkuseurakunnalle.

•   Miten me auttamme taloudellisesti niitä, jotka ovat tuoneet meidät uskon yhteyteen?

•   Mitä opittavaa meillä olisi kolehdinkantoon yleensä näistä Paavalin sanoista?

Paavali pitää huolta, että Korinttilaiset ymmärtävät, ettei ole tarkoitus, että he joutuvat maksamaan aina, vaan heillekin on luvassa apua, jos he sitä tarvitsevat. Tälläinen ymmärtämys on tärkeää seurakunnassa. Usein ahkera vapaaehtoistyöntekijä voi joutua uurastamaan myös oman elämänsä vaikeina aikoina ja kokea jäävänsä itse vain auttajan rooliin ilman apua.

•   Pohtikaa, miten tälläistä tilannetta voisi välttää seurakunnassa?

Päätöshartaus:

Jo ennen maailman luomista hän on valinnut meidät Kristuksessa. (Ef. 1:4)

Oletko ahdistunut? Kuuntele: ”Jo ennen maailman luomista hän on valinnut meidät Kristuksessa.” Jumala on tehnyt tämän ainoan Poikansa, Kristuksen vuoksi, joka jo silloin oli Jumalan luona ja valvoi siellä meidän asioitamme. Meidän on nyt todellakin luotettava siunattuun Vapahtajaamme, emmekä saa epäuskoisina halveksia näin suurta autuutta!

Kaikki syntimme, vaikka niitä olisi kuinka paljon, eivät voi enää estää tätä autuutta. Koska me olemme tulleet Kristuksen luo ja uskomme häneen, voimme olla aivan varmoja siitä, että Jumala on valinnut meidät omikseen Kristuksessa jo iankaikkisuudessa. Pelastuksemme on siis perustettu niin lujalle, vahvalle ja ikuiselle kalliolle, etteivät edes syntiemme synkkyys, pahuutemme paljous, viheliäisyytemme suuruus, helvetin kauheus, kuoleman tuskat eikä Perkeleen petoskaan voi viedä meitä kadotukseen. Mikään näistä ei voi tehdä tyhjäksi sitä Jumalan valintaa, jonka hän teki Kristuksessa jo iankaikkisuudessa ennen kuin syntiä, maailmaa, kuolemaa ja helvettiä oli olemassakaan.

Tämä on ihana oppi, joka kaikkien syntien ahdistamien uskovien on painettava lujasti mieleensä, jotta he voisivat uskoen ymmärtää, mitä se tarkoittaa. Autuuden aarteita ei nimittäin voi saada itselleen mitään tekoja tekemällä, vaan ne on otettava vastaan uskolla, lahjaksi ja aivan ilmaiseksi. Jumala asettaa sanassaan eteemme Kristuksen ja lupaa hänessä meille armon ja pelastuksen. Hän haluaa, että uskomme näiden lahjojen, joista hän puhuu sanassaan, kuuluvan meille. Raamattu vakuuttaa, että Kristus on kuollut syntisten puolesta. Meidän on siis uskottava, että kaikki syntimme on annettu anteeksi ja ne on otettu pois Kristuksen kuoleman vuoksi.

Sana ilmoittaa, että Kristus on herätetty meidän vanhurskaudeksemme. Meidän pitää siis uskoa, että olemme Jumalan edessä vanhurskaita ja kelpaamme hänelle – emme sen vuoksi, millaisia olemme, sillä olemme kirottuja syntisiä, vaan Kristuksessa, joka on vanhurskautemme. Monet väärät opettajat pilaavat tämän selkeän evankeliumin opin. Samoin tekevät kaikki epäuskoiset ihmiset.

F.G. Hedberg

Yhdeksäs kokoontumiskerta – 2. Kor. 9

Kolehdin kerääminen Korintin seurakunnassa ei ollut pikaistuksissa tehty lyhyt prosessi, vaan Paavali näki tärkeäksi sen aloittamisen hyvissä ajoin. Lahjasta oli tarpeen saada kyllin suuri, jotta sillä pystyttäisiin auttamaan Jerusalemin köyhää seurakuntaa.

•   Määritteleekö Paavali jonkin jokaiselle seurakuntalaiselle sopivan summan? Mikä on tarpeen mukaisen lahjan määrä?

•   Kuinka paljon meidän tulisi antaa jumalanpalveluksen kolehtiin?

Meidän auttamistyömme keskiössä ei lopulta koskaan ole ihminen – emme me itse eikä liioin autettavamme, vaan Kristus.

•   Kuinka meidän apumme ja auttamisemme voisi kirkastaa Kristusta?

Jakeiden 12-13 lukeminen saattaa helposti luoda virheellisen ajatuksen siitä, että Kristuksen evankeliumi vaatisi meitä pelastuksen tähden lahjan antamiseen. On kuitenkin huomattava, että Paavali kirjoittaa tulevien lahjan saajien aikanaan ylistävän Jumalaa Korinttilaisten tunnustuksesta Kristuksen evankeliumille. Tällä kertaa tunnustus ei ole huulten sanoja, vaan käsien tekoja.

•   Miksi on tärkeää, että Korinttilaisten lahja ei ole lain alla tehtyjä tekoja, vaan evankeliumin vapaudessa, aivan vapaaehtoisesti ilosta annettu?

•   Kuinka me voisimme tulla Paavalin kuvauksen kaltaisiksi, että me aidosti iloisesti osaisimme antaa, emme hammasta purren tai itseämme pakottaen?

Päätöshartaus:

Pysykää minun rakkaudessani. (Joh. 15:9)

Ennen kuin tätä maailmaa oli edes luotu, Isä Jumala rakasti ainoaa Poikaansa äärettömällä ja ikuisella rakkaudella. Poika rakasti meitä samalla rakkaudella, kun hän antautui meidän vuoksemme kuolemaan ristillä ja kärsimään helvetin tuskat. Sen jälkeen, kun hän oli noussut ylös, hän kohteli omiaan samalla rakkaudella. Hän rakastaa edelleen kaikkia omiaan nyt ja iankaikkisesti.

Siksi, että Jeesus rakastaa itse niin uskollisesti, hän kehottaa meitäkin aina pysymään tässä rakkaudessa. Emme saa koskaan luopua siitä. Hän huutaa kaikille omilleen maan päällä: ”Pysykää minun rakkaudessani!” Tämä on siis hänen käskynsä, eikä sen noudattaminen ole raskasta, sillä hänen rakkautensa on makeampaa kuin hunaja. Se on suloisempaa kuin mikään muu, ja siksi se, että pitää siitä kiinni, merkitsee taivasta maan päällä.

Herran seurakunta on jo vuosituhansia sitten laulanut ja laulaa edelleen: ”Taivaassa minulla on sinut, sinä olet ainoa turvani maan päällä” (Ps. 73:25). Morsian palaa nimittäin halusta nähdä sulhasensa, eikä hänelle kelpaa kukaan eikä mikään muu. Samalla tavoin hengellinen morsiankin unohtaa taivaan ja maan sulhasensa, Jeesuksen vuoksi, sillä hän haluaa aina elää Jeesuksen rakkaudessa. Hän laulaa aina: ”Rakkaani on minun ja minä olen hänen, liljojen keskellä on hänen laidunmaansa” (Laul. l. 2:16).

Olkoon tämä aina meidänkin laulumme, sillä Jeesuksen rakkaus ei koskaan sammu. Pysykäämme aina uskoen tässä rakkaudessa, vaikka synti, maailma ja Saatana raivoaisivat kuinka paljon hyvänsä. Vain niin voimme pitää Herramme käskyt. Ne eivät ole raskaita, sillä Kristuksen rakkaus vaatii hellästi, että elämme Jumalalle ja kuolemme pois synnistä. Se, joka pysyy rakkaudessa, pysyy varmasti Jumalassa ja Jumala hänessä, sillä Jumala on rakkaus (1. Joh. 4:8).

Herra Jeesus, pidä sinä itse meidät aina rakkaudessasi ja varjele meidät siinä, niin ettei kuolema eikä elämä, eikä mikään luotu taivaassa tai maan päällä erota meitä siitä. Vahvista meitä Henkesi voimalla myös pimeinä hetkinä, joina meitä kiusataan, niin että voisimme silloinkin, ilman näkemistä ja tuntemista, luottaa uskossa rakkauteesi, joka ei koskaan lopu.

F.G. Hedberg

Kymmenes kokoontumiskerta – 2. Kor. 10

Paavalin sävy muuttuu tullessamme 10. lukuun. Emme tiedä ovatko luvut 10-13 alunperin olleet oma kirjeensä, vai onko 2.Korinttilaiskirje ”maannut Paavalin pöydällä” sen verran pitkään, että apostoli on ehtinyt saada uutta tietoa korintin seurakunnasta. Kuinka vain, mutta nyt Paavalilla on muuta asiaa.

Paavali puolustaa asemaansa, vaikka hän on lempeä mies, osaa hän käydä myös taisteluun.

•   Mitä ovat ne keinot, joilla Paavali aikoo käydä vastustajiaan taisteluun? Aikooko hän ehkä ottaa nyrkit tai miekan käyttöön?

Paavali vetoaa omaan persoonaansa, onhan hän nähnyt apostolina nähnyt Kristuksen ja saanut häneltä suoran valtuutuksen.

•   Onko tänä päivänä olemassa ihmisiä, joilla olisi valta ja valtuudet ojentaa kokonaisia seurakuntia Paavalin tavoin? Miksi on, miksi ei ole?

Paavali puhuu siitä, ettei hän ylpeile toisten teoista?

•   Mistä Paavali apostolina tahtoo kohtuullisesti ylpeillä? Minkä vuoksi?

Paavali sanoo, ettei luotettava ole se, joka suosittelee itseään, vaan se, jota Herra suosittelee?

•   Mitä tämä tarkoittaa? Miten Herra suosittelee jotakuta?

Päätöshartaus:

Evankeliumi on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen. (Room. 1:16)

Kreikkalaiset pitivät evankeliumin saarnaamista hulluutena ja juutalaiset herjaamisena. Paavali ei kuitenkaan hävennyt saarnata sitä kaikenlaisille kansoille. Hän tiesi ja tunsi vahvasti, että tämä evankeliumi on Jumalan voima, joka tuo pelastuksen. Evankeliumi on edelleenkin Jumalan voima, kun sitä vain julistetaan puhtaasti ja selkeästi.

Myös lain sanat ovat voimakkaita, kun lakia saarnataan toden teolla. Mutta lain voima on tappava, eikä se tee eläväksi eikä pelasta. Laki asettaa koko maailman synnin alle, se tuo ilmi Jumalan vihan ja kirouksen eikä armahda ketään. ”Kaikki ovat luopuneet ja käyneet kelvottomiksi” (Room. 3:12). Siksi laki tuomitsee koko maailman kadotukseen riippumatta siitä, kuka ihminen on kysymyksessä. Tällainen on lain voima. Evankeliumin voima on täysin toisenlainen. Se on Jumalan voima ja tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat, sillä ”Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen, ja sen saavat omakseen kaikki, jotka uskovat. Kaikki ovat samassa asemassa mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi” (Room. 3:22, 24).

Evankeliumin voima on siis paljon suurempi ja vahvempi kuin lain voima. Se vapauttaa kaikki lain tuomitsemat ja kiroamat syntiset kaikesta synnistä ja tuomiosta ja tekee heistä vanhurskaita ja autuaita ilman heidän omia ansioitaan. Tämä tapahtuu Jeesuksen Kristuksen kautta, ja evankeliumi opettaa meitä ottamaan hänet uskolla vastaan. Evankeliumi osoittautuu siis Jumalan voimaksi, joka voi muuttaa lain tuomion ja tehdä sen tyhjäksi. Se voi ottaa kuolemalta, Perkeleeltä ja helvetiltä sen, mitä ne ovat saaneet saaliikseen, ja vaihtaa kirouksen siunaukseksi, kuoleman elämäksi ja kadotuksen autuudeksi.

Tällainen on evankeliumin voima, mutta sen tuntevat vain uskovat. Epäuskoiset eivät näe sitä, kuten he eivät ole ennenkään nähneet. Kristuksen evankeliumi on tämän maailman viisaille pelkkää hullutusta kuten aikoinaan kreikkalaisille. Niille, jotka saarnaavat lakia ja ovat ylpeitä omasta vanhurskaudestaan kuten juutalaiset, evankeliumi merkitsee tuomittavaa erehdystä.

F.G. Hedberg

Yhdestoista kokoontumiskerta – 2. Kor. 11

Paavali käyttää nyt halki Raamatun löytyvää kielikuvaa Kristuksesta sulhasena ja seurakunnasta morsiamena.

•   Mitä tämä Paavalin vertaus tarkoittaa? Mitä Paavali tarkoittaa kihlaamisella ja neitsyen puhtaudella?

•   Entä mitä käärme Paavalin vertauksessa edustaa?

Paavali on todella huolissaan Korintin seurakunnan tilanteesta!

•   Mikä on Paavalin huolen syynä? Mitä Korintissa on oikeen tapahtunut?

Paavali vaikuttaa sanelevan kirjettään pikaistuksissaan ja jopa huolimattomalla kiivaudella. Kuitenkin ajan kirjeiden kirjoittaminen oli hidasta, vain muutamia tavuja minuutissa. Paavalin sanat ovat siis harkittuja.

•   Miksi Paavali puhuu tällä tavoin, mihin hän sillä voisi pyrkiä?

Paavali hyökkää suoraan vääriä apostoleja kohtaan – he kyllä vaikuttavat olevan Kristuksen apostoleita, mutta he eivät palvele totuutta.

•   Onko tälläisiä valeapostoleja olemassa nykypäivänä?

•   Millä keinoin olisi mahdollista tunnistaa sellainen opetus, missä väärät motiivit ja jokin aivan toinen herra kätkeytyy kristillisen puheenparren taakse, siis mistä me tunnemme todellisen evankeliumin?

•   On helppoa osoitella sormella ulospäin – miten minä voisin tehdä, etten ryhdy puheillani ja elämälläni levittämään valhetta?

Päätöshartaus:

Puuhun ripustettu on Jumalan kiroama. (5.Moos. 21:23)

Jeesus vietiin Golgatalle ristiinnaulittavaksi kahden rikollisen kanssa. Häntä oli ruoskittu julmasti, häntä oli pilkattu ja häväisty. Jumalan Karitsa seisoo Pääkallonpaikalla. Siellä he ristiinnaulitsivat hänet. Evankelistat kertovat näillä paljon sisältävillä sanoilla tuosta tapahtumasta, joka on samalla sekä kauheinta että onnellisinta, mitä maailmassa on milloinkaan tapahtunut. Avatkoon Jumala järkemme silmät katselemaan ristiinnaulittua Herraamme niin kuin hän olisi ristiinnaulittuna meidän keskellämme, meidän silmiemme edessä!

Tulkaa katsomaan, miten kunnian Herra riippuu ristillä alastomana ja kidutettuna, tuntien suurta tuskaa. Hänet on kiinnitetty ristiin nauloilla käsistä ja jaloista. Risti on kirouksen puu, sillä Herra on itse sanonut: ”Kirottu on jokainen, joka on ripustettu paaluun” (Gal. 3:13). Tämä kirouksen puu, jossa Jeesus riippuu, on kuitenkin samalla meille siunauksen puu. Jumalan Karitsa riippui meidän vuoksemme kirottuna puussa, jotta meistä tulisi hänessä siunattuja. ”Kristus on lunastanut meidät vapaiksi lain kirouksesta tulemalla itse kirotuksi meidän sijastamme” (Gal. 3:13). Olemme synnin vuoksi kirouksen ja Jumalan vihan alaisia, mutta Kristus, Jumalan ainoa Poika, on täynnä armoa ja siunausta.

Miksi hän sitten joutui ristille? Miksi hän kantoi Jumalan vihan ja kirouksen? ”Hän tuli kirotuksi meidän sijastamme”, apostoli vakuuttaa. Se tapahtui siis sinun puolestasi ja minun puolestani, jotta me saisimme siunauksen. Olisimme jääneet ikuisiksi ajoiksi ilman siunausta, jos kirous olisi jäänyt meidän päällemme. Nyt tämä siunattu naisesta syntynyt tuli kuitenkin itse kirotuksi ja vuodatti samalla meille siunauksensa. Koska hänestä tuli meidän kirouksemme kantaja, hänen oli myös kuoltava ristillä, kirouksen puussa. Mutta kun Jeesus riippui tässä puussa, siitä tuli meille siunauksen ja autuuden kallis puu. Siitä tuli pyhä alttari, jolla viaton Karitsa uhrasi itsensä taivaalliselle Isälleen syntiemme sovitukseksi. Näin saimme kaikesta synnistä ja kirouksesta lunastettuina Jumalan armon ja siunauksen sekä iankaikkisen elämän.

F.G. Hedberg

Kahdestoista kokoontumiskerta – 2. Kor. 12

Paavali on huomannut, että väärien apostoleiden hurmaamille korinttilaisille auttaa vain raju kielenkäyttö. Niinpä hän on käynyt taisteluun ja näyttänyt, että kaikessa siinä, mitä väärät apostolit käyttävät osoittaessaan omaa erinomaisuuttaan, on hän Paavali vielä heitäkin erinomaisempi (2. Kor 5:11 Paavali kutsuu valheapostoleita ironisesti super-apostoleiksi)! Koko 11. luvun lopun Paavali käytti kertoakseen ja kerskatakseen kaikesta vaivasta ja vaarasta, mitä hänen osakseen on apostolin tehtävän tähden tullut. Nyt 12. luvun alussa siirtyy Paavali seuraavaan kokonaisuuteen. Vasta nyt on vuoro kerskata henkimaailman kokemuksista.

•   Miksi tälläinen järjestys? Eikö tälläisistä yliluonnollisista kokemuksista ja näyistä olisi kannattanut heti aluksi kertoa?

•   Paavali ei kuitenkaan häpeä kertoa myös yliluonnollisista kokemuksista. Miten sinä suhtaudut tälläisiin asioihin? Ovatko yliluonnolliset kokemukset kristityn elämässä sinulle luonnollinen vai mutkikas asia? Oletko kohdannut sellaisia?

Paavali kertoo saaneensa Jumalalta kaiken tämän lisäksi vielä jotakin: pistävän piikin ruumiiseensa, Saatanan enkelin kurittamaan häntä, jottei hän ylpistyisi. Emme tiedä mikä oli tämä vaiva, jonka Jumala oli Paavalille antanut, mutta tiedämme, että Paavali on rukoillut siitä vapautumista. Jumala ei ole kuitenkaan sitä hänelle suonut, vaan vakuuttanut armonsa riittävän.

•   Miksi Paavali tahtoo kerskua myös tästä suuresta ongelmasta elämässään?

•   Minkälaista lohdutusta tästä Paavalin kokemuksesta voi saada, vai voiko siitä?

•   Onko sinulla jokin vaiva, joka on koitunut siunaukseksi?

Kaikkien vaikeuksien jälkeen Paavali osoittaa suurta kiintymystä ja rakkautta tähän ”korintin konkurssipesään”. Kristillisessä seurakunnassa asiat voivat olla todella huonostikin – julkisyntiä, väärää oppia, pahoja puheita. Silti Herran apostoli ei hylännyt seurakuntaa oman onnensa nojaan ja vetäytynyt viettämään lokoisia eläkepäiviä pienpiiriin johonkin mukavaan seurakuntaan, jossa hän olisi aivan ansaitustikin voinut nauttia kunnioitusta ja arvonantoa.

•    Mitä tämä Paavalin rakkaudellinen esimerkki opettaa meille oman seurakuntamme ongelmiin ja vaikeuksiin suhtautumisesta?

•   Entä suhtautumisen sijaan toimimisesta? Miten meidän tulisi tehdä, kun huomaamme vaikkapa Korintin seurakunnan kaltaisia ongelmia omassa kotiseurakunnassamme.

Päätöshartaus:

Anna minulle jälleen pelastuksen riemu ja suo minun iloiten sinua seurata. (Ps. 51:14)

Daavid valittaa tämän psalmin alussa syntiään ja tunnustaa sen Jumalalle. Hän sanoo, että hän tietää pahat tekonsa ja hänen syntinsä on aina hänen edessään (Ps. 51:5). Daavid tunnustaa olleensa syntinen jo syntyessään (Ps. 51:7), ja että hän on rikkonut Jumalaa vastaan ja tehnyt vastoin hänen tahtoaan (Ps. 51:6). Daavid sanoo sydämensä pohjasta: ”Jumala, ole minulle armollinen hyvyydessäsi, pyyhi pois minun syntini suuren laupeutesi tähden (Ps. 51:3). Hän ei joudu epätoivon valtaan, vaan turvautuu edelleen Jumalan armoon, vaikka Vanhurskas on murtanut hänen mielensä (Ps. 51:10). Daavid ei yritä peittää pahuuttaan omalla pyhyydellään, vaan hän rukoilee, että Jumala pesisi hänet puhtaaksi hänen rikoksestaan (Ps. 51:4), loisi häneen puhtaan sydämen ja antaisi hänelle taas pelastuksen riemun (Ps. 51:12, 14).

Miten tämä liittyy meihin? Mitä teet, kun synti vaivaa sinua ja Jumalan viha ja kuolema ahdistavat sinua? Mistä yrität saada apua? Vajoatko epätoivoon ja ajattelet: ”Syntini ovat niin suuria, ettei niitä voi saada anteeksi” vai kuvitteletko, että voisit vielä joskus tehdä parannuksen ja maksaa siten syntivelkasi? Älä lähde kulkemaan kumpaakaan näistä teistä, sillä ne molemmat vievät kadotukseen.

Kuuntele keskellä kurjuuttasi ja avuttomuuttasi tätä suloista evankeliumin sanomaa: ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän” (Joh. 3:16). Kaikukoon nämä autuuden ja armon sanat ahdistuneeseen sydämeesi, niin että todella uskot ja ymmärrät ne! Jos turvaudut Jeesukseen ja Jumalan rakkauteen hänessä, sinut puhdistetaan synneistäsi ja olet täysin vapaa kaikesta epätäydellisyydestäsi. Saat iloita ja riemuita, niin että murtunut mielesi saa uutta voimaa. Rukoilkaamme siis: ”Anna minulle jälleen pelastuksen riemu ja suo minun iloiten sinua seurata.”

F.G. Hedberg

Kolmastoista kokoontumiskerta – 2. Kor. 13

Neljännessä jakeessa Paavali avaa suuria asioita kristillisestä uskosta. Lukekaa se huolella, vaikkapa useampaan kertaan, hitaasti ja rauhallisesti.

•   Mitä ajatuksia tämä kohta herätti sinussa?

•   Mitä on elämä Jumalan voimasta? Onko se juhallista ja majesteettisen hienoa, menestyksekästä ja voittoisaa?

Korinttiin palaava Paavali kehottaa seurakuntalaisia tutkimaan itseään, ovatko he uskossa.

•   Mistä sinä tiedät, oletko uskossa ja matkalla taivaaseen?

Kolmannessatoista luvussa on vahva loppusanojen sävy, vaikka edelleen Paavali jatkaa valhe-apostoleista varoittelua. Hän varoittaa, ettei haluaisi käyttää sitä valtaa, jonka Herra on hänelle antanut näitä vääriä apostoleja kohtaan. Nyt tällä käynnillä asia kuitenkin selvitettäisiin. Kaiken tämän jo useita lukuja jatkuneen välienselvittelyn ydin tulee kuitenkin vielä kerran sanotuksi: ei repiä vaan rakentaa.

•   Millaisissa tunnelmissa voisit ajatella korintin seurakunnassa tätä kirjeen loppua luetun?

•   Paavali kehottaa olemaan yksimielisiä ja elämään rauhassa. Minkä vuoksi kristittyjen on niin usein vaikea toteuttaa tätä pyyntöä?

•   Miten voisimme olla itse rakentamassa ja estämässä repimistä tässä synnin alaisessa maailmassa?

Paavali päättää kirjeensä siunaukseen kolmiyhteisen Jumalan nimeen.

•   Suokaa vielä lopuksi hetki ja pohtikaa tätä siunausta aivan rauhassa ja hitaasti:

•   Mitä on Kristuksen armo?

•   Entä Jumalan rakkaus?

•   Ja Pyhän Hengen yhteys?

Päätöshartaus:

Autuaita murheelliset: he saavat lohdutuksen. (Matt. 5:4)

Näin sanoo Jeesus, joka on itse murheellisten lohdutus! Hän kutsuu heitä ystävällisesti luokseen: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon.” (Matt. 11:28-29.)

Jeesus kutsuu luokseen kaikkia, jotka tekevät työtä uupuneina, syntiensä taakan painamana, ja surevat sekä omia syntejään että kaikkien ihmisten syntejä. Hän lupaa antaa heille levon. Murheellisista tulee onnellisia, sillä Jeesus lohduttaa heitä, kuten hän tässä lupaa.

Mitä enemmän usko kasvaa, sitä vahvemman ja pysyvämmän lohdutuksen saamme kaikkein murheidenkin keskellä. Mitä syvemmin rohkenemme turvautua lempeään ja nöyrään Herraan Jeesukseen, sitä enemmän lepoa hän meille antaa. Vaikka suru ja murhe painavat meitä edelleenkin, saamme kuitenkin tuntea lohdutusta. Niin että hänen ”ikeensä tuntuu hyvältä kantaa ja hänen kuormansa kevyeltä” (Matt. 11:30).

Uskova voi kiittää Jumalaa ahdistuksen ja murheen keskellä ja sanoa apostolin kanssa: ”Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, armahtava Isä ja runsaan lohdutuksen Jumala! Hän rohkaisee meitä kaikissa ahdingoissamme, niin että me häneltä saamamme lohdutuksen voimalla jaksamme lohduttaa muita ahdingossa olevia.” (2. Kor. 1:3-5.) Vaikeinkin kärsimys koituu kristitylle hyväksi: ”Me riemuitsemme jopa ahdingosta, sillä tiedämme, että ahdinko saa aikaan kestävyyttä, kestävyys auttaa selviytymään koetuksesta ja koetuksesta selviytyminen antaa toivoa” (Room. 5:3-4). Usko kirkastetaan kärsimyksen koulussa, niin kuin kulta puhdistuu tulessa ja ”siitä koituu Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä ylistystä, kirkkautta ja kunniaa” (1. Piet. 1:6-7).

F.G. Hedberg