Yleensä on niin, että ihminen hyväksyy vain yhden mielipiteen: omansa. Minä olen suvaitsevainen, mutta tuon toisen mielipide ilmentää suvaitsemattomuutta. Pekka Rahkonen on oivaltanut tämän piirroksessaan tämän viikon Sanansaattajassa. Siinä suvaitsevaiset toivottavat toisinajattelevat Impivaaraan. Suvaitsevaisuus on aina puolueellista. Joskus suvaitsevaisuuden nimeä kantava asenne voikin edustaa mitä suurinta suvaitsemattomuutta.

Kautta historian on ollut nähtävissä, että enemmistö määrittelee suvaitsevaisuuden sisällön. Sille ei siis ole juuri mitään muuta todellista mittaria. Se, mikä enemmistölle on suvaitsevaisuutta, saattaa vähemmistöstä tuntua täydelliseltä suvaitsemattomuudelta. Ja päinvastoin. 

Vastakkaisten mielipiteiden törmäystä on alettu viimeisten vuosien aikana kutsua loanheitoksi. Sitä on esiintynyt aina esimerkiksi vaalien alla. Se on valitettavaa ja kuvaa lankeemustamme. Valitettavaa ei sen sijaan ole se, että avoimesti asetetaan vastakkain myös erilaiset moraalikäsitykset. Niitä ei pidä piilottaa tai niistä vaieta. Ihmisten on saatava mahdollisimman paljon tietoa, jotta he voivat muodostaa omat käsityksensä.

Nykyisin ei voida komentaa ketään äänestämään. Näin voidaan tehdä vain totalitaarisissa järjestelmissä. Kun Urho Kekkosta aikanaan valittiin presidentiksi, pohjoisen suuri herätysliike kääntyi hänen taakseen. Vuosikymmeniä myöhemmin kirjoitettiin toisesta Maalaisliiton ehdokkaasta Viljami Kalliokoskesta elämäkerta ”Pitkä sarka”. Siinä kirjoittaja, Kalliokosken pojanpoika, nykyinen Ilkka-lehden päätoimittaja Matti Kalliokoski, nosti tämän asian esiin. Miksi korkeasta moraalistaan, kristillisestä uskostaan ja raittiudestaan tunnettu Viljami Kalliokoski ei kelvannut vanhoillislestadiolaisille? Kalliokoski sai osansa loanheitosta. Niin myös Kekkonen.

Mielipiteen ilmaiseminen leimataan liian helposti loanheitoksi. Meitä kutsutaan kilpailemaan keskenämme toistemme kunnioittamisessa. Tämä ei tarkoita, ettei meillä saa olla esimerkiksi kristillisestä uskosta nousevia periaatteita. Kristityillä niitä odotetaankin olevan. Meidän tuleekin ammentaa arvomme kristillisestä uskosta, joka nousee Raamatun pohjalta, ja pyrkiä vaikuttamaan näistä arvoista käsin ympäröivään yhteiskuntaan. Toisenlaisten arvojen puolustajat tekevät parhaansa levittääkseen toisenlaista hapatetta. Kristillisten arvojen puolustaminen ei ole loanheittoa.