Lehtitilaukset

Erinomaista luettavaa sinulle tai lahjaksi ystävällesi!

» Sanansaattaja
» nuorille Nuotta
» lapsille Vinkki

Siirry tilauslomakkeelle

 

”Kirkko suoraan kadulta” 75 vuoden ikään Lahdessa

Lahden kaupungin vanhimman ja toiminnallisesti vireytyvän kirkkorakennuksen, Lutherin kirkon 75-juhlaa vietetään kynttilänpäivänä juhlamessun ja pääjuhlan merkeissä. Kivikerrostalolta ulospäin näyttävä viisisataapaikkainen kirkko Vuorikadulla on ollut evankelisen herätysliikkeen toiminnan keskipisteenä alueella vuodesta 1937. 

Oikea merkkipäivä poikkeaa vain pari päivää tulevasta juhlapäivästä. Tampereen piispa Aleksi Lehtonen vihki nykyisen Lutherin kirkon rukoushuonekäyttöön kynttilänpäivänä vuonna 1937, joka oli silloin 5. helmikuuta. Se on myös kaupungin vanhin kirkkorakennus Keski-Lahden vanhan puukirkon purkamisen jälkeen 1970-luvulla.

Sotavuosina seurakunnan toiminta siirtyi pommitusten pelossa keskustan puukirkosta varsin monilta osin Sleyn tiloihin Vuorikadulle. Niinpä piispa Eelis Gulin vihkikin rukoushuoneen Lutherin kirkoksi piispantarkastuksen yhteydessä vuonna 1953, josta lähtien kirkolla on ollut myös säännöllisesti Sleyn omaa jumalanpalvelustoimintaa.

Samalla paikalla sijaitsi myös Sleyn ensimmäinen rukoushuone, jolle Evankeliumiyhdityksen Lahden nuorisoliitto hankki tontin 1917. Päätös uuden rukoushuoneen rakentamisesta tehtiin vuonna 1936.

Tauno Äikää
suunnitteli urut

Keväällä 1936 muurattiin nykyisen kirkkorakennuksen peruskivi. Tilaisuutta olivat juhlistamassa Sleyn toiminnanjohtaja rovasti K. V. Tamminen ja yhdistyksen johtokunnan puheenjohtaja, Hollolan kirkkoherra Julius Engström. 

Lutherin kirkon pastori ja Sleyn itäisen alueen esimies Markku Niemelä muistuttaa, että merkille pantava seikka Sleyn varhaisessa historiassa on ollut myös Lahden nuorisoliiton kuoron perustaminen jo vuonna 1905. 

- Kuoro oli pitkään ainoa kirkollinen kuoro Lahdessa, joka palveli Lahden seurakuntaakin vuosikymmeniä, muistuttaa Niemelä, joka on laatinut historiikin kirkosta ja Sleyn toiminnasta Lahden seudulla Kotimatkalla 2011 -kalenteriin. 

Lutherin kirkolle vuonna 1956 hankitut urut ja äänikerrat ovat maan kaikkien aikojen tunnetuimpiin kuuluvan urkurin ja urkutaitelijan Tauno Äikään suunnittelemat. Äikää toimi vuoteen 1958 Lahden seurakunnan kanttorina ennen siirtymistään Helsingin tuomiokirkkoseurakuntaan. 

Nykyinen Lutherin kirkon pastori Markku Niemelä saapui Lahteen vuonna 2007 Marttilan seurakunnan kirkkoherran paikalta. 

- Tohtori Kalevi Tanskanen palveli täällä minua ennen eläkkeelle jäämiseensä asti. Vuosina 2001-2006 nykyiset Sleyn nuoret lähetit Ari Lukkarinen ja Ville Melanen pitivät teologian ylioppilaina täällä usein sanajumalanpalveluksia. 

Kirkko
suoraan kadulta

- Keski-Lahden eläkkeellä olevan kirkkoherra Mauri Malkavaaran ilmaisu ”kirkko suoraan kadulta” kuvaa minusta oikein hyvin Lutherin kirkon olemusta. Portti on aivan keskellä keskeisiä kävelyreittejä Lahden keskustassa, Markku Niemelä sanoo. 

Lutherin kirkon 75-vuotisjuhlassa kynttilänpäivänä juhlapuheen pitävä Malkavaara käy muulloinkin puhumassa Sleyn seuroissa ja lähetyspiirissä. Juhlajumalanpalveluksessa saarnaa aikaisempi toiminnanjohtaja Seppo Suokunnas Niemelän toimiessa liturgina. 

- Lahden Lutherin kirkolla kävijämäärä on lähtenyt selvään nousuun. Messussa ja tilaisuuksissa on eri ikäisiä ihmisiä, lapsiperheitä ja jonkin verran opiskelijoita. Heitä tulee myös eri herätysliikkeistä. Moni on löytänyt täältä jumalanpalvelusyhteisön.

- Inkerin paluumuuttajat ollaan huomioitu toiminnassa erityisellä tavalla, tekeehän Sleyn työtä rajan takana inkeriläisseurakunnissa.

Lutherin kirkolla riittää toimintaa nykyisin usealle arkipäivälle.

- Joka toinen maanantai vuorottelevat naisten ja miesten piiri ja tiistaisin on joko päiväraamattupiiri tai lähetyspiiri. Keskiviikkoisin kokoontuu työikäisten raamattupiiri. Keväisin ja syksyisin meillä toteutetaan viikonlopun kestävä raamattukurssi.

Sleyn ja KL:n Nuotta-illat
käynnistyvät

Talvitapahtumaa ”Kuka kelpaa Jumalalle” ollaan toteuttamassa lauantaina vajaan viikon kuluttua 75-vuotisjuhlasta. Raimo ”Musti” Lähteenmaa vastaa raamattuopetuksesta ja laulattaa Samuli Luomarannan kanssa. Lauantai-illan päättää Saraste-yhtyeen gospel-konsertti kirkossa. Mukana on seurakuntayhtymän kasvatustyön pastori Jari Laulainen.

Lapsille on omat kanavat päivän mittaan, joiden ohjelman on suunnitellut Sleyn uusi itäisen alueen lapsi- ja perhetyön vastaava Kipa Ryösö. Päivä on kaikin puolin varsin musiikkipainotteinen Sleyn parhaitten perinteitten mukaan.

- Talvitapahtuman jälkeen kirkon kirkolla alkavat Sleyn ja Kansanlähetyksen yhteiset Nuotta-illat. Sleyn nuorisotyönohjaaja Samuli Luomaranta ja Kansanlähetyksen nuorisotyössä toimiva Iida Hovi tulevat vetämään niitä joka toinen torstai.

- Sellainen haave minulla vielä on, että tasan sata vuotta toiminut Luther-kirkon kuoro saataisiin uusin voimin eloon. Aluksi se voisi olla pieni lauluryhmä. Luther-kirkon kuoroa edeltänyt Sleyn Lahden nuorisoliiton ”Sekakööri” perustettiin 1905 mutta sen toiminta silloisella kokoonpanolla päättyi 2005.

Kuvassa Markku Niemelä Lahden Lutherin kirkossa. Kuva: Jouko Siirilä.

  • Jouko Siirilä
    jouko [dot] siirila [at] sley [dot] fi
Kuuntele saarnoja mediakirjastossa
Lähetysblogi - erikoisia käänteitiä
Minne tänään? Katso tapahtumakalenterista!
Liity Sleyn jäseneksi
Nuotta.com
Katso Lähetyskipinän jaksot ja reseptit
Matkoja Hetan Kodalle
Tue Sleyn työtä