Rakkaat rukoilijat

Muistan pikkupoikana kuulleeni, miten kirkossa rukoiltiin koolla olevan kirkolliskokouksen puolesta. Eipä se silloin innostanut. Nyt innostaa, kun olen täällä, samoin tieto siitä, että tälläkin viikolla monet yksittäiset kristityt rukoilevat kirkolliskokouksen puolesta.

Kirkolliskokous ei juuri tunkeudu tavallisen kristityn elämään ja useimmiten niin on hyvä. Eihän se edusta kirkon tärkeimpiä tasoja, jotka ovat toisaalta paikallisseurakunta ja toisaalta Kristuksen maailmanlaaja ja iankaikkisuuden rajan ylittävä Kirkko. Silti kirkolliskokouksellakin on paikkansa. Toisinaan, kuten nyt parisuhdelain vaikutusten vuoksi, kirkolliskokous nousee valokeilaan, eikä silloin kirkolliskokousedustajan tilanne ole helppo.

Julkisessa sanassa myllytys on ollut aikamoista ja siinä saa harvoin tilaa Raamatun selkeä opetus, että avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto. Kirkolliskokousedustajiin kohdistuu melkoinen paine. Me emme ole niin vahvaa puuta kuin luulemme. On kiusaus etsiä kompromisseja myös silloin, kun kompromisseille ei ole tilaa. Omin voimin ei kukaan pysy Jumalan sanassa, ei tässä eikä missään muussakaan kysymyksessä.

Tällä viikolla monet ovat kertoneet rukoilevansa minun ja muiden kirkolliskokousedustajien puolesta. Tämä ajatus on harvoin tuntunut yhtä hyvältä kuin nyt. Rakkaat rukoilijat – jatkakaa rukousta sekä tämän että seuraavien kirkolliskokousten puolesta.