Olavi Tarvainen: Salattu Jumala (1955).

Hyvin myöhäinen kirja-arvostelu

1900-luvun alkupuolen Eurooppa joutui kokemaan kaksi odottamattoman pitkää ja tuhoisaa suursotaa, maailmansotien nimellä historiaan jääneet. Näiden katastrofien jälkeen ei maailma voinut olla entisensä. Vanhan optimistisen maailmankatsomuksen haudalla käytiin pesänselvitystä myös syrjäisessä Suomessa. Teologian tohtori Olavi Tarvaisen panos keskusteluun oli tänäkin päivänä joskus lainattava tutkielma Salattu Jumala. Tarvainen kirjoitti teosta lähes kymmenen vuoden ajan, ja se ilmestyi painosta vuonna 1955, samana vuonna, jolloin Tarvaisesta tuli Joensuun kirkkoherra.

Kirjansa johdannossa Tarvainen tekee selväksi lähtöasetelmansa: sekasorron ja epävarmuuden leimaamana aikana on kuva ihmisjärjelle kaikin puolin ymmärrettävästä Jumalasta menettänyt relevanssinsa. On palattava raamatulliseen ajatukseen Jumalasta, joka on salattu. Jumala on tuomari ja ihminen syytetty, eikä päinvastoin. Yli sadan sivun laajuudessa Tarvainen esittelee tätä salattua Jumalaa laajan raamatullisen aineiston voimin; teoksessa on viitteitä satoihin eri raamatunjakeisiin.

Salattu Jumala on jäsennetty uskontunnustusten tapaan trinitaarisesti; Salattu Isä, Salattu Poika ja Salattu Pyhän Hengen työ ihmisessä käsitellään kukin omana uskonkohtanaan. Pyhää Henkeä käsittelevässä pääluvussa saavat sijaa niin uskonelämän luonne kuin kysymys jumalallisesta ennaltamääräämisestä, predestinaatiosta. Koko teoksen alaotsikko on "Raamattuteologinen tutkimus"; Raamatun ulkopuoliseen teologiseen tai uskonnonfilosofiseen traditioon ei juuri viitata. Raamatunselityksessä Tarvainen kuitenkin hyödyntää laajalti aikansa eksegeettistä kirjallisuutta.

Salattu Jumala nyt

Miltä Salattu Jumala näyttää 2000-luvun kristityn silmin? Olavi Tarvainen ilmaisee kirjassaan monasti vaikuttuneisuutensa Raamatun teemaan avaamista näköaloista ja toivoo voivansa vangita niistä edes jotain paperille. Tässä pyrkimyksessä kirjoittaja tuntuu onnistuneen. Salattu Jumala on vaikuttavaa luettavaa. Usein melkoisen köykäisiin nykyhartauskirjoituksiin tottuneelle 2000-luvun lukijalle Tarvaisen suuriin kysymyksiin ja raamatullisiin vastauksiin pitäytyvä linja on paitsi virkistävää myös virvoittavaa. Salattu Jumala esittää olevansa tutkielma; teos soveltuu kuitenkin mainiosti myös hartauskirjallisuudeksi.

Salatun Jumalan tutkiminen on uskalias projekti, toteaa Olavi Tarvainen jo esipuheessaan. Eikö nyt astuta sille pyhälle ja pelottavalle alueelle, jolle ihmisen ei ole lupa astua? Tarvainen myöntää tämän, mutta katsoo Jumalan ilmoituksen kuitenkin kertovan myös Jumalan salatusta puolesta paljon sellaista, mitä on hyödyllistä tutkia. Kirjoittaja uskaltaa kysyä ja etsiä, mutta taipuu myös nöyrään kumarrukseen Jumalan käsittämättömän majesteetin edessä. Loppusanoissaan Tarvainen tiivistää etsinnän tuloksen: "Tutkimus on osoittanut, että asiaan syvennyttäessä joudutaan entistä suuremman ja kätketymmän salaisuuden eteen. Kaikki on aivan toisenlaista kuin mitä ihmisen ymmärrys edellyttäisi ja vaatisi. Totutut mitat särkyvät osoittautuen heti alkuunsa soveltumattomiksi. Jokainen seikka yllättää olemalla vastakohta sille, mitä on odottanut, tai peittymällä tutkimattomaan, arvoitukselliseen hämäryyteen."

Ongelmia

Ajatus majesteetillisesta, "aivan toisenlaisesta" ja ihmisjärjestä suvereenilla tavalla riippumattomasta Jumalasta on epäilemättä raamatullinen. Olavi Tarvaisen salatun Jumalan korostus ei kuitenkaan ole ongelmaton. Jos Jumala on täysin käsittämätön, miten hänestä voidaan ylipäätään tietää mitään?

Viidenkymmenen vuoden takaista Suomea hallitsi vielä selvästi kristillinen yhtenäiskulttuuri. Esimerkiksi Jumalan olemassaolo ja Raamatun auktoriteetti olivat varsin laajalti itsestäänselvyyksiä. Kun valistunut suomalainen kysyi, miten hyvä ja kaikkivaltias Jumala voi sallia kaiken silmien edessä olevan pahan, saattoi Olavi Tarvainen vielä vastata Roomalaiskirjeen ajatuksella (Room. 9:20): "Ihmisparka, mikä sinä olet arvostelemaan Jumalaa?" 2000-luvun sekulaarisessa, jälkikristillisessä Suomessa tämä vastaus ei useinkaan enää riitä. Kristillisen Jumalan etulyöntiasema ei ole enää itsestään selvä. Jos 1950-luvun ongelma kuului: "Miksi Jumala sallii kaiken pahan?", voisi nykypäivän kysymys olla: "Mikä Jumala (Allah, Krishna, Zeus, Odin vai Jahve) on se, joka sallii pahan?" Tähän kysymykseen Tarvaisella ei tunnu olevan kovin vakuuttavaa vastausta; vain "persoonallinen uudestisyntyminen" saa ihmisen näkemään asiat uudessa valossa. Vaikka tämä toisaalta pitää paikkansa, on ongelmallista, jos tälle näkökulman muutokselle, kääntymykselle, ei ole esittää perusteita. Yhtä hyvin voi nimittäin muslimi sanoa, että "uudestisyntyminen" saa ihmisen uskomaan Allahiin ja tämän profeettaan.

Yleisenä arviona voi todeta, että Salattu Jumala on edelleen kristitylle lämpimästi suositeltava hartauskirja. Myöskään raamatuntuntemukselle teoksen lukemisesta ei ole ainakaan haittaa. Kristinuskon ulkopuolelta nouseviin kysymyksiin Olavi Tarvaisen teos ei kuitenkaan ole riittävä vastaus.

 

UUSIMMAT SANANSAATTAJAN ARTIKKELIT:

27.8.2014
27.8.2014
21.8.2014
20.8.2014
Lapsilla on paha olla - Pääkirjoitus
19.8.2014

UUSIMMAT BLOGIT:

25.8.2014
25.8.2014
Kummilähetti Japaniin - Tuliaisia-blogi
11.8.2014
Helmiä kesästä - Tuliaisia-blogi
Sleyn messut
Raamattu tutuksi
Hame- ja housuväen avioliittoleiri
Raamattukurssi
Lähde liikkeelle -viikonloppu 17.-19.10.2014 Karkun evankelisessa opistossa

Jotta ilosanoma leviäisi

Kirsi Ryösö