Pirut lensivät
ovista ja
ikkunoista

”Kirjoituksissa sanotaankin:
– Hän nousi korkeuteen
vangit voittosaaliinaan,
hän antoi lahjoja ihmisille.
Eikö se, että hän nousi korkeuteen, merkitse, että hän oli laskeutunut alas, aina maan alimpiin paikkoihin?
Hän, joka laskeutui alas, nousi myös kaikkia taivaita ylemmäs täyttääkseen kaikkeuden läsnäolollaan.”

Ef. 4:8–9

Astui alas helvettiin

Joka pyhä kirkoissa lausutaan ääneen kirkon usko Kristuksen ylösnousemukseen. 

Mutta uskontunnustuksessa ylistämme Jumalaa myös niin, että tunnustamme: Kristus kuoli ja haudattiin, Kristus astui alas Tuonelaan.

Hiljaisena lauantaina ja pääsiäisyönä sinun tulee nähdä silmiesi edessä Kristuksen laskeutuminen alas tuonelaan, Sheoliin, kuoleman valtakuntaan, sinne mistä kukaan ihminen ei ole tullut takaisin. Vanhoissa tauluissa tuo laskeutuminen kuvataan kuin väkivahvan kaupungin valtauksena, jotenkin näin:

”Niinkuin vahva sankari tai jättiläinen tulisi vankkaan linnaan sotajoukkojensa, sotalippujensa ja aseittensa kanssa, tuhoaisi sen, ja vangitsisi ja sitoisi siellä olevan vihollisen. Kun joku kysyy sinulta, kuinka tämä uskonkappale on tapahtunut, vastaa siksi yksinkertaisesti: Sitä en totisesti tiedä, enkä voi edes ajatella sitä enkä puhua siitä. Mutta karkeasti voin esittää sen sinulle ja rakentaa siitä kuvan, puhua salatuista asioista kirkkaasti ja selvästi: Kuten että hän on astunut sinne ja ottanut sotalipun kuin voitonsankari, tempaissut sillä ovet auki ja tapellut pirujen kanssa niin, että yksi on lentänyt ulos ikkunasta ja toinen ovesta.” (Martti Luther)

Vanhakirkollinen kuva Kristuksen astumisesta alas Tuonelaan, ja suoraan sanottuna helvettiin, (descensus Christi ad inferos, engl. Harrowing of Hell) on tietysti vanhempi kuin Martti Lutherin värikäs maalaus Sheolin suursiivouksesta, joka suorastaan räjäyttää pirut pois. Jo Melitonin (aktiivisena vuosina 160–180) pääsiäissaarnassa kuvataan Kristusta kuin sotapäällikköä, joka valtaa ja kukistaa vihollisen syvimmät linnakkeet:

Minä hävitin kuoleman
vietin voitonjuhlaa vihollisesta
tallasin jalkoihin tuonelan
sidoin väkevän
(Meliton, Pääsiäissaarna, 102, suom. J. Thurén)

Metafyysinen syvyyspommi

Kuva on peräisin Uudesta testamentista, etenkin Efesolaiskirjeestä (Ef. 4:8–9) ja Ensimmäisestä Pietarin kirjeestä (1. Piet. 3:19–20, 4:6). Efesolaiskirjeessä Kristus kuvataan voittokulkueen kärjessä eteneväksi sotapäälliköksi, joka on ”maan alimmista paikoista” tuonut mukanaan voittosaaliit, jaettavaksi omilleen ja kirkolleen. Vanhassa kirkkotaiteessa kuvataan, miten Jeesus vapauttaa Saatanan suihin joutuneet Aadamin ja Eevan ja vie heidät ja heidän lapsensa talteen mukanaan.

Uudemmassa kirkkotaiteessa Kristuksen laskeutumista alas tuonelaan ovat kuvanneet katolinen kirjailija J.R.R. Tolkien ja elokuvaohjaaja Peter Jackson, joiden teoksissa Kristus-typologia Gandalf kamppailee liekehtivän perkeleen kanssa ja uhraa oman henkensä puisella sillalla, pudoten Morian kuiluihin kirkkaasti sädehtien kuin hitaasti maanalisiin tiloihin putoava tähti. 

Toinen katolinen teologi Hans Urs von Balthasar kuvaa Jumalan Pojan laskeutumista Tuonelaan ja Helvetin kukistamista:

”Kristus laskeutuu syvyyteen, mahtavalla jyminällä, joka saa koko olemisen rakenteet värisemään, ravistelee kaiken, myös koko Perkeleen porvarillisen valtakunnan.” 

Kristus laskeutuu alimpiin kuiluihin niin kuin syvyyspommi räjähtäisi valtameren syvänteen pohjassa ja saa aikaan mahtavan, koko maailmaa vavisuttavan aaltoliikkeen jota mikään ei voi vastustaa.

Von Balthasar kuvaa Kristuksen teot pääsiäislauantaina metafyysiseksi syvyyspommiksi, jolla persoonallisen ja persoonattoman pahan juuret murretaan yhdellä väkevällä iskulla. Ei mikään huono syy kertailla asiaa joka sunnuntai jumalanpalveluksessa!

Haudoissa oleville elämän antoi

Pääsiäisyön messuissa lauletaan kerta toisensa perään, miten Kristuksen kuolema ”antoi haudoissa oleville elämän” (VK 90; Ortodoksinen pääsiäistropari). 

Paljon kuulee uskovaisten ja epäuskovaisten riekkumista siitä, miten maailma on niin mieletön ja kauhea ja kaikki menee päin helvettiä. Muun muassa tämän takia ei Jumalaakaan kuulemma ole. Sen lisäksi, että tällainen jollotus on kyllästyttävän keskenkasvuista, se on myöskin valetta. Sillä eihän maailma eli ihmiskunta ole mieletön eikä kauhea eikä se etenkään ole enää menossa helvettiin. Kristinuskon keskeisin huuto on ”Kristus on ylösnoussut”! Kristinusko ei ole synkkyyden ja elämänkieltämisen uskoa vaan voitonriemuinen triumfikulkue, jossa tanssitaan Voittamattoman Imperaattorin jäljissä. 

Jos kärsimyksen ongelma (teodikea) vaivaa sinua paljon, vaivaa päätäsi vielä enemmän hyvyyden ongelmalla (eudikea). Jos ajattelet, että ihmisen elämä vain päättyy kuolemaan ja siinä kaikki, vastaisit ensin elämän ongelmaan. Kalpeana ja hiljaa jo luomakunta kaikkine elävine olentoineen, veden vilinässä ja siipien suhinassa laulaa sinulle elämän Luojasta, joka on universumin tyhjyyteen ja maailmankaikkeuden kylmyyteen puhaltanut lämmön ja lämmön keskelle mykistävän ihmeellisen ihmiselämän. 

Tämä kaikki on kuitenkin vain aavistelua ja hapuilua. Sillä tuo sama Luoja on meille nimeltä ja kasvoilta tuttu. Me tiedämme, mihin hänet pantiin, kun hänet otettiin ristiltä. Me tiedämme, että hauta on tyhjä. Siksi me tiedämme, että elämä ei lopu hammasten kiristykseen ja itkuun vaan uuteen kaupunkiin ja elämän puulle, jonka juurella kaikki kyynelet kerran kuivataan, lempeästi, valossa.

Kristuksen kanssa

Eräs seurakuntalaiseni nukkui muutama vuosi sitten pois eikä enää osallistu Turun Lutherin kirkon jumalanpalveluksiin. Muistan, että tuo iäkäs uskovaismies suhtautui kriittisesti kauniin synnintunnustusrukouksen sanamuotoon, jossa niin kuin Pietari ja niin kuin syntinen nainen ja niin kuin ryöväri tehdään katumusta. Vanhempi sanamuoto oli kuulemma paljon parempi, sillä siinä lausuttiin intiimisti ja ontologisesti, eikä turhia niinkuteltu:

”Anna minulle pyhä armosi,
että minä Pietarin kanssa itkisin syntejäni,
syntisen naisen kanssa sinua sydämestäni rakastaisin
ja ryövärin kanssa saisin katsella pyhiä kasvojasi
taivaassa iankaikkisesti.”

Samoin opettaa apostoli Paavali Kristuksen ylösnousemuksesta (Room. 6:3–5). Sinä et kerran kuole vähän niinku silleen niinku Jeesuskin kuoli. Se ei tuo lohtua, että Jeesus on niinku sinäkin elänyt ja niinku sinäkin kuollut. Sinä olet kuollut jo kerran Kristuksen kanssa kasteessa ja kun lähdet tästä elämästä, teet senkin Kristuksen kanssa.

Samoin Paavali opettaa, että sinä et elä uutta elämää vähän niinku Jeesus nousi silloin kuolleista. Uusi elämä Jeesuksessa ei ole mitään What Would Jesus Do -nytkähtelyä, jossa otetaan mallia ryhdistä, tahdista ja kädenheilunnasta vähän niinku Jeesus nousi haudasta ja eletään todeksi sitä omaa uskoa. 

On huikeasti paljon paremmin: sinä olet kasteessa noussut elämään Jumalan elämää, Kristuksen kanssa. Sinä olet kyllä valehtelija, pettäjä, murhaaja, varas ja kavaltaja. Mutta se kaikki on kuollut. Nyt sinun elämäsi on kätketty ja kääritty ja kannettu kasteessa Kristuksen elämään. 

Kun juhlit pääsiäisenä Jeesuksen ylösnousemusta, et juhli vain historiallisesti paikkansapitävää kristinuskon todistetta, vaan juhlit sitä, että juuri sinun oma elämäsi ja oma kuolemasi on Kristuksen kanssa. 

Olet kiinni hänessä. Olet kätketty häneen.

Olet kastettu Jumalan elämään, ja siksi sinä heräät kerran, kolmantena päivänä omasta kuolemastasi siihen iankaikkiseen elämään, josta me emme tässä varjojen maassa osaa kuin vähän laulaa.

Teksti julkaistu Sanansaattajassa 8/19.