Saksan lähetiltä terveisiä!

Pasi Palmun lähettikirje 2/2024

3.7.2024

Täälläkin poltetaan hiljaisena lauantaina pääsiäiskokkoja. Tietysti piti käydä katsomassa, miten kotikyläni kokko syttyy. Auringon laskiessa mahtipontinen musiikki alkoi soida. Palomiehet sytyttivät valtavan röykkiön eri puolilta polttonestettä säästelemättä. Liekit hulmahtivat korkeuksiin. Monituhatpäinen yleisö oli kokoontunut seuraamaan vaikuttavaa tulinäytelmää. Pääsiäiskokot ovat yksi esimerkki vuosisataisesta kristillisestä kulttuurista: Kristus lepää hiljaisena lauantaina haudassaan, pimeyden voimat ovat iikkeellä ja kansa pitää tulilla pimeyttä loitolla. Kristinuskon pitkä vaikutus näkyy monin tavoin saksalaisessa tapakulttuurissa, vaikkei tapojen kristillisiä juuria enää tunnistettaisikaan. Pohjoismaista tuleva aistii Saksassa tietynlaisen peruskonservatiivisuuden. Esimerkiksi siinä, että helluntain jälkeen ei tule arkimaanantai vaan helluntaimaanantai, niin kuin meilläkin 52 vuotta sitten.

Pääsiäisen lähelle osui iranilaisten tärkein juhla nouruz (”uusi päivä”) eli persialainen uusi vuosi. Sitä vietetään aina tarkasti kevätpäiväntasauksen aikaan, vieläpä kellonajan tarkkuudella. Tänä vuonna se osui klo 4:ään aamulla. Eräs iranilainen kertoi, että heidän perheensä nukkuu yön, mutta neljältä herätään toivottamaan ”nouruz mobarak” (siunattua uuttavuotta) ja sitten mennään vielä nukkumaan. Nouruzia vietetään perheen ja suvun juhlana ja se kestää jopa 13 päivää. Koska melkein kaikki seurakuntalaisemme on repäisty irti suvuistaan, järjestimme kirkossa nouruzin. Persialainen musiikki soi ja jotkut tanssivat kansantansseja. Minutkin narrattiin hetkeksi mukaan paikalliseen letkajenkkaan. Muutama henkilö oli valmistanut perinteisiä ruokia sekä kattanut ”seitsemän sinin pöydän”. Pöydälle oli koottu vähintään seitsemän farsin kielen sin-kirjaimella alkavaa asiaa, jotka symbolisoivat jotakin hyvää ja uuteen vuoteen liittyvää, kuten rohkeutta, siunausta, turvaa, satoa, kärsivällisyyttä, elämäniloa ja terveyttä. Nouruz houkutteli myös joitakin tulemaan ensimmäistä kertaa kirkkoon. Toivottavasti tulevat toistekin!

Huhtikuun lopulla järjestettiin Lüneburgin nummialueella sijaitsevassa Ehrhornin leirikeskuksessa viikonloppuleiri seurakunnan saksalaisille ja persialaisille. Tehtäväni oli luotsata 10-henkinen iranilaisryhmä junilla leirikeskukseen. Näppärimmin meitä taisi lopulta johtaa ryhmäämme kuulunut teinityttö. Hampurin päärautatiease-malla oli nimittäin tapahtunut onnettomuus ja miljoonakaupungin joukkoliikenne oli totaalisessa kaaoksessa. Matkamme olisi pitänyt kestää tunnin, mutta perille pääsimme 7 tunnin harhailun jälkeen. Vähän olin huolissani kahdesta 10 vuotiaasta, mutta turhaan. Että olimmeko kireitä? Vielä mitä: ”Khosh gozasht” – se oli hauskaa! ”Pastori, me iranilaiset olemme tottuneet tällaiseen!” Sunnuntaina osallistuimme jumalanpalvelukseen eräässä alueen kirkoista. Menin istumaan hiljattain Saksaan saapuneen isän sekä hänen poikansa viereen, koska tiesin, että mies ei osannut vielä saksaa eikä oikein tuntenut jumalanpalvelustakaan. Minäkään en osaa vielä farsia niin, että olisin voinut juuri mitään kääntää, mutta jo se merkitsee, että joku tulee viereen, näyttää, mistä lauletaan ja esimerkillään osoittaa, milloin seisotaan, istutaan tai polvistutaan. Tällaiset tilanteet rohkaisevat minua, kun tuskastun oman kielitaitoni heikkouteen: Huononkin farsin sokeltaminen on parempi kuin paras saksa ihmiselle, joka ei sitä kerta kaikkiaan osaa.

Välillä pitää riuhtaista itsensä irti tietokoneelta ja lähteä tuulettumaan lähimaastoon. Sieltä historiasta kiinnostunut löytääkin kaikenlaista. Ihmisasutuksesta on jälkiä melkein 4000 vuoden ajalta ja nimi Stelle mainitaan ensimmäistä kertaa vuonna 1197. Pyöräillessä tuli vastaan ns. Napoleonin silta. Vanha posti- ja kauppatie kulki tuosta läheltä ja tämä oli yksi sen silloista. Kansan suussa elää tarina siitä, että Napoleon olisi ylittänyt sillan marssiessaan kohti itää ja pakkovärvätessään miehiä suureen armeijaansa.

Keväällä olin neljään otteeseen ”Suomessa”: huhtikuussa ihan oikeasti, kun kävin lomasella Kälviällä ja Kotkassa ja yritin samalla viettää hissukseen 50-vuotispäivääni. Eihän se ihan hissukseen mennyt. Kiitos vielä kaikille, jotka ilahdutitte läsnäolollanne puolivuosisataavuotiasta! Muut kerrat olivat virtuaalisia. Alkutalvesta oli hauska kuvailla työtämme kälviäläiselle lähetysväelle sekä keväämmällä Raahen lähetyspiiriläisille. Ja olihan vielä Kannuksen monikymmenpäinen rippikoululaisten joukko, joille myös yritin kertoa, miksi ja miten lähetystyötä täällä tehdään. Uskokaa pois: Lähetille on tärkeää, että meillä on tämä vuorovaikutus olemassa. Toivottavasti myös te näette olevanne mukana tässä työssä, kun rukoilette lähettinne puolesta ja uhraatte omastanne. Liitän tähän vielä Google Maps -kuvan, jolla havainnollistin kannuslaisille, missä olen: matkaa sieltä 1.934 km. Jos saisi ajaa yötä päivää eikä lauttoja pitäisi odotella, automatka kestäisi vuorokauden ja yhden tunnin!

Alkuperäinen lehti kuvineen löytyy täältä: https://mediakirjasto.sley.fi/2024/07/saksa-pohjanmaa-pasi-palmun-lahettikirje-heinakuu-2024