”Kerro, että täällä rukoillaan…”

 

Lähetyskentillä rukoillaan, paitsi arkisissa tilanteissa, myös yllättävien vaarojen keskellä.

Lähetystyötä tehdään rukoillen. Lähettäjäseurakunnat kantavat lähettejään Jumalan eteen esirukouksissaan ja lähetit itse pyytävät työlleen siunausta ja varjelusta paitsi vaarallisissa tehtävissä toimiessaan, myös arjen haasteittensa keskellä. Ne ovat usein uudessa kulttuuriympäristössä toimiessa paljon kotimaista mittavampia.

Liisa Saarenketo Ugandasta muistelee ensimmäisellä työkaudellaan tapahtunutta tilannetta, joka olisi voinut päättyä vakavastikin. Saarenketo oli yksin palaamassa toiselta lähetysasemalta kirjanpitotehtävistä. Ajomatkaa oli muutaman tunnin verran, kännyköitä ei tuolloin vielä ollut ja pimeään aikaan ei ollut sopivaa turvallisuussyistä liikkua. Saarenketo oli juuri saavuttanut puolimatkan ja aurinko oli laskemassa.

– Yhtäkkiä rengas räjähti. En löytänyt mistään tunkkia ja tiesin, että autossa oli rovastikuntamme työntekijöiden palkkarahat. Palasin autoon ja rukoilin. Lukitsin ovet ja yritin pysäyttää jokaisen harvoista ohi kulkevista autoista. Ensimmäisellä autolla ei ollut tunkkia, mutta seuraavasta hyppäsi kaksi kenialaista miestä, jotka vaihtoivat renkaani auringon jo laskettua. Istuin autoon ja painoin kaasua. Kasettisoitin pyörähti käyntiin ja ensimmäiset sanat kuuluivat: ”Älä pelkää, Hän vierelläs kulkee ja johdattaa”, Liisa Saarenketo muistelee pelottavaa tilannetta.

Muusikoita ja korjattu kirkko

Saksan tuoreelta kentältä pyydettiin lähettikirjeessä esirukousta musiikkityön suunnittelun puolesta. Siiri Turunen kertoi tilanteen näyttäneen umpikujalta, sillä sopivaa kitaristia ei tuntunut löytyvän.

– Yhtäkkiä 14 kirkkoturvassa olijaa halusi ryhtyä opettelemaan kitaran soittoa, ja aloitin heidän kanssaan kitararyhmiä. Näin tuli vastaus oikeastaan useampaan rukoukseen, sillä olin myös miettinyt, millaisista toimintamuodoista kirkkoturvalaiset voisivat innostua, Siiri Turunen kertoo Saksasta.

Virossa korjattiin hiljattain Narvan Aleksanterin kirkkoa. Kirsi Vimpari kertoo, että he olivat kutsuneet Viron Kirkkojen päivien yhteydessä järjestetyn aktion myötä ihmisiä mukaan kirkkopäiville. 

– Viikko ennen Kirkkojen päivien alkua kirkkosali oli siinä kunnossa, että putoavia rappauksia naputeltiin edelleen alas katosta ja pelkkä kokoontuminen kirkkosalissa oli vielä monen pelastuslaitoksen tarkastuskerran ja luvan takana. Asian puolesta rukoiltiin paljon ja oli suuri Jumalan ihme, että kirkkoa saimme käyttää juhlatarkoituksiin, Vimpari iloitsee.

Arkityötä

Rukousvastauksien kuuleminen antaa toivoa ja kannustaa myös kotijoukkoja rukoilemaan lähettiensä puolesta. Elämä kentillä ei kuitenkaan ole silkkaa yliluonnollisista ihmeistä nautiskelua, vaan arkista puurtamista. Susanna Melanen miettii rukousvastauksien olevan luonteeltaan sellaisia, että ne elähdyttävät juuri oikealla hetkellä ja jäävät sitten taakse.

– Luimme eilen koulutehtävien vuoksi esikoiseni kanssa suuren osan päivästä Raamattua tutkien Pietarin elämää ja Paavalin matkoja. Olimme molemmat hyvin innostuneita siitä. Tänään onkin sitten mennyt pieleen melkein kaikki. Ehkäpä se onkin hyvä opetus: enemmän raamatunlukua ja rukousta mukaan elämään, Melanen pohtii.

Teksti julkaistu Sanansaattajassa 21/18.

Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: