Tämän kirjan päähakemisto | Raamattuluentojen hakemisto | SLEY:n Kotisivuille | Raamattukurssin kotisivut | Tulostettava versio

Kristitty ja homoseksuaalisuus



Palaa päähakemistoon | Raamattuluentojen hakemisto | SLEY:n Kotisivuille | Raamattukurssin kotisivut | Tulostettava versio

Kristitty ja homoseksuaalisuus



Erkki Koskenniemi
(1993)



1. Miksi tämä aihe?

Homoseksuaalisuus on asia, josta ei keskustella seurakunnissa päivittäin. Milloin siihen törmäämme, tarvitaan suurta viisautta, lujuutta ja sielunhoitajan kokemusta. Kristillisen Kirkon perinteinen suhtautuminen homoseksuaalisuuteen ei ole juuri kenellekään maassamme outo. Asiasta keskusteltiin hyvin vilkkaasti kirkon piirissä 1970-luvun lopussa. Silloin Kotimaa teki pääkirjoituksessaan keskustelusta yhteenvedon, johon yhtyi silloin varmaan valtaosa suomalaisista kristityistä. Meillä kaikilla on helmasyntimme ja pahat taipumuksemme, joita vastaan tulee taistella. Homoseksuaalisuus on yksi tällainen taipumus. Kristityn asia on rakastavasti tukea toista ihmistä, joka taistelee pahettaan vastaan, olipa se sitten juomahimo, ärtyisyys, ahneus tai homoseksualismi. Homoseksuaalille kristitylle asia on kilvoituksen ja taistelun aihe, jossa syntiselle taipumukselle ei tahdota antaa valtaa.

1970-luvun jälkeen tilanne on muuttunut. Yleinen mielipide on muuttunut suuresti. Lehdistössä asiasta kirjoitetaan aivan toisin kuin ennen. Harva psykiatri hoitaa enää homoseksuaalisuutta sairautena: tätä pidetään yleisesti puoskarointina. 20 vuotta sitten lääkintöhallitus olisi tuskin julkaissut yhteistyössä SETA:n kanssa omassa sarjassaan vihkosta (Homo- ja biseksuaalisuudesta. Om homo- och bisexualitet, sarja tilastot ja selvitykset 8/1985. Julkisessa sanassa, vaikkakaan ei välttämättä kansan syvissä riveissä, homoseksuaalisuus rinnastetaan vasenkätisyyteen tai ruskeasilmäisyyteen. Lääkärin, papin tai psykiatrin asia ei ole tehdä ihmisistä oikeakätisiä tai sinisilmäisiä eikä myöskään homoseksuaalista heteroseksuaalia tai päinvastoin.

Rinnakkain tämän kehityksen kanssa on tapahtunut muutoksia myös kirkon piirissä. Opiskelijoiden joukossa toimii homoseksuaalien raamattupiiri. Kirkolliskokouksessa vaaditaan homoseksuaalisuuden tunnustamista tasaveroiseksi heteroseksuaalisuuden kanssa. Jonkin verran - mutta yllättävän vähän - huomiota herätti aikanaan arkkipiispa Mikko Juvan voimakas kannanotto, jonka mukaan kirkon tulisi hyväksyä jäsentensä mahdollinen homoseksuaalisuus. Keväällä 1993 kohistiin huomattavasti enemmän John Vikströmin selvästi hajanaisemmasta ja epävarmemmasta lausunnosta. Lehdistö laukoi kovilla ja Kotimaan toimitus ilmeisesti häpesi lehden entistä linjaa. Sittemmin kehitys on vain nopeutunut: Nyt (keväällä 1993) kirkolliskokouksessa vaaditaan homoseksuaalisuuden katsomista tasavertaiseksi heteroseksuaalisuuden kanssa.

Kaikesta tästä johtuu, että aiheemme on tänään hyvin ajankohtainen. Ymmärtääksemme kristillistä uskoamme meidän on syytä alkaa tarkastelu ajasta ennen UT:n kirjoittamista. Tarkastelen seuraavassa, miten antiikin kulttuuri ja ennen kaikkea miten Vanha testamentti suhtautuu homoseksualismiin. Sitä ennen lienee parasta luoda katsaus lääketieteelliseen puoleen.



2. Mitä lääketiede sanoo?

Homoseksuaalisuudesta käytyä keskustelua on hallinnut ns. Kinseyn raportti, jonka mukaan miehistä noin neljä prosenttia ja naisista jonkin verran vähemmän on sellaisia, joiden kaikki sukupuolikontaktit ovat homoseksuaalisia. Nykyään raporttia arvostellaan ankarasti, koska tutkittava väestö ei edustanut normaaliväestöä, vaan siinä oli suhteettoman paljon esim. rikollisen taustan omaavia. Tuoreimman tutkimuksen mukaan miehistä homoseksuaaleja on noin prosentti.

Homoseksuaalisuudesta ei ole olemassa yksiselitteistä määritelmää. SETA suosii tietysti väljää määritelmää, jonka mukaan homoseksuaalisuus tarkoittaa "saman sukupuolen keskinäisiä tunteita, fantasioita ja käyttäytymistä riippumatta siitä, miten ne toteutetaan". Näin rajanveto esim. nuorten lujaan ystävyyteen ja homoseksuaalisuuteen käy häilyväksi, mikä lienee tarkoituskin. Yrittämättä antaa yksiselitteistä määritelmää, totean Raamatun tuntevan vain homoseksuaalisen sukupuoliaktin. Ajatuksista tai tunteista se ei puhu mitään.

Tutkimus ei ole kyennyt selittämään homoseksuaalisuuden syytä. Homoseksuaalit itse torjuvat päättäväisesti ajatukset, joiden mukaan heidän käyttäytymisensä johtuu pysähtymisestä tietylle seksuaalisen kehityksen tasolle. Synnynnäisenä tai ympäristön vaikutuksena joillakin ihmisillä on taipumus homoseksuaaliseen käyttäytymiseen. Tämän lisäksi on syytä pitää kiinni siitä, että ainakin biseksualismi voi olla myös opittu käyttäytymismuoto, ja paras argumentti on ilmiön yleisyyden vaihteleminen samassa kulttuuripiirissä eri aikakausina. Kansan geeniperintö ei voi vaihdella niin suuresti kuin tässä edellytetään.



3. Vanha testamentti

Tooran suhtautuminen homoseksuaalisuuteen on tunnetun ehdoton. "Älä makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, sillä se on kauhistuttava teko" (3Moos 18:22). "Jos mies makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, he ovat molemmat tehneet kauhistuttavan teon ja heidät on surmattava." (3Moos 20:13). Sodoman asukkaat koettivat ennen kaupunkinsa hävitystä käydä Jumalan enkelien kimppuun ja tehdä heille homoseksuaalista väkivaltaa.

Monet ovat koettaneet lukea sisälle Vanhaan testamenttiin sellaista, mikä voisi lieventää ensimmäisen testamentin ehdottomuutta. Aina toisinaan joku pyrkii näkemään Daavidin ja Joonatanin väkevän ystävyyden tässä valossa ("Raskas on suruni sinun tähtesi, veljeni Joonatan. Sinä olit minulle rakas. Minulle oli sinun ystävyytesi naisen rakkautta ihanampi", 2Sam 1:26). Tämä tulkinta on vain ikävä osoitus siitä, miten todella syvä ja luja ystävyys samaa sukupuolta olevien kesken yhä useammin ymmärretään väärin. Tämä ei ole Daavidin ja Joonatanin, vaan "tulkitsijan" vika. Toiseksi korostetaan, ettei VT puhu tavallisesta homoseksuaalisuudesta, vaan kanaanilaisten uskontojen kulttimenoihin liittyvistä homoseksuaalisista prostituoiduista. Yksi syy homoseksuaalisuutta kohtaan tunnettua inhoa kohtaan onkin varmaan ollut sen liittyminen pakanallisiin kulttimenoihin. Niihin liittyivät myös lasten uhraaminen Molokille ja heteroseksuaalinen hurjasteleminen. Että joku kielteinen asia liittyy toiseen kielteiseen asiaan, ei merkitse että molemmat olisivat yksinään sallittuja ja Jumalan tahdon mukaisia.

Tekemättä rajusti väkivaltaa VT:a ei saa hyväksymään homoseksuaalisuutta tai edes vaikenemaan siitä. Jeesuksen ajan juutalaisuus seurasi kaikesta tietenkin tooran määräyksiä. Lähteiden ajoitus on tosin ongelmallista, mutta ainakin myöhemmin muistiin kirjoitetussa traditiossa molemmat syylliset oli kivitettävä, mikäli hyväksi käytettykin oli yli 12-vuotias (Sanh 7,4). Samalla kuitenkin näemme kaikesta, että Jeesuksen aikana juutalaiset joutuivat taistelemaan homoseksuaalisuutta vastaan (Test. Levi 17; Test. Naftali 4). Ilmiö oli siis olemassa - mikä tuskin yllättää ketään - mutta se oli ankarasti kielletty ja sitä vastaan taisteltiin.


4. Kreikkalainen ja roomalainen kulttuuri

Antiikin kreikkalaisessa maailmassa biseksuaalisuus oli hyvin yleinen ja useimmiten hyväksytty käyttäytymismuoto. Esiklassillisen ja klassillisen kauden Kreikka (480-330) oli miesten maailma, jossa homoseksuaalisuus oli hyvä elinalusta. Lesboksen suuren laulajattaren Sapfon kuuluisat runot ovat antanet nimen eräälle sukupuoliselle käyttäytymiselle. Myös monet muut lyyrikot ylistivät homoseksuaalista rakkautta. Erityisen merkittävä osuus tällä käyttäytymismuodolla oli Spartassa, jossa nuorten poikien ikäluokat elivät ja saivat kansalaiskoulutuksensa yhdessä. Taistelupareja yhdisti usein toisiinsa homoseksuaalinen side. Ateenassa prostituutioon perustuvaa pederastiaa rajoitettiin. Joku saattoi tuoda myös homoseksuaalisen suhteen eettisen ongelman, luonnonvastaisuuden; se kun ei tähdännyt uuden elämän syntymään, vaan tekee ihmisestä himon orjan (Platon, Lait 1,636C). Asiaa käsiteltiin kuitenkin täysin luontevasti esim. Platonin dialogissa Pidot. Paheen laadusta saa kuvan Lysiaan kirjoittamasta oikeuspuheesta, joka liittyi erääseen homoseksuaalisesta kolmiodraamasta johtuneeseen tappelunnujakkaan. Oikeudessa asiasta vastaava noloilee hieman asemaansa, kun joutuu paljastamaan himonsa tuomioistuimen edessä. Kyseessä ei ollut kuitenkaan sen vakavampi asia kuin yleensä periksi antaminen oman ruumiinsa halulle, mitä filosofit opettivat varomaan. Ei se juuri muuta pikkupahetta pahempi asia ollut. Paimenrunouden suuri nimi Theokritos osoittaa muutama vuosisata myöhemmin homoseksuaalisuuden kiistattoman aseman kreikkalaisessa kulttuurissa.

Roomalaisen sivistyksen aamunkoitteessa koomikko Plautus, joka puhui kansan kieltä ja heijasteli kansan asenteita, kutsui homoseksuaalisuutta "kreikkalaiseksi tavaksi". Satakunta vuotta myöhemmin asiat olivat jo toisella tolalla. Suurimmista runoilijoista Catullus, hurskaaksi mainittu Vergilius sekä Horatius pitävät homoseksuaalista käyttäytymistä täysin luonnollisena asiana. Moralistisessa runossaan Horatius kehottaa nuoria miehiä pysymään irti aviovaimoista niin kauan kuin saatavilla on orjapoikia tai orjatyttöjä. Terävin pilkkakirves Martialis pilkkaa ihmisiä, joiden homoseksuaalisessa käyttäytymisessä oli erilaisia huvittavia piirteitä. Ensimmäisillä vuosisadoilla j.Kr asennoituminen homoseksuaalisuuteen näyttää pysyneen ennallaan. Sekä teoriassa että käytännössä homo- ja biseksuaalisuus hyväksyttiin siinä kuin heteroseksuaalisuuskin. Se oli täysin hyvksytty käyttäytymismuoto. Tältä siis näytti maailma, jota nuori kristinusko alkoi valloittaa. Miten se suhtautuisi tähän kysymykseen?



5. Uusi testamentti

UT:n merkittävin kannanotto homoseksuaalisuuteen on tunnetusti Paavalin Roomalaiskirjeessä (1:24-28). Jaksossa 1:18-32 Paavali osoittaa pakanoiden syyllisyyden Jumalan edessä. Jumalan luomistyöt olivat pakanoiden nähtävissä, mutta he eivät olleet palvoneet häntä Luojana. Sen sijaan he olivat muuttaneet Jumalan kirkkauden ihmisen ja eläinten patsaan muotoiseksi. Koska pakanat hylkäsivät elävän Jumalan, elävä Jumalakin hylkäsi heidät. Esimerkki siitä, miten kauas pakanat ovat luopuneet, on Paavalin mukaan juuri homoseksuaalisuuteen: "Naiset ovat vaihtaneet luonnollisen sukupuoliyhteyden luonnonvastaiseen, ja miehet ovat samoin luopuneet luonnollisesta yhteydestä naisiin ja heissä on syttynyt himo toisiaan kohtaan. Miehet ovat harhautuneet harjoittamaan keskenään säädyttömyyttä ja saavat ansaitsemansa palkan." Paavalin taustalla on VT:n ja hänen oman aikansa juutalaisuuden saumaton inho homoseksuaalisuutta kohtaan. Paavalia on yritetty pelastaa tekemällä jako niihin, jotka ovat taipumukseltaan homoseksuaalisia ja toisiin, jotka ovat taipumukseltaan heteroseksuaalisia, mutta ovat "vaihtaneet" luonnollisen taipumuksensa toiseksi. Yritys on yhtä luonteva kuin jakaa juutalaisten Suurta neuvostoa ydinvoiman vastustajiin ja kannattajiin. Koko jako on Paavalille outo eikä hän erottele homoseksuaalia käyttäytymistä. Oltiin Raamatusta mitä mieltä hyvänsä, on syytä todeta, että Paavali on löytänyt erinomaisen esimerkin osoitukselleen silloisten pakanoiden eksymykselle: Mikä heille oli luonnollista, kaunista ja jalostavaa, oli Jumalan ilmoituksen mukaan ja valitun kansan vakaumuksen mukaan luonnotonta, rietasta ja kauheaa.

Homoseksuaalisuus esiintyy varhaiskristillisisssä paheluetteloissa ainakin kolmesti. 1Kor 6:9 erotellaan toisia, jotka ovat arsenokoitai eli homoseksuaalisen aktin aktiivinen osapuoli ja toisia, jotka ovat malakoi, eli antavat käyttää itseään hyväkseen. Molemmista sanotaan, etteivät tällaiset peri Jumalan valtakuntaa. Paavalin sanat "Vai ettekö tiedä.." tekevät selväksi, että tämän asian toki pitäisi olla kaikille selvää. On todennäköistä, että paheluettelot opetettiin ihmisille heidän kasteensa hetkellä. Näin alkukirkko varmisti, että jokainen varmasti tiesi, ettei homoseksualismi sen enempää kuin heteroseksuaalinen hurjastelu tai varasteleminen kuulu kristilliseen elämään. Toiset kohdat ovat 1Tim 1:10 ja Polykarpoksen kirje filippiläisille 5,3 (viimeksimainittu on suora lainaus Ensimmäisestä korinttolaiskirjeestä). Nämä kohdat tekevät selväksi alkukirkon kannan: Heteroseksuaalisuus on Jumalan luomistyön mukainen käyttäytymismuoto, jossa Jumala jakaa lahjojaan. Sen sijaan homoseksuaalisuus on luonnoton asia eikä missään tapauksessa sovi kristitylle.



6. Kirkon historia

Kristinuskon voittokulku Euroopassa merkitsi seksuaalisen käyttäytymisen muuttumista. Homoseksuaalisuus lakaistiin julkisuudesta ja siitä tuli kielletty ja kauhea käyttäytymismuoto. Kokonaan sitä ei ole saatu koskaan loppumaan, minkä todistavat kristittyjen maiden ankarat säädökset homoseksuaalisuus vastaan. Vasta tällä vuosisadalla asenteet ovat muuttuneet. Jokaisen subjektiivisesti arvioitavaksi jää, onko tämä ilmiö merkki todellisesta evankeliumin löytymisestä vai kauhea osoitus uuspakanuuden voimasta.



7. Johtopäätöksiä

Luterilainen dogmatiikka ylpeilee siitä, että se lepää yksin Sanan lujalla perustalla. Inhimilliset ajatukset muuttuvat, mutta Jumalan sana ei koskaan. Eettiset ja uskonopilliset kysymykset jaetaan perinteisesti kahtia. Toisista Raamatussa on selkeä sana, toisista se vaikenee. Milloin Raamattu vaikenee eikä asiaa voida suoraan johtaa jostakin selkeästä raamatunkohdasta, asiaa on kutsuttu ehdonvallan asiaksi (adiaforon). Siinä kristitty voi toimia omantuntonsa mukaan, kun vain muistaa pysyä rakkaudessa. Silloin kun Raamattu puhuu jostakin asiasta, se on ratkaistu kaikkien kristittyjen kohdalta kaikkina aikoina. Tämä on perinteinen käsityksemme, johon tunnustaudun ylpeänä kirkkomme perinnöstä. Näin myös kysymys homoseksuaalisuudesta on käsittääkseni ratkaistu ongelmitta. Sielunhoidollinen viisaus on toinen asia eikä tila salli puuttua tähän kysymykseen.

Olin v. 1984 esitelmöimässä otsikkomme aiheesta teologian opiskelijoille. Lupauksensa mukaan kuulijoiksi oli tullut myös kristittyjen homojen raamattupiiri. Keskustelun laineet kävivät korkeina. Eivät he vaatineet ymmärtämään heikkouttaan. Heidän mielestään homoseksuaalisuudessa ei ole kristitylle mitään pahaa. Perustelu oli tuttu kirkollisen keskustelun toisista asioista: Raamattu ei puhu homoseksuaalisuudesta, tai jos puhuukin, niin vain Vanha testamentti. Jos on myönnettävä, että Uusikin testamentti puhuu aiheesta, korostetaan, että Jeesus ei koskaan puhunut asiasta. Paavali taas on vain ihminen, eikä Raamattua voida ottaa kirjaimellisesti. Ei taivaaseen mennä heteroseksuaalisuuden takia eikä helvettiin homoseksuaalisuuden takia. Kaikki keskustelu näytti olevan turhaa. Raamatun sanalla ei ollut painoa.

Järkyttävä asia on nähdä, että me kirkkomme teologit olemme opettaneet nämä argumentit. Ehkä valtaosa papistosta ei suostuisi vielä käyttämään niitä tässä yhteydessä. Olemme tottuneet niiden avulla selviämään niistä raamatunkohdista, joissa meillä on oma lehmä ojassa: naispappeudesta, eronneiden vihkimisestä, avoliitosta. Ymmärrämmekö, mihin me olemme johtamassa kansaamme? Pappi, piispa tai lehtori, joka sivuuttaa apostolisen opetuksen homoseksuaalisuuden vaarallisuudesta, on laumaa raateleva susi lammasten vaatteissa. Kaikki eivät pysähdy raamattukritiikissään sille viivalle, jolle me tahdomme heidän pysähtyvän. Jos opetamme ihmiset halveksimaan Jumalan sanaa, teemme kansamme kuuroksi Jumalan puhuttelulle. Vaarana on, että maassamme ei ole lain satuttamia syntisiä ihmisiä, joille kelpaa Kristuksen ristillä ansaitsema armo.

Heikki Räisänen otsikoi erinomaisen artikkelinsa aiheesta osuvasti: "Homoseksualismi ja raamattukysymys". Juuri konkreettisten raamatunkohtien kohdalla punnitaan, olemmeko raamatullisia vai konservatiivisia. Meidän asiamme on rakentaa edelleen kalliolle, Jumalan sanan pettämättömälle perustukselle. Vain niin suojataan väärentämättömänä Kirkon kallein aarre, Kristuksen verievankeliumi.