Pappi ja lääkäri – työpari eri tehtävissä

Raamattu puhuu paljon sairastamisesta ja paranemisesta. Evankeliumitekstit kertovat Jeesuksen tehneen ihmeitä – parantaneen ihmisiä sairauksista. Ajanlaskun alun ajan spitaali, eli lepra, hoituu kuitenkin tänä päivänä yliluonnollisen ihmeen sijaan lääkkeillä. Kuinka lääkärin ja pastorin pitäisi tänään työnsä jakaa? 

Historian aikana kristinuskon vaikutuspiirissä monet sairaudet on tulkittu tieteellisen osaamisen puuttuessa hengellisesti. Suomessa vielä 1600-luvulla lepra käsitettiin Jumalan rangaistukseksi syntisestä elämästä ja lepraa sairastavia suljettiin kuningas Kustaa II Adolfin päätöksellä Seilin saarelle Nauvoon. Lääketieteen kehittyessä eristys vaihtui Seilinkin saarella hoitoon.

Paitsi hoito ja lääkkeet, myös sairaudet ovat muuntuneet ja kehittyneet. Sen tähden Raamatussa mainittujen sairauksien tarkastelu ei ole aivan mutkatonta nykylääketieteen lähtökohdista käsin. Psykiatrian erikoislääkäri ja teologian maisteri Topi Jääskeläinen näkee kuitenkin joidenkin asioiden pysyneen samana.

– On mielenkiintoinen kysymys, millaisia esimerkiksi psyykkiset sairaudet ovat vuosituhansia sitten olleet. Ilman muuta on ollut erilaisia ahdistushäiriöitä, masennusta ja psykoottisia tiloja, ja on varmaan kiihtymystiloja, kuten maniaa, joten suurissa linjoissa ei varmaankaan ole valtavasti eroa, Jääskeläinen pohtii.

Lääketieteen historiassa lääkärit ja kirkon väki ovat kulkeneet käsi kädessä, mutta suunta on ollut tasaisesti sama: siellä missä lääketiede on pystynyt löytämään tieteellisen selityksen sairauden taustalla, on kirkko jättänyt sairauden hoidon lääkäreiden tehtäväksi.

– Kristillisen yhtenäiskulttuurin vaikutuspiirissä luostarit toimivat parantoloina. Siellä kehittyvä lääketiede ja hengellinen apu kulkivat käsi kädessä.

Lääketiede pystyykin yhä enemmän selittämään sairauksien syntymekanismeja ja löytämään niihin soveltuvaa hoitoa, mutta se ei kuitenkaan vastaa monen potilaan kysymykseen: ”miksi juuri minä?”

– Edelleen tänä päivänä sairaus on suuri ja pelottava asia, joka herättää paljon miksi-kysymyksiä. Vaikka meillä on tänään käytössämme paljon tieteellisiä vastauksia sairauksien syntymekanismeille, jää silti ”miksi”-kysymys. Se johtaa meidät ristin äärelle. Miksi joku sairastuu ja toinen ei? Ne ovat valtavia kipuja Jumalan edessä, Jääskeläinen pohtii.

– Ajattelen, ettei pastorikaan osaa vastata noihin ”miksi”-kysymyksiin. Pikemminkin hän kuuntelee herkällä korvalla sairastavan kokemuksia. Kun pappi kuuntelee eikä lähde karkuun tai ala selittää, sairas voi tuntea, ettei Jumalakaan ole hylännyt minua hädässäni, sairaalasielunhoidon tehtävissä vuodenvaihteessa aloittava pastori Raimo Lähteenmaa kertoo.

Kaiken sairauden lähde

”Miksi”-kysymys vie kysyjänsä aina syntiinlankeemukseen saakka. Luterilaisen näkemyksen mukaan kaikki sairaus, kärsimys ja epätäydellisyys maailmassa on seurausta syntiinlankeemuksesta. Näin ollen synti on perimmiltään syy kaikkeen sairastamiseen.

– Siitä ei tietenkään pidä tehdä sellaista johtopäätöstä, että lähtisi mittailemaan yksittäisten tekosyntien suhdetta sairauksiin. Kysymys on perisynnin yleisestä vaikutuksesta, Topi Jääskeläinen huomauttaa terävästi.

Raamatun lehdillä ja kirkkohistoriassa on kuitenkin lukuisia esimerkkejä, joissa hengelliseen maailmaan kuuluvat voimat aiheuttavat voimakasta ja muutoin selittämätöntä sairastamista. 

– Sairauksia on mahdollista ymmärtää ja usein parantaakin lääketieteen keinoin. Jos kysymyksessä on kuitenkin epämääräisempi tila, täytyy pohtia, onko kysymyksessä sairaus laisinkaan. Selkein esimerkki, joskin harvinainen, on kysymys mahdollisesta riivaustilasta. Tästä on esimerkkejä halki kirkkohistorian. Raamatussa, kun Jeesus ajoi ulos riivaajan, sairaan tila muuttui parempaan päin hyvin radikaalisti ja nopeasti.

– On toki selvää, että jos ihminen on riivattu, niin hän ei myöskään ole psyykkisesti tasapainossa. Mutta siltikään riivattua ihmistä ei lähestytä psyykkisen sairauden, vaan riivauksen näkökulmasta, sillä sen nähdään olevan pääasiallinen syy ihmisen huonoon vointiin, Jääskeläinen jatkaa.

Limittäin ja lomittain

Erityisen haasteelliseksi hengellisen auttamisen ja lääketieteellisen avun suhde muuttuu, kun kysymyksessä ei olekaan murtunut käsi, vaan mielen sairaudet.

Hengellinen pahoinvointi ja psyykkinen sairastaminen ovat harvoin toisistaan irrallisia asiaintiloja. Toinen johtaa usein toiseen ja molemmat esiintyvät yhdessä toisiinsa kietoutuneina. Silloin molemmat osa-alueet tarvitsevat auttajaansa. Sielunhoito ja psykoterapia työskentelevät yhdessä, mutta molemmat omilla alueillaan.

– Sielunhoitaja tai pappi tuo kärsivälle ihmiselle terveisiä seurakunnalta. Tutut virret, Raamatun lupaukset, ehtoollinen voivat välittää turvaa mielelle, joka on särkynyt tai uuvuksissa. On iso merkitys jo sillä, ettei sairasta ole unohdettu, jätetty yksin.

– Minusta on erittäin arvokasta, että kirkkomme seurakunnat huolehtivat sairaalasielunhoidosta, sen toteuttamisesta ja kustannuksista, Raimo Lähteenmaa kertoo.

– Jos ihminen käsittelee psykoterapiassa hengellisiä asioita, niin se on toki sallittua, mutta terapeutti ei ota kantaa hengellisiin kysymyksiin. Sielunhoito on paikka, jossa puhutaan Jumalasta siten, että sielunhoitajakin ottaa asioihin kantaa, Jääskeläinen muistuttaa.

Kädet omilla puolilla

Aina pelikentän jakaminen pastorin ja psykiatrin välillä ei ole helppoa.

– Haaste on molemminpuolinen. Reilu tehtävien jakaminen kysyy pastorilta ymmärrystä mielen toiminnasta. Hän ei saisi ajaa mutkia suoriksi. Yleistä on kehottaa masentunutta ihmistä piristymään ja lähtemään lenkille, tai rukoilla hänen puolestaan ja luvata Jumalan siunauksen saapuvan aivan heti. Ei se toimi niin! Se on paitsi hengellistä puoskarointia, myös ihmisen psyyken kannalta hyvin vahingollista.

– Mielenterveyden ammattilaisen puolestaan täytyy pystyä kunnioittamaan myös ihmisen hengellistä vakaumusta sitä yhtään arvottamatta. Ei psykiatrialle ole lainkaan oleellista, onko ihminen ateisti, kristitty, porvari tai kommunisti. Oleellista on kohdata potilas ja hänen mielensä ja pyrkiä ymmärtämään hänen mielensä toimintaa, Jääskeläinen toteaa.

– Tällainen kuuluu jo ihmisarvon kunnioittamiseen. Usko ja hengellisyys ovat erityisen herkkää aluetta, sydämen asioita. Kultainen sääntö on hyvä ohjenuora: ”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille”, Lähteenmaa jatkaa. 

Luterilaisessa teologiassa ajatellaan, että Jumala toimii maailmassa kahden eri ”käden” kautta. Toisaalta Hän toimii kirkkonsa kautta ja toisaalta yhteiskunnallisten instituutioiden kautta.

– Ajattelen että tällainen luterilainen regimenttioppi on hyvä lähtökohta myös sairaudenhoidossa hengellisen ja lääketieteellisen avun suhdetta pohdittaessa. Karrikoidusti sanottuna aika moni ihminen käyttää herätyskelloa ja syö tarvittaessa antibioottikuurin. Myös lääketieteen apu kuuluu Jumalan luomislahjojen piiriin, Jääskeläinen päättää.

Teksti julkaistu Sanansaattajassa 18/18.