Lehtitilaukset

Erinomaista luettavaa sinulle tai lahjaksi ystävällesi!

» Sanansaattaja
» nuorille Nuotta
» lapsille Vinkki

Siirry tilauslomakkeelle

 

Kun on turva Jumalassa, turvassa on paremmassa

Siellä, missä usko ja luottamus Jumalaan ei ole saanut suurta jalansijaa, ihminen turvautuu yleensä taikauskoon ja monenlaiseen henkien palvontaan. Japanissa, jossa kristittyjä on vajaa prosentti, tällaista kohtaa lähes päivittäin. Joskus ei tarvitse muuta kuin avata kodin ulko-ovi, niin jostakin naapuritalosta leijuu hienoinen suitsukkeen tuoksu.

Japanissa arvioidaan olevan 100 miljoonaa jumalten ja buddhien patsasta, joten niitä ei voi olla huomaamatta. Luonnon kohteissa, huoneissa ja esineissä uskotaan olevan henkiä, joita palvellaan ja lepytetään. Ajatellaan, että kotialttareiden ääressä voidaan huolehtia perheen poisnukkuneiden hengistä rukousten ja ruokalahjojen avulla. Temppeleistä ostetaan amuletteja ja ennustuksia, joiden toivotaan antavan terveyttä, taloudellista menestystä ja suojelusta vaikeuksilta.

Japanilaisessa kalenterissa on viikoittain joku päivä merkitty kolmiolla, joku ympyrällä - tarkoittaen hyvä- ja pahaenteistä päivää. Numeroihin liittyy paljon taikauskoa. Tietyt ikävuodet koetaan erityisen pahaksi ja tiettynä vuotena syntymisen ajatellaan tuottavan huonoa onnea. Lahjoihin liittyy sääntöjä - mitä ja miten paljon ei saa antaa.

Hyvää ja pahaa aiheuttavien tekojen lista tuntuu loputtomalta ja aiheuttaa turhaa huolta. Eräs nainen kyseli johtuiko hänen avioeronsa ja sairastumisensa siitä, että hän ei palvellut tarpeeksi esi-isiensä henkiä.

Jumalan ja Hänen Sanansa tunteminen vapauttaa tällaisista ahdistuksista. "-- Herra, sinä olet minun voimani ja väkevyyteni, pakopaikkani hädän päivänä! Maailman ääristä asti kansat tulevat sinun luoksesi ja sanovat: "Valhetta saivat isämme perinnöksi -- turhia jumalia, joista ei ole mitään apua!" (Jer. 16:19) Saamme olla kertomassa, että on yksi todellinen apu, yksi tosi Jumala.

Kaikki elämämme asiat ovat Kaikkivaltiaan Luojani kädessä. "Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu. Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut." (Ps. 139:16) Herra antaa sen, minkä viisaudessaan näkee hyväksi ja Hänen kätensä on voimakkaampi kuin meidän. "Herra lähettää kuoleman ja antaa elämän, vie alas tuonelaan ja nostaa sieltä. Herra tekee köyhäksi ja antaa rikkauden, painaa maahan ja kohottaa"..."Omin voimin ei yksikään menesty." (1.Sam.2:6,7,9)

Saamme uskoa sairautemme ja terveytemme, raha-asiamme ja  ihmissuhteemme kaikkivaltiaan Jumalan käsiin ja antaa elämämme Hänen Sanansa ohjattavaksi. Hän on meille syntisille armollinen Poikansa Jeesuksen Kristuksen tähden. Hänen armonsa riittää meille. Murehtimisen saa ihan luvan kanssa jättää pois. "Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon." (Fil.4:6) Hän lupaa johdattaa meitä kun kuljemme rukoillen.

Kiitosrukouksen aiheita:
- Ookayaman kirkossa saatiin viettää kastejuhlaa (kuva yllä) joulukirkossa
- kiitos uudesta elämänvaiheesta - saimme jättää kielikoulun taakse ja aloittaa varsinaiset työt
- terveys ja muodostuneet ystävyyssuhteet

Rukouspyyntöjä:
- japanilaisille kristityille kestävyyttä elää kristittynä ei-kristillisen kulttuurin keskellä
- kristittyjen perheenjäsenille ja sukulaisille kiinnostusta tutustua kristilliseen uskoon
- johdatusta siihen mitä tehtäviä alamme hoitaa seurakunnissa

  • Tiina Latva-Rasku
    tiina [dot] latva-rasku [at] sley [dot] fi

Blogin uusimmat kirjoitukset

Kuuntele saarnoja mediakirjastossa
Lähetysblogi - erikoisia käänteitiä
Minne tänään? Katso tapahtumakalenterista!
Liity Sleyn jäseneksi
Nuotta.com
Katso Lähetyskipinän jaksot ja reseptit
Matkoja Hetan Kodalle
Tue Sleyn työtä