Luonnollista

Eräänä tavallisena päivänä minulle selvisi, että on olemassa ohjelmaformaatti, joka käyttää hyväkseen loskakeliä ja viemättömiä roskapusseja. Mistä muustakaan on kyse, kun joukko parisuhdettaan punnitsevia ihmisiä roudataan paratiisisaarelle ja heidän seuraansa tuupataan vietteleviä sinkkuja. Onko ihme, jos kaukana harmaan arjen vastuista elämä alkaa maistua makealta – ja siinä sivussa myös ne ihmiset, joiden kanssa ei vielä kertaakaan ole riidelty kotitöistä.

Kumma kyllä, tämä ”parisuhdetesti” sai ajatukseni runsaan sadan vuoden takaiseen ”kutsumustestiin”. Varhaisessa diakonissakoulutuksessa oli paljon hyvää. Sen varjopuoliin kuului kuitenkin ajatus siitä, että aito kutsumus kantaa yli-inhimillisiin suorituksiin: Jos nainen väsyi valvottuaan yövuoron sairaalassa ja sen päälle päivän opinnoissa, saatettiin ajatella, ettei hänellä ole tarpeeksi kutsumusta.

Sain kirpputorilla käsiini tulisen herätyssaarnaajan, Frank Mangsin muistelmat. Kun hän aloitti virkkeen ”Yksi elämäni suurimmista erehdyksistä– – ”, ehdin jo miettiä valtavan taivaallisen sanoman kadottamista tai mehevää syntiä. Tunnustus oli vielä pysäyttävämpi: ”– –on se, etten ole viettänyt enemmän aikaa noin tuhannen metrin korkeudessa meren yläpuolella Norjan tuntureilla.” Vanha mies oli ymmärtänyt, ettei ihmisen uupuminen ole yleensä hengellistä, vaan henkistä ja fyysistä sorttia: ylikuormittumista, josta palautumiseen tarvitaan lepoa ja virkistystä.

On helppoa etsiä syitä elämän hankaluuksiin kohtalosta, johdatuksesta tai henkivalloista. Paljon vaikeampaa on pysähtyä, katsoa peiliin ja miettiä, mitä voisin ihan itse tehdä toisin. Entä jos minua ei kiusaakaan ahdistuksella Saatana, vaan univelka? Jospa ongelmat avioliitossamme eivät johdukaan siitä, että meitä ei ole tarkoitettu toisillemme, vaan siitä, että arkemme on liian kiireistä ja käytämme parhaat puolemme jonkun muun kuin puolison seurassa?

On tietysti kausia, jolloin kaikki on vinksinvonksin tai ainakin heikunkeikun. Sekin kuuluu elämään. Viisas opetuslapsi ei kuitenkaan yritä olla mestariaan suurempi. Jos Jeesus tarvitsi unta, ruokaa, lepoa ja läheistensä seuraa, ehkä meidänkin kannattaa ottaa nämä perusasiat vakavasti.

Jumalanpalveluksessa tunnustamme uskomme taivaan ja maan Luojaan. Entäpä arjessa? Otammeko todesta luonnonlaeissa vaikuttavan jumalallisen järjestyksen? Sanoja selvemmin sen kertovat omat valintamme, perheidemme ja yhteisöjemme ajankäyttö tai seurakuntiemme työkulttuuri. Usein ristiriita lausutun ja eletyn uskon välillä on varsin suuri. Tässä hämmennyksessä on otollinen maaperä myös sielunvihollisen kuiskia, että voimme huonosti, koska Jumala on meidät hylännyt. Yleensä totuus kuitenkin on se, että olemme itse hylänneet itsemme ja rakkaamme.

Joskus tuntuu, että parhaiten pahalle voi tehdä vastarintaa pitämällä kiinni siitä, mikä on luonnollista ja tervettä: nuku riittävästi. Istu nauttimaan ruuasta, älä hotki. Vietä aikaa puolisosi ja muiden läheistesi kanssa. Muista tehdä asioita, jotka tuottavat sinulle iloa.

Teksti julkaistu Sanansaattajassa 11/18.