Kirjoittamisesta lohtua

 

Sirpa Laurila on paljon lukenut ja paljon kirjoittanut. Juuri nyt hän on omien sanojensa mukaan ”välitilassa”. Hän odottelee, mitä uutta hänelle aukeaa ja toivoo, että tulevaisuudessa hän voisi olla jollakin tavalla mukana sekä hyvien kirjojen tekemisessä että auttamassa ihmisiä löytämään kirjoittamisen oman lohdutuksen välineenä. 

Mistä rakkautesi kirjoihin juontaa juurensa?
Se syntyi pienen kyläkoulun kirjakokoelmasta. Elämä maaseudulla oli vähävirikkeistä – piti itse keksiä huvitukset elämään. Löysin koulun kirjakokoelmasta aina vain uutta luettavaa, ja sitä tietä on riittänyt kuljettavaksi. Luen paitsi hengellistä kirjallisuutta, myös fantasiaa ja vanhoja klassikoita. Jouluksi kokoan kirjastosta ja kirpputoreilta ison kasan luettavaa. Muutama hyvä ”suklaatirasia” siihen, niin joulu on katettu.

Onko totta, että lukemalla oppii kirjoittamaan?
Kyllä! Sanoisin myös opettajan kokemuksen nojalla, että kielitaju kehittyy aina tekstien kanssa tekemisissä ollessa. Lukiessa kehittyy paitsi kielitaju, myös sanavarasto. Uskon myös, että ihmisen tapa ajatella kehittyy, jos hän seurustelee hyvien kirjailijoiden kanssa.

Millainen kirjoittaja olet?
Sellainen, joka ei osaa kielioppisääntöjä! Olen korvannut sen kielitajulla. Koen, että se aika hyvin paikkaa kielioppisääntöjen hallitsemisen. Se, että teksti elää ja hengittää, siinä on hyvä rytmi ja ajatus on terävä ja ilmaisutapa voimakasta, on vielä tärkeämpää kuin kielioppisääntöjen hallitseminen. Valitettavasti lapsilla ja aikuisilla on valtavan suuri kynnys tuottaa tekstiä sen tähden, että he kokevat, etteivät he osaa kaikkia sääntöjä.

Vedit hiljattain kurssin lohtukirjan kirjoittamisesta. Mikä se on?
1600-luvulla elänyt pappi Christian Scriver, jota pidettiin luterilaisen ortodoksian ajan yhtenä merkittävimmistä hartauskirjoittajista, kirjoitti paksun kolmiosaisen saarnakokoelman nimeltään Sielun aarre. Siinä hän hyvin syvällisesti käsittelee masennusta ja alakuloa ihmisen elämässä. Hän antaa lääkkeeksi lohtukirjan, joka jokaisella pitäisi olla. Lohtukirjaan on itse koottuja raamatunlauseita, hyviä tekstejä hengellisiltä isiltä, lohduttavaa virsirunoutta ja psalminpaikkoja. Tarkoituksena on, että ihminen kokoaisi sen hyvien päivien aikana, jotta se olisi käytössä, kun huonot päivät tulevat.

Sydämelläsi ovat myös Luther ja venäläiset lapset. Kuinka nämä liittyvät kirjoihin?
Kirjoitin muutama vuosi sitten lapsille suunnatun kirjan, joka rakentui pitkälti Ensio Sormusen kristinopin pohjalle vuodelta 1948. Kirjan ilmestymisestä saakka olen haaveillut näkeväni sen venäjäksi käännettynä. Olen retkeillyt 2000-luvulla aika paljon Vienan Karjalassa ja pitänyt siellä paikallisen seurakunnan lastenleirejä. Ajattelen, että Suomessa on vielä mahdollista kuulla koulussakin jonkin verran kristinuskosta, mutta Venäjällä se on paljon harvinaisempaa. Toivon, että jos lapsi saisi kirjan pyhäkoulusta mukaansa, niin sitä kotonakin luettaisiin. Kyllähän Venäjälläkin on lapsilla omat puhelimet, mutta kirjan asema on siellä ollut aina tavattoman korkea, ja he ovat aina olleet hyvin lukenutta kansaa. Tämä haave on nyt toteutumassa.

Teksti julkaistu Sanansaattajassa 26/18.

Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: