Tällä kaikki oikeudenkäynti kristittyjen kesken on lakkautettu. Kenenkään ei sallita oikeustietä vaatia omaansa, vaan on annettava anteeksi ja jätettävä asia siksensä. Tämän apostoli vahvistaa Kristuksen esikuvaan vedoten: hänkin on antanut meille anteeksi.

Huomaa, että apostoli kirjoittaa tässä oikeille kristityille ja pyhille, mutta pitää heitä kuitenkin niin viheliäisinä, että toinen tekee toiselle vääryyttä ja että toisella on jotakin kannetta toista vastaan. Näinhän ei mitenkään saisi olla kristittyjen ja pyhien keskuudessa. Mutta juuri sitä olen sanonut, että Kristuksen valtakunta on sellainen salaisuus, jota ei koskaan perin pohjin opita tuntemaan. Niitä jotka eivät usko, ei koskaan voida vieroittaa teoista, niitä taas, jotka uskovat, ei mitenkään voida saada tekoihin. Edelliset eivät ota uskoakseen, jälkimmäiset eivät ota rakastaakseen.

Kristuksen valtakunnan luonne siis on todellakin sellainen, että hänen kristittynsä eivät ole täydellisesti pyhiä, vaan aloittelevia ja kasvavia. Sen tähden tapaakin heidän piiristänsä jatkuvasti vihaa, pahaa himoa ja rakkautta siihen, murehtimista ja muita vaikeita vikoja. Näitä pyhä Paavali sanoo lähimmäisen kuormaksi, jota toisen on toisessa siedettävä. Kristuskin sieti ja kantoi apostoleissaan ja kantaa joka päivä omissaan paljon samantapaista.