Yhteistyötä virolaisten kanssa






Viron-lähettimme vas. Sakari Seppälä, Riikka Lautamo-Seppälä ja Kari Tynkkynen. Kuva: Seppälöiden arkisto.

 

 

Sleyn työ, joka alkoi 2005, keskittyi aluksi Länsi-Viroon. Nykyään maassa on kaksi lähettiyksikköä, yksi Ridalan ja Martnan seurakunnissa ja toinenTartossa. Työ on käytännössä seurakunta-, nuoriso- ja pienpiirityötä. Sley avustaa myös Viron kirkon lähetyskeskusta vuosittain.

Nuorisotyö

Jo kolmen vuoden ajan on järjestetty Länsi-Virossa, Haapsalussa, nuorten tapahtumaa: ”Mida sa veel ootad?” (mitä sä velä odotat?) yhdessä Sleyn nuorisotyön kanssa. Länsi-rovastikuntaan on myös perustettu lasten ja nuorten työryhmät, joissa on tehty toimintasuunnitelma viideksi vuodeksi. Sen mukaan vuosittain järjestetään vähintään yksi nuortenilta sellaisissa seurakunnissa, joissa ei ole nuorten toimintaa.

Samoin järjestetään retkiä koko kirkon tapahtumiin ja pidetään rovastikunnan nuorten leirejä. Länsi-rovastikunnan nuoret osallistuvat myös Maata Näkyvissä -päiville Turussa.

On myös pidetty lastenpäiviä, jotka tänä vuonna oli suunnattu koko kirkon kaikille lapsille. 

Monet seurakunnat ovat jäseninä kirkon lasten- ja nuortenkeskuksessa. Tätä kautta seurakunnat saavat informaatiota siitä, mitä kirkon lapsi- ja nuorisotyössä tapahtuu.

Viron kirkon oma lähetystyö

Viron kirkon lähetyskeskus tekee pääasiassa sisälähetystyötä. Sillä on mm. Kasvunaika-seurakuntakoulu, jonka puitteissa järjestetään myös maallikkopuhujien koulutuspäiviä. Radioraamattukoulu, ”Piibel kaanest kaaneni” (Raamattu kannesta kanteen) on lähetyskeskuksen, radiolähetysjärjestö Sanansaattajien ja Viron Perheradion yhteinen projekti.

Vaikka Viron evankelisluterilaisen kirkon resurssit ovat vaatimattomat, kirkko haluaa tehdä ulkolähetystyötä yhteistyössä suomalaisten lähetysjärjestöjen kanssa. Lähettejä on Venäjällä ja Keniassa. Kirkko lähettäisi mielellään lisää lähettejä. Halukkaiden lähtijöiden löytyminen on rukousaihe.

 
Kuuntele saarnoja mediakirjastossa
Lähetysblogi - erikoisia käänteitiä
Minne tänään? Katso tapahtumakalenterista!
Liity Sleyn jäseneksi
Nuotta.com
Katso Lähetyskipinän jaksot ja reseptit
Matkoja Hetan Kodalle
Tue Sleyn työtä