Exit-vaihe on tärkeä osa lähetystyötä

 

Lähetystyön idea ei ole ylläpitää lähetyskenttää loputtomasti. Tarkoituksena on saada alueelle toimiva kirkko, ja sitten itse vetäytyä pois. Kamerunissa tämä onnistui. 

Vaikka moni lähetysjärjestö onkin joutunut viipymään avaamallaan kentällä hyvinkin pitkään, ei yhdenkään lähetysjärjestön tarkoituksena ole ylläpitää lähetystyötä alueella määrättömän pitkään. 

– Lähetystyön tavoitteena on rakentaa ja tukea paikallista kirkkoa itsenäisyyteen ja siihen, että siitä itsestään voi tulla lähetystyötä tekevä kirkko, Evankeliumiyhdistyksen lähetysjohtaja Ville Auvinen linjaa. 

Kun tämä tavoite on saavutettu, siirtyy lähetyskenttä niin sanottuun exit-vaiheeseen, jossa työkenttä suljetaan ja lähetystyöntekijät kutsutaan takaisin kotiin tai siirretään toiselle kentälle. Näin lähetyksen resurssit voidaan kohdentaa alueelle, jolla ei vielä toimivaa kirkkoa ole. 

– Onnistunut exit on sellainen, että sen myötä kirkko seisoo taloudellisesti omilla jaloillaan, ottaa vastuun työntekijöidensä koulutuksesta ja  kirkon työstä laajemminkin, Auvinen kertoo.

Pois Kamerunista

Evankeliumiyhdistys teki lähetystyötä Etelä-Kamerunin isoilla kaupunkialueilla 1987–2007. Norjalaisten ja amerikkalaisten aloittama luterilainen lähetystyö oli keskittynyt Keski-Kameruniin. Noilta alueilta etelän suuriin kaupunkeihin opiskelemaan tai töihin muuttaneet luterilaiset kaipasivat seurakuntayhteyttä pääkaupunki Yaoundéssa ja suuressa satamakaupunki Doualassa. 

Sley sai Kamerunin evankelis-luterilaiselta kirkolta kutsun ryhtyä rakentamaan luterilaisia seurakuntia näihin Etelä-Kamerunin suuriin kaupunkeihin ja tarttui toimeen. Työ tuotti tulosta. 

– On veteen piirretty viiva, milloin lähetystyö on tullut valmiiksi, mutta viimeistään vuoteen 2007 tultaessa oltiin vaiheessa, jossa pääkaupungissa Yaoundéssa oli neljä luterilaista seurakuntaa, kaupungin ulkopuolella viides ja Doualassa kaksi. Näiden lisäksi pienemmillä paikkakunnilla oli useampia luterilaisia seurakuntia, Kamerunissa kentän loppuvaiheilla toiminut pastori Ari Norro kertoo. 

Noihin aikoihin tehtiin päätös kentän sulkemisesta.

– Ajattelimme olevamme tilanteessa, jossa näissä metropoleissa olevat seurakunnat pystyvät tekemään sisälähetystyötä itse kamerunilaisin voimin, Norro jatkaa.

Ei häntää oven väliin

Evankeliumiyhdistyksen viimeinen Kamerunin-lähetti oli pastori Matias Roto. Hänen tehtäviinsä kuului exit-vaiheessa muun muassa Evankeliumiyhdistyksen omaisuuden realisointia. 

– Muutamaa kuukautta ennen kentän sulkemista aloimme myydä kaikkea irtaimistoa lähetysasemalta. Asumus ja vesi piti olla viimeiseen aamuun saakka, ja kaikki sopimukset piti siirtää evankeliumiyhdistykseltä paikalliselle kirkolle, Roto muistelee kahdentoista vuoden takaista kesää. 

Esimerkiksi Papua-Uusi-Guineasta Evankeliumiyhdistys on joutunut vetäytymään turvallisuussyistä. Kamerunin kentän sulkeminen oli kuitenkin hallittu ja onnistunut prosessi.

– Se ei ollut pakotilanne eikä ajolähtö. Asia hoidettiin rauhallisesti ja hallitusti, kertoo Ari Norro, joka työskenteli noihin aikoihin Sleyn lähetysosastolla.

– Tuntui kipeältä, ettei ketään tule enää työtämme jatkamaan, mutta päätimme tehdä kentän sulkemisen kunnolla. Jos kentän sulkee huonosti ja jättää ikään kuin ”hännän oven väliin”, odottavat paikalliset, että lähetit tulevat takaisin ja hoitavat asiat. Hyvässä exit-vaiheessa tehdään paikallisille selväksi, että heidän täytyy ottaa vastuu kirkon asioista, Matias Roto kertoo.

Onnistunut exit

Kamerunin kentän sulkemista voidaan pitää onnistuneena. Paikalliset luterilaiset ovat ottaneet vastuun kirkostaan.

– Kun Sley aloitti alueella, kuului kirkkoon alle 100 000 jäsentä. Lähtiessämme jäseniä oli yli 200 000. Nyt jäseniä on yli 300 000. Aikanaan kirkon oli vaikeaa löytää lukutaitoisia saarnaajia. Lähtömme hetkellä kirkossa työskenteli neljä tohtoritasoista pastoria, Matias Roto kertoo.

– Jos tarkastelemme eteläistä aluetta, jossa Sley teki töitä, niin kirkko ja seurakunnat ovat pystyssä ja toimivat hyvin. Siellä on eteenpäin menemisen meininkiä, Ari Norro päättää.

Teksti on julkaistu Sanansaattajassa 11/18.

Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: