Erinomaista luettavaa sinulle tai lahjaksi ystävällesi!
» Sanansaattaja
» nuorille Nuotta
» lapsille Vinkki
Vietämme iltaa ystäväperheen luona vanhassa japanilaisessa omakotitalossa. Vaikka kevät on jo pitkällä, ulkona on alle kymmenen astetta ja kylmä tuuli puhaltaa. Sisällä on suorastaan kylmä, sillä talossa ei ole keskuslämmitystä. Istun keittiössä. Pöydällä edessäni on soroban - helmitaulun tapainen taskulaskimen edeltäjä. Vastapäätä istuu ystävällisesti hymyilevä 88-vuotias Chie-san. Hän ja hänen tyttärensä esittelevät sorobanin käyttöä minulle. He kertovat, että aikana ennen taskulaskimia kaikki koululaiset menivät tavallisen koulupäivän jälkeen toiseen kouluun tekemään soroban-harjoituksia. Kun saavutti tietyn tason, mahdollisuudet työllistyä paranivat. Chie oli aikoinaan todella taitava laskemaan sorobanilla.
Jalkojeni viereen tassuttelee unelias Japanin pystykorva - kylmyydestä huolimatta lämpöä hehkuen. Se on arvatenkin tullut juuri ulos olohuoneen kotatsusta. Kotatsu on matala pöytä, jonka alapinnassa on lämpölamppu ja sivuilla peite. Sen ääressä istutaan lattialla, jalat pöydän alla lämpimässä. Kotatsu on kuulemma koiran mieluisin oleskelupaikka talvella. Ymmärrän sitä täysin. Siirryn olohuoneeseen kotatsun ääreen lämmittelemään.
Tokion Musashinon kirkolla on tulossa iltatilaisuus, jossa kolme seurakuntalaista ja lähetystyöntekijä kertovat omia kokemuksiaan - tiestään kristityksi, rukousvastauksista, johdatuksesta tai siitä millaista on ollut elää kristittynä. Mika on mukana tänä vuonna.
Kotatsun ääressä ystävämme Kazue tarkistaa Mikan japaniksi kirjoittamaa puhetta. Kun tulee epäselvä kohta, hän pysäyttää lukemisen, rypistää kulmiaan ja pyytää Mikaa selittämään englanniksi mitä hän haluaa tuolla lauseella sanoa. Kuunneltuaan hetken hän sanoo: "Wakatta!" - ymmärsin! Hän vetää viivan lauseen yli ja kynä alkaa suhista kun japanilaisia kirjaimia – kanjeja, hiraganoja ja katakanoja - ilmestyy paperille. Tätä jatkuu kunnes puhe on kokonaan tarkistettu.
Lähetän hiljaa pyynnön ylöspäin, että kristityt sanoillansa ja olemuksellansa tulisivat maailman kylmyydessä värjöttelevien vierelle ja välittäisivät lähimmäisilleen sitä lämpöä, joka on peräisin Jumalan rakkaudesta.
Kiitosaiheita:
- monien teknisten ongelmien ratkeaminen internet-työssä
- ystävistä, jotka auttavat
- tänne meille postissa tulleet tervehdykset ovat ilahduttaneet
Rukousaiheita:
- sydänten avautuminen evankeliumille Japanissa
- seurakunnan tilaisuudet, joissa meillä on vetovastuita japaniksi
- että kielitaito koko ajan kehittyisi
Kuvan lähde: http://en.wikipedia.org/wiki/Soroban